Vaatimattomuus saattaa pukea Landolaa näppäilevää indiepopparia, mutta kyseisellä attribuutilla harvemmin tehdään kaveripiiriä laajemmalti suitsutettuja merkkiteoksia. Vaatimattomuus on helppo ymmärtää – henkselit paukkuen, rinta rottingilla ja kirkasotsaisesti uskaliaita ideoita toteuttamaan lähtiessä on vaara joutua naurunalaiseksi.
Rehellisyyden nimissä yhdeksän kymmenestä tällaisesta toki ansaitseekin saada henkiset jarrusukat jalkoihinsa. Tyhjänpäiväisen pompöösiyden tahmeasta suosta taivaalle kohoavat kirkkaat valonpilkahdukset ovat kuitenkin niitä, jotka musiikin historiankirjat tulevat muistamaan.
Yksi sellainen saattaa hyvinkin olla Kamasi Washingtonin mahtipontisilla sävelillä kolme tuntia kellottava ja ei niin vaatimattomasti nimetty The Epic -debyyttialbumi (Brainfeeder, 2015). Muun muassa Flying Lotusin You’re Deadille (Warp, 2014) ja Kendrick Lamarin To Pimp a Butterflylle (Aftermath, 2015) osaamistaan lainannut saksofonisti avasi debyyttinsä edessä padon ja antoi spirituaalisen jazzin virran ryöpytä vaahtopäisenä.
The Epic on hengästyttävä, uuvuttava ja rönsyilevä. Samalla se on virkistävä, inspiroiva ja vangitseva. Se haastaa, haastaa, haastaa, ja jatkaa haastamistaan viimeisetkin mehut puristaen. Se on yhtä aikaa inhimillisen lämmin vanha ystävä ja ylimaailmallisten voimien lamaannuttava pauhu.
The Circuksen lavalle pyörätuolissa kärrätty Kamasi Washington oli mukavia rupatellessaan kuin hieman höpsähtänyt sukulainen. Musiikin soidessa kokoonpanonsa ympäröimänä jalka kipsattuna istuessaan kuin pyhimys, jonka säteilyä yritti imeä itseensä.
Sekä The Epicin että konsertin avauskappale Change of the Guard vyöryi päälle kuin välintulon tehneet taivaalliset sotajoukot. Washingtonin kanavoima 1960–70-lukujen taitteen afroamerikkalainen jazzperinne veti raskaan henkäyksen ja sai elinvoimaisen punan nousemaan poskilleen.
Washingtonin pitkät kappaleet soivat Albert Aylerin, John Coltranen, Sun Ran, levottoman kaupungin hälinän, gospelkuorojen hallelujan, rahisevien funk-singlejen, meditoinnilla saavutetun valaistumisen, seksuaalisten purkausten, iloisten perhetapahtumien, jonkun nuoruudesta tutun hajun, saarnamiesten paatosten, henkilökohtaisten tragedioiden, helleaaltojen, psykedeelisten huumausaineiden, vaikeaselkoisten valveunien, uskonnollisten ilmestysten ja höyryävän lempiruuan muovaamina.
Jokainen kahdeksasta lavalla olleesta muusikosta sai paikkansa valokeilassa. Korokkeen, jolla pääsi jakamaan elämänkokemuksensa instrumenttinsa lävitse suodatettuna. Washington esitteli kokoonpanoaan soolospottien myötä lempein tarinoin, joilla The Circus kutistui lämminhenkiseksi, mutta juhlalliseksi perhetapahtumaksi. Washingtonin vieraana soittanut isä olikin kaikkien sukulainen ja useampi kokoonpanossa vaikuttanut kulmakunnan kaveri jokaisen naapuri.
Mutta kun koko bändi puhkesi soittoon, Kamasi Washington saattoi istua leveä ja ymmärtäväinen hymy kasvoillaan, säteillen musiikin ikiaikaista voimaa ja mystiikkaa kuin pimeydessä loimuava nuotio. Näennäisen vaatimattomana ja haavoittuvaisena, mutta illan täydellisesti omistaen.
Menkää levolle, jazzin suuret kummitukset, vahdinvaihto on suoritettu.