Tomi Palsa, Waltari Fun Clubin jäsen nro. 1, vieraili tammikuussa Waltarin Torcha!-teemakeikalla Tavastialla – ensimmäisellä Waltari-keikallaan lähes 17 vuoteen. Nyt hän kertoo suhteestaan tähän eriskummalliseen yhtyeeseen ja esittelee kuva-arkistonsa aarteita.
Teksti ja kuvat: Tomi Palsa
Tammikuun puolivälissä historian lehdet havisivat punaisen ja keltaisen sävyissä, kun kameleonttimainen crossover-yhtye Waltari nousi 15. tammikuuta Tavastian lavalle muistelemaan suuruuden päiviään. Suomalaisten albumiklassikoiden esittelyyn erikoistunut konserttisarja sai jatkoa, kun Waltari soitti Torcha!-läpimurtolevynsä kannesta kanteen.
Torchan ilmestymisen aikaan syksyllä 1992 Waltari oli suuren läpimurron kynnyksellä. Vauhtia uralle oli otettu jo muutamilla visiiteillä Keski-Eurooppaan, sillä Suomi oli auttamatta liian takapajuinen ja ennakkoluuloinen maa Waltarin räiskyvälle musiikilliselle ilmaisulle. Torchan kappaleet syntyivät Berliinissä vietettyjen kuukausien aikana. Helsingissä yhtye täytti Tavastian, mutta maakunnissa bändille ei ollut vielä suurtakaan tilausta. Torcha! ja viimeistään sitä seurannut So Fine muuttivat kyllä tilanteen, ja Waltarista tuli hetkiseksi yksi maamme suurimmista rockbändeistä.
Nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin, yhtyeen suuruuden päivistä on vierähtänyt jo tovi. Vaikka yhtye kokoontui Tavastialle soittamaan monien mielestä onnistuneimman albuminsa yhtyeen klassisimmassa kokoonpanossa, keikalle vaivautui arviolta parinsadan hengen yleisö. Paikalla oli kourallinen innokkaita nuorison edustajia, jotka eivät olleet Torchan ilmestymisen aikoihin edes syntyneet, mutta suurimmaksi osaksi katsojat olivat aikamatkalla muistelemassa villiä nuoruuttaan. Itsekin olin osittain nostalgian vuoksi liikenteessä. Minulla ja Waltarilla on nimittäin menneisyys.
Yhteinen menneisyytemme ei ole millään muotoa synkkä tai hävettävä. En ole varma, johtuiko Waltari-innostus halusta erottua massasta tai muusta erikoisuudentavoittelusta, mutta sopivasti täysi-ikäistymisen kynnyksellä löysin yhtyeen, joka tuntui täysin omalaatuiselta ja juuri minulle sopivalta jutulta. Vuodesta 1991 vuoteen 1997 kävin lähemmäs viidelläkymmenellä Waltarin keikalla. Siinä ei tainnut kovinkaan moni Etelä-Suomen esiintyminen jäädä väliin noina vuosina. Intoilin yhtyeestä, opettelin ottamaan valokuvia keikkapaikkojen haastavissa oloissa ja tutustuin hengenheimolaisiini, jotka hekin kiersivät yhtyeen perässä keikalta toiselle. Toimitin ottamiani valokuvia bändille, ja osallistuin muutenkin fan clubin toimintaan. Olen edelleen Waltarin Fun Clubin jäsen numero 1.
Näin jälkiviisaana voin todeta, että Waltari vaikutti nuoreen mieleeni paljon enemmän kuin osasin aikoinaan kuvitellakaan. Vähän outoa kuvitella, että jollakin rokkibändillä on voinut olla niin suuri vaikutus omaan ajatusmaailmaani sekä persoonallisuuteeni, mutta pakko se on myöntää, että olen monesta asiasta Waltarille velkaa.
Olen imenyt Waltarista itseeni ennakkoluulottomuutta, tervettä itsetuntoa, rohkeutta ajatella omilla aivoillani, suvaitsevaisuutta ja monia muita hyviä ominaisuuksia. Waltari on tehnyt minusta paremman ihmisen. Siitä nöyrin kiitos!
Waltaria ei paljon kiinnostanut, mitä muut ajattelivat heidän touhuistaan. Mitä enemmän joku taho neuvoi heitä, että ”Eihän noin voi tehdä, kun ei kukaan ole ennenkään tehnyt noin”, sitä varmemmin Waltari toimi juuri päinvastoin kuin asiasta pihalla olevat neuvojat toivoivat. Kaikki keinotekoisesti asetetut rajat rikottiin hymyssä suin, olipa kyse sitten musiikista tai ajattelusta yleensä.
Waltari oli aina pienen ihmisen puolella ja kapinoi tylsyyttä vastaan. Erilaisuus ja persoonallisuus olivat hyveitä, eivät syitä kiusanteolle. Ystävyyttä ja avunantoa pidettiin arvossaan. Mielestäni Waltarin isännät olivat aika pirun hyviä esikuvia nuorisolle.
Jos kaikki asiat olivat kerran noin nätisti nipussa, miksi yhteiseen tarinaamme tulikaan 1990-luvun loppupuolella ryppyjä? Mihin innostus yhtyeen keikoilla käymiseen katosi?
Suhteen hiipumiseen ei liity mitään suurta dramatiikkaa. Vuoden 1997 Space Avenue -levyllä yhtye sukelsi syvälle konemusiikin uumeniin, ja kiinnostus bändin musiikkiin lopahti. Esimerkiksi YUP:n tai Lemonatorin tekemiset tuntuivat äkisti paljon kiinnostavammilta, ja sainkin niistä uudet konserttivaellusmatkojen kohteet.
Vaan siellä sitä taas oltiin, Waltarin keikalla Helsingin legendaarisella Tavastia-klubilla, tammikuussa 2014. Edellisestä Waltari-keikastani oli vierähtänyt miltei 17 vuotta.
Torchan kappaleet olivat kestäneet aikaa oudon hyvin, samoin kappaleiden esittäjät. Pelisäännöt kävivät selviksi heti keikan alussa. Levyn kappaleita ei soitettaisi samassa järjestyksessä kuin ne ovat levyllä, jotta saataisiin hieman jännitysmomenttia illan kulkuun. Till The Music Nation aloitti illan mallikkaasti, ja kun setti päättyi tuntia myöhemmin aina yhtä vinkeään The Lie of The Zombieen, oli olo oudolla tavalla kutkuttava. Illan aikana tajusi hyvin, miksi Waltariin tuli aikoinaan ihastuttua, mutta pahimmalta vanhan suolan janottamiselta vältyttiin. Tiemme erosivat aikoinaan, mutta onneksi voimme jatkossa tavata ystävinä.
Waltari 1990 – 1997:
Klikkaa kuvia nähdäksesi ne suurempina.
Giants of Rock, Hämeenlinna 28.7.1990
Ensitapaamiseni Waltarin kanssa tapahtui Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa järjestetyillä Giants of Rock –festivaaleilla. Tässä tapauksessa ei voida varsinaisesti puhua rakkaudesta ensisilmäyksellä, mutta jonkinlainen pieni kipinä keikasta jäi, sillä hankin tämän esityksen jälkimainingeissa pyöreäkantisen Mut hei! -ep:n. Giants of Rockin muita esiintyjiä olivat muun muassa A.R.G., Stone, Raptori ja Uriah Heep.
Lepakko, Helsinki 27.9.1991
Tämä on oikeastaan se keikka, mistä kaikki toden teolla alkoi. Yhtye saapui lavalle munkinkaavuissaan ja soitti Curiosity-kappaleensa. Siinä vaiheessa aivoni vinksahtivat paikoiltaan. En ollut kuullut aiemmin mitään vastaavaa, ja tätä oli saatava heti lisää! Curiosityssa raskas riffittely yhdistyy soolon itämaisiin sävyihin ja hämmentävään munkkimantraan aivan käsittämättömällä tavalla. Kappale on edelleenkin ehdottomia Waltari-suosikkejani.
Tavastia, Helsinki 2.9.1992
Edeltävän kuvan ja tämän otoksen välillä tämän jutun kirjoittaja muuttui täysi-ikäiseksi, ja Waltari ehti väsätä Torcha!-albuminsa julkaisukuntoon. Tärkeitä virstanpylväitä molemmat.
Riihimäki 16.10.1992
Torchan saaman suotuisan vastaanoton myötä Waltari lähti katsastamaan, millainen suosio heillä olisi Kehä III:n ulkopuolella. Riihimäen keikkahan sopi mainiosti myös meikäläiselle, sillä Riihimäellehän on Forssasta melkein puolet lyhyempi matka kuin Helsinkiin ja tuoreehko ajokortti helpotti lähtöpäätöstä huomattavasti. Itse keikasta ei ole paljon muistikuvia, mutta kaipa siellä oli mukavaa, mikäli Sami Yli-Sirniön ilmeestä voi jotakin päätellä.
Härmärock, Tavastia 11.12.1992
Radiomafia esitteli aikoinaan Härmärock-konserteissaan ajankohtaisten artistien keikkakunnon suorissa keikkalähetyksissään. Talvella 1992 tapahtumapaikaksi oli valikoitunut Tavastia ja illan aikana esiintyivät Waltarin lisäksi Kolmas Nainen, Wilma ja CMX.
Pääkaupunkiseudun keikoilla Waltarin vieraana nähtiin usein Corporal Punishment –orkesterin Ali Suviala, joka sulostutti suloäänellään Madonna-lainaa Vogue. Ali odottaa lauluvuoroaan kuvassa vasemmassa laidassa.
Planet Rock, Kerava 23.1.1993
Keravalla oli aikoinaan jättimäinen sisähuvipuisto Planet Fun Fun. Renny Harlin oli jotenkin sotkeutunut niihin kuvioihin, ja surullisenkuuluisaa Gladiaattorit-ohjelmaa kuvattiin siellä. Kompleksissa oli myös oma ravintolamaailmansa, ja siellä järjestettiin ajoittain myös rokkikeikkoja. Mikäpä pari voisikaan sopia yhteen paremmin kuin sisähuvipuisto ja Waltari? Eipä juuri mikään. Kuvassa kitaristi Jariot Lehtinen.
Ruisrock, Turku 10.7.1993
Kesään 1993 mennessä Waltarin suosio oli noussut hitaasti mutta varmasti siihen pisteeseen, että yhtye pääsi myös kotimaassaan isojen festivaalien päälavoille soittamaan. Samana viikonloppuna Ruissalossa esiintyi ainakin kaksi Waltari-leirin suurta suosikkia, Jethro Tull ja Faith No More. Waltarilaiset tekivätkin tuttavuutta Faith No More –ukkojen kanssa. FNM-basisti Billy Gould esiintyi Ruisrockissa Torcha!-paidassa. 16 vuotta myöhemmin Faith No More esiintyi paluukiertueellaan Kaisaniemen kentällä Helsingissä, ja yhtyeen toivomuksesta lämmittelybändeinä toimivat Waltari sekä CMX. Eli ainakin osaan Faith No Moren leiristä Waltari jätti lähtemättömän vaikutuksen.
Tavastia, Helsinki 18.9.1993
Tavastialla oli jälleen suorana radioitavan konsertin aika. Tällä kertaa keikka lähetettiin lukuisissa Euroopan maissa, sillä kyseessä oli osa EBU:n eli Euroopan yleisradiounionin tapahtumaa. Helsingissä vilisi bändejä ja toimittajia ympäri Eurooppaa ja kaikki tahot halusivat saada omat tuoreet kykynsä kaikkien kuultaviksi. Suomea edusti Waltari. Konsertin erikoisuutena oli Angelin tyttöjen vierailu So Fine! -kappaleessa. Kyseessä saattoi hyvinkin olla biisin ensiesitys. Kuvassa Tuuni Länsman Angelin tytöistä.
Provinssirock, Seinäjoki 11.6.1994
Tässä välissä Waltari julkaisi So Fine! -levynsä. Yhtyeen suosio jatkoi kasvuaan, mutta Provinssissa yhtye oli sijoitettu soittamaan telttalavalle päälavana toimineen Saarilavan sijaan. No, telttaan ei selkeästikään mahtunut läheskään kaikki halukkaat
Vuonna 1994 Provinssirockin muita vetonauloja olivat muun muassa Black Sabbath, Therapy?, Terrorvision, NOFX ja Andy McCoy Shooting Gallery.
1994f= Kaivopuiston kansanjuhla, Helsinki 7.8.1994
Kaivopuistossa nähtiin Waltarin ja Angelin tyttöjen yhteinen spektaakkeli. Länsmanin siskokset olivat jo tuttu näky Waltarin keikoilla, mutta nyt yhteistyötä oltiin lavennettu entisestään. Kimppabiisejä oli useampiakin ja tämän lisäksi Angelit esittivät jokusen laulun itsekseen ja päästettiinhän Waltarikin ihan oman materiaalinsa pariin konsertin edetessä.
Pakko muuten huomauttaa, että pari tuolta keikalta ottamaani kuvaa päätyi myöhemmin Angelin tyttöjen Skeaikit-levyn kansivihkoseen, mutta kuvien ottajaa ei mainita missään päin kansia. En ole katkera, mutta kuitenkin.
Suistomaa soi, Pori 13.8.1994
Kirjurinluodon Lokkilavalla järjestettiin Pori Jazzien lisäksi muun muassa Suistomaa soi –tapahtumaa. Tuo Porin-reissu oli muuten ainut Waltari-keikkamatka, jonka matkustin bändin keikkabussin kyydissä. Forssahan sijaitsee Helsinki-Pori-reitin puolivälissä, joten näppäräähän se oli hypätä kotikaupungissani yhtyeen matkaan.
Pori oli menestys, mutta parhaiten tuolta matkalta on jäänyt mieleen Woodstock 1994 –lähetysten katsominen keikkabussin matkatelkkarista. Porissa oli hieman Woodstockia rauhallisempi tunnelma tuona viikonloppuna.
Valtteri, Pakkahuone, Tampere 17.9.1994
Juhannuksena 2013 lanseerattiin Tampereen Tullinaukiolla Valtteri-festivaalit. Tämä kaupunkijuhannusta viettävien oma soittojuhla oli mainio lisä kaupungin kesätapahtumiin, mutta kuinka ollakaan, jo lähes 20 vuotta aiemmin samoilla nurkilla on vietetty samannimistä soittojuhlaa. Kuvassa rumpali Janne Parviainen esittelee festivaalihattumuotiaan.
Laryy Place, Lauttasaari, Helsinki 8.10.1994
Waltarin Fun Club järjesti jäsenilleen jännittävän illan, jonka aikana fanit pääsivät sisälle Waltarin pyhimpään eli yhtyeen treenikämpille. Ohjelmassa oli sightseeing-kierroksen lisäksi oleilua eli juopottelua sekä ainutlaatuinen akustinen keikka. Tämä oli hieno osoitus siitä, miten hyvin Waltari kohteli fanejaan. Fun Club toimitti faneille uutiskirjeitä ja funzinejä, ja taisi sieltä jotakin harvinaista musiikkia sisältäviä c-kasettejakin ilmaantua. Aika hienoa toimintaa ajalta ennen internetin yleistymistä.
Tavastia, Helsinki 13.4.1995
Alkuperäisen Waltari-rumpalin Sale Suomalaisen myöhempien aikojen yhtye St. Mucus julkaisi debyyttialbuminsa Tavastialla, ja lämmittely-yhtyeenä tuona iltana esiintyi mystisesti nimetty Sinuhe. Yllätys, yllätes, Sinuhe oli Waltari alkuperäisessä kokoonpanossaan ja aiheeseen sopivissa tamineissaan.
Provinssirock, Seinäjoki 10.6.1995
Vuosi edellisestä Provinssista, ja sinä aikana festivaalit olivat uudistuneet siinä määrin, että isolle hiekkakentälle oli rakennettu iso päälava ja edellisenä vuotena päälavan virkaa toimittanut Saarilava oli kokenut arvonalennuksen. Waltari sai puolestaan vuodessa ylennyksen telttalavalta päälavalle. Vuoden 1995 Provinssin esiintyjinä toimivat myöskin Faith No More, Danzig, Suede ja Sheryl Crow, muutamia mainitakseni.
Nummirock, Kauhajoki 24.6.1995
Nämä olivat hieman surullisenkuuluisat festivaalit. Yksi syy paikalle lähtöön oli Dream Theaterin esiintyminen juhlilla, mutta kun paikan päälle päästiin, kuulimme yhtyeen peruttaneen keikkansa. Mutta hätä ei ollut tämän näköinen, sillä korvaavaksi esiintyjäksi oli saatu paikalle Suurlähettiläät. No, onneksi pääkohteenamme oli Meshuggah, joka toimi Suomen yöttömässä yössä fantastisesti.
Ilosaarirock, Joensuu 15.7.1995
Elämäni ensimmäinen, mutta onneksi ei läheskään viimeinen visiitti Ilosaarirockiin. Matka Joensuuhun ja takaisin taittui kätevästi valtion sponsoroimana, kun älysin käyttää siviilipalvelusmiehen junaetuutta tuolla matkalla. Ilosaarirock teki heti syvän vaikutuksen, ja tapahtuma on ollut heti ensimmäisestä kerrasta lähtien yksi ehdottomista suosikkifestivaaleistani.
Muina esiintyjinä tuona vuonna olivat esimerkiksi Die Toten Hosen, Biohazard ja Xysma.
Ankkarock, Korso, Vantaa 6.8.1995
Näihin aikoihin Ankkarock oli vielä yksipäiväinen ilmaistapahtuma, joka päätti kesän festivaalikauden ja koululaisten kesäloman. Yleensä rumpaleita on hankalaa saada kuviin patteristojensa takaa, mutta tässä Janne Parviainen tyynenrauhallisena.
Helsingin Juhlaviikot, Huvilateltta, Helsinki 22.8.1995
Waltarin tähänastisen uran mielipuolisin hanke oli Avanti-sinfoniaorkesterin kanssa toteutettu Yeah! Yeah! Die! Die! Death Metal Symphony in Deep C. Siinä meni monelta kulttuuri-ihmiseltä kalsarit vaihtoon, kun tätä teosta Juhlaviikoilla esitettiin. Teos on juuri selkeä esimerkki siitä, mitä Waltarissa eniten arvostan. Vaikka koko ajatus sinfonian ja death metalin yhdistämisestä tuntuu hullulta, jonkunhan sekin järjettömyys oli tehtävä.
Kuvassa yhtye valmistautuu kumartamaan yhdessä Avanti-orkesterin ja kapellimestari Riku Niemen kanssa.
Kåren, Turku 13.12.1995
Sami Yli-Sirniö poistui Waltarin rivistöstä syksyllä 1995 ja muutti Saksaan. Samin tilalle kitaran varteen saatiin houkuteltua Stonen legendaarinen Roope Latvala. Tässä Roope yhdellä ensimmäisistä keikoistaan Waltarin riveissä.
Ruisrock, Turku 30.6.1996
Paluu Ruisrockiin. Noihin aikoihin Ruisrockissa oli sääntönä, että sama esiintyjä ei voi esiintyä festivaaleilla peräkkäisinä vuosina, siksi Waltarilta jäi pari Ruisrockia välistä. 1996 oli yksi Ruisrockin hulluista vuosista, esiintyjinä muun muassa Blur, Pulp, Rage Against The Machine, Red Hot Chili Peppers, ZZ Top ja Neil Young & Crazy Horse.
Ankkarock, Korso, Vantaa 4.8.1996
Roope oudon seesteisenä Ankkarockin isolla lavalla.
Provinssirock, Seinäjoki 13.6.1997
Kesän 1997 jälkeen minun ja Waltarin tiet erkanivat. Space Avenue oli levynä valtava pettymys, ja niinpä minulta hiipui mielenkiinto Waltarin keikoilla ravaamiseen. Mielenkiinto taisi lopahtaa monilta muiltakin, sillä eipä tuo ennen niin toivottu festivaaliesiintyjä ole osunut muistaakseni kertaakaan samoille soittojuhlille kanssani, vaikka olen niitä festivaaleja aika tavalla näinä vuosina kiertänyt.
Vaan eipä se ole niin vakavaa. Waltarin maailmassa ei mikään ole kovin vakavaa, eikä minunkaan.
