Ysärihuumaa ja sydämellistä tunnelmaa Savossa – Rumba vieraili Iisalmen olutjuhlilla

Oluset Olutjuhlat: Rednex, Pandora, DJ Sash!, Cascada, Bad Boys Blue, East 17 – Iisalmi, 13.–14.7.2018

Jussi Niemelä

Käydäänpä aluksi vähän läpi lähtökohtia.

Rednex: Iisalmen Olusilla nähdyssä ryhmässä alkuperäisistä jäsenistä paikalla oli vain Billy Ray eli ruotsalaismuusikko Jonas Nilsson. Yhtyeen – tai ”yhtyeen” – nimellä on toiminut maailmalla muitakin ryhmiä franchise-periaatteella ja itse pääbändikin kiertää nykyään maailmaa monella eri kokoonpanolla. Menneen kuukauden aikana on tehty taiteilijanimien Jiggie, Crock, Cash ja Billy Ray vetämä Norjan-keikka, on ollut Whippyn, Acen, Joen ja Rattlerin Tukholman-keikka… Rednex-brändin avoimesta käpäytyksestä voi käydä ottamassa selkoa vaikkapa Facebookissa.

Bad Boys Blue: alkuperäisen trion jamaikalaisjäsen Trevor ”Supa T” Taylor ja britti Andrew Thomas ovat jo kuolleet. Vuonna 1988 taustalaulajan paikalta päävokalistiksi siirtynyt brittiläinen John McInerney kiertää nykyisin maailmaa naistaustalaulajien kanssa. Iisalmessa paikalla oli yksi taustalaulaja, Sylwiaksi esitelty kaunotar.

East 17: 1990-luvun kultakauden jäsenistöstä mukana ovat enää Terry Coldwell ja ajoittain keikoilla mukana oleva John Hendy. Vuonna 2006 alkanutta paluukautta ovat leimanneet miehistönvaihdokset ja alkujaan viisimiehistä niin sanottua poikabändiä täydentää tällä hetkellä Coldwellin ja Hendyn lisäksi vuonna 2014 mukaan tullut Robbie Graig ja tänä vuonna yhtyeeseen liittynyt, Hendyn kanssa vuorotteleva Terry John.

Iisalmen juhlien lavalla ilmeisesti juuri John oli joukosta poissa, kun lavalla nähtiin vain kaksi kultatakkista brittiläistä laulumiestä. Välispiikeissä asia kuitattiin kutakuinkin näin: ”Meitä piti olla täällä kolme, mutta yksi jäi lentokentälle, koska (epäselvää muminaa)”.

Pandora ja Sash! sentään ovat yhä omia itsejään ja Cascada taas henkilöityy ylipäänsäkin laulajaansa Natalie Horleriin. Ryhmää tuskin voisi edes olla ilman häntä.

Olisi siis äärettömän helppo olla kyyninen. Olisi vaivatonta kirjoittaa arvio, jossa erilaisin nokkeliksi tarkoitetuin sanakääntein lytättäisiin kyseiset artistit ja samalla heidät esiintymään kiinnittänyt Iisalmen 30-vuotista olemassaoloaan juhlinut Oluset-juhla. Olisi helppoa sekoittaa kriittisyys ilkeilyyn.

Se tekisi suurta vääryyttä, sillä tosiasia on se, että kaikki kuusi aktia suorittivat tietyistä teknisistä puutteista huolimatta ammattitaitoisen esityksen. Ja ennen kaikkea suurimmalla osalla yleisön edustajista tuntui olevan todella kivaa. Ei toteutunut se etukäteispelko, että kaupunkifestivaaliin tullaan paikalle vain tavan vuoksi, ystäviä ja kylänmiehiä tapaamaan sekä ryyppäämään, vaan esityksiä seurattiin ja niiden mukana pidettiin hauskaa ja tanssittiin.

Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa tällaisella teemalla, jonka yläotsikoksi voisi väljässä mielessä laittaa termin ”90-lukulainen eurooppalainen dance pop”. Esimerkiksi viime vuonna paikalla olivat Ellinoora, Anna Puu, Apulanta, Paula Koivuniemi, Irina ja Anssi Kela.

Tyylinmuutosta voi pitää onnistuneena. Paitsi, että siinä on tiettyä trendikkyyttä, niin paikalla oli myös paljon ihmisiä ja juuri sillä iloisella mielellä. Joitain soraääniäkin toki kuultiin. Kaikille ei tuntunut menevän läpi se, että esityksissä nojattiin paljon niin sanottuihin taustanauhoihin, monessa kohtaa myös laulujen osalta.

Onkin totta, että tämän kaltaisten artistien kannattaisi kiinnittää huomiota siihen, miten biisien taustat toistetaan. Oli hieman nolon oloista, kun Bad Boys Bluen McInerney viittoili lavan sivulla olleelle, ilmeisesti summan mutikassa tehtävään valikoituneelle järkkärille, että ”seuraava kappale” tai ”älä vielä paina playtä”. Pandoralla oli sitä vastoin keskellä lavaa toimeaan hoitanut, tyypillisin dj-läppärein ja mikserein varustettu dj-hahmo (Pandoran eli Anneli Magnussonin suomalainen poikaystävä Mikko Peltonen), ja esityksessä oli heti korkealaatuisempi ote.

Myös se hiukan ihmetytti, ettei millään aktilla ollut minkäänlaisia taustakankaita tai logoja mukanaan. Lavavalot olivat toki näyttävät, mutta pelkkä musta taustakangas on varsin ankea showelementti.

BBB:n McInerneyllä tuntui myös olevan hiukan kummallinen ote yleisöön. Mies oli jo ihan fyysisesti vähän kylki edellä kohden katsojia ja sama asento oli päällä henkisemmässäkin mielessä, muun muassa hieman ylemmyydentuntoisissa spiikeissä. Laulaja ei ollut ikään kuin suorassa yhteydessä faneihinsa. Lauluääni oli kuitenkin timanttisessa kunnossa, kuten myös kaikilla muilla kaksipäiväisen tapahtuman esiintyjillä.

Sitä vastoin varsinkin ruotsalaisella Pandoralla ja saksalaisella Cascadalla oli vakaa yhteys ja ote kuulijakuntaan. Pandoran tunne jatkui sydämellisillä ja varsin pitkillä puheilla kappaleiden välissä. Hän kertoi menneiden vuosiensa vastoinkäymisistä ja siitä, kuinka hän ei anna enää kenenkään aiheuttaa pelkoa elämässään. Se oli aitoa, rehellisen oloista voimaannuttamista. Cascada taas vahvisti yhteyttään Horlerin äärimmäisen energisellä lavaliikehdinnällä. Sädehtivä nainen veti keikan kuin piristeitä ottanut kunto-ohjaaja ja rytmikäs hypähtely täydensi mielikuvaa.

Ruotsalainen rosvojoukko Rednex oli energiatasoiltaan samaa sarjaa. Joukkion mieskolmikko ulkoilutti kitaroitaan ja viulujaan hurjalla intensiteetillä, eikä menoa haitannut edes se, ettei kielisoittimissa ollut minkäänlaisia piuhoja kiinni. Varsinkin Zoeksi esitelty tummahiuksinen naisjäsen lauloi erittäin hyvin ja maailmanhistorian yksi hienoimmista balladeista, Blackmore’s Nightinkin versioima Wish You Were Here lähti yhtä hyvin kuin alkuperäisellä laulajalla Mary Joe eli Annika Ljungbergillä vuonna 1994.

Ikihitti Cotton Eye Joe esitettiin sekä perinteisenä versiona että lopuksi remixinä ja jos keikan ensimmäinen kappale ei ollut myös Cotton Eye Joe, niin ainakin äärimmäisen paljon se sitä muistutti. Uusi kappale, kuulemma kohta seksikkään videon kera julkaistava Manly Man oli myös tarttuvan kuuloinen kappale.

East 17 kärsi viikonlopun aloitusesiintyjänä vähäisestä yleisöstä. Muiden kohdalla yleisömassoja riitti – varsinkin tapahtuman viimeisellä esiintyjällä DJ Sash!illa. Saksalainen DJ Sash! eli Sascha Lappessen veti siis nimenomaan dj-keikan, jonka alkuun toki soitettiin oma vuoden 1997 jättihitti Ecuador.

Muuten kuultiinkin sitten huolella valittuja, teeman mukaisia takavuosien hittejä kuten Culture Beatin Mr. Vain (1993) ja pankin räjäyttänyt Daruden trance-ikivihreä Sandstorm (1999). Paikallisessa oluessa ja muissa alkoholituotteissa hyvin marinoitunut juhlakansa tanssi antaumuksella mukana ja loppuun saatiin dance-miksaus Europen vuoden 1996 klassikosta The Final Countdown ja siihen vielä näyttävä ilotulitus päälle.

Saman kaltaisia dance-hittejä soitettiin myös koko tapahtuman ajan isossa anniskeluteltassa festivaalin oman dj-ryhmän toimesta. Siellä meno yltyi välillä vähintäänkin yhtä hurjaksi kuin päälavan esiintyjien aikana. Ekstaattista menoa aiheuttivat muun muassa Samantha Foxin Touch Me ja hiljaisemmalta puolelta Paula Koivuniemen Aikuinen nainen.

Jos saa antaa parannusehdotuksia, niin sama levymusiikki olisi voinut soida myös esiintymislavan PA-laitteistostakin. Esiintyjiä odotellessa homma meni vähän seisoskeluksi, varsinkin kun ihan jokainen keikka alkoi noin puoli tuntia myöhässä. Myös lavan, anniskeluteltan ja wc-tilojen välistä sijoittelua voisi miettiä ensi vuotta varten hieman toimivammaksi.

Mitä pienissä puutteissa hävittiin, niin se tapahtuman lämminhenkisyydessä voitettiin. Iisalmea ja sen ympäristöä tuntuu asuttavan hyvin ystävällinen ja tuttavallinen heimo. Lukuisat mahtavat kohtaamiset olivat välittömiä ja rakastavia. Asiaakin puhuttiin.

Olusille onkin mentävä uudestaan, varsinkin jos sama ysäriteema toistuu. Muhkeapartaisen ystäväni Porscella suoritettu ajomatka takaisin kotiseuduille Pohjanmaalle jatkoi samoja tunnelmia. Kuinka paljon 1980- ja -90-luvuilta löytyykään mahtibiisejä, jopa raskaamman rockin parissa kasvaneen allekirjoittaneen mielestä.

Korjattu 31.7.2018 Rednexin, East 17:nin ja Bad Boys Bluen kokoonpanotietoja.