Etsi
Paluun tehnyt artisti lupaa kertovansa asiasta enemmän Youtube-dokumentissa.
Hassisen Koneelle kaksi lisäkeikkaa!
Litku loves Kynnet!
Julkaisemme David Bowien syntymäpäivän johdosta uudelleen Jose Riikosen artikkelin, joka on alun perin julkaistu Rumbassa 1/2016.
Dylanista tehdään elokuva.
Oho, Emma-julkistus, joka ei ole kohu!
Valokuvakirjaa tulossa.
SZA lupaa tälle vuodelle uutta albumia.
Lana Del Reyltä on tulossa tänä vuonna myös runokirja.
Cyrusia syytettiin 25 vuotta aiemmin julkaistun kappaleen kopioimisesta.
The xx julkaisee uutta musiikkia tänä vuonna.
Tästähän voi tulla mielenkiintoista.