Elämää My Chemical Romancen jälkeen – Haastattelussa onneaan etsivä Gerard Way

My Chemical Romance nousi The Black Parade -levyllään yhdeksi 2000-luvun alun suurimmista rockbändeistä. Nyt bändin laulaja Gerard Way on julkaissut ensimmäisen sooloalbuminsa. Kysyimme mieheltä, mitä kaikkea on tapahtunut ja missä mennään.

”Emme koskaan suunnitelleet, että My Chemical Romancesta tulisi niin iso kuin siitä tuli. Se vain tapahtui”, Way kertoo oranssit hiukset sekaisin.

Gerard Way on promotoimassa syyskuun lopussa ilmestynyttä Hesitant Alien -debyyttisoololevyään. Hän istuu Lontoon Koko Clubin pukuhuoneessa ja sitoo Converse-tennareidensa nauhoja. Hän juo kahvia, ”alkoholiongelman kanssa painineen henkilön parasta kaveria”, kuten hän on itse asian ilmaissut.

Kuinka tänne on oikein päädytty?

My Chemical Romancen musiikki oli sen kolmanteen albumiin The Black Paradeen (2006) saakka dramaattista ja synkkää, kuoleman ja koston teemoilla leikittelevää rockin ja punkin sekoitusta. Jo kotimaassaan paljon huomiota herättäneestä kakkoslevystä Three Cheers for Sweet Revengestä lähtien bändiä alettiin lokeroida tuolloin kaikkien huulilla olleeseen emo-genreen.

Mustatukkaiset, kajalisilmäiset pikkutytöt itkivät yhtyeen keikoilla, sanottiin – ja se piti myös paikkansa.

My Chemical Romance keikkaili ahkerasti punkfestareilla ja kiersi Warped Tourilla. Päinvastoin kuin monin emorock-bändi, My Chemical Romance otettiin niin vakavasti, että bändi kävi esiintymässä myös Euroopassa. Lopulta kakkosalbumia onnistuttiin myymään yli 1,4 miljoonaa kappaletta.

Jo uransa alussa My Chemical Romance sanoutui kuitenkin irti emo-genrestä ja ilmoitti yksinkertaisesti soittavansa rockia. Tämä todistettiin viimeistään Black Paradella. Albumi rakentui jättimäiseksi, teatraaliseksi konseptialbumiksi, ja sillä kuului vaikutteita niin David Bowiesta, Alice Cooperista, Queenista ja Elton Johnista kuin Pink Floydin The Wallin tapaisista rock-oopperoista.

Levy räjäytti yhtyeen suosion täysin uudelle asteelle. Jos bändi oli tätä ennen kerännyt keikoilleen uskollisen fanikunnan, nyt areenat täyttyivät ääriään myöten.

Hulppealla lavashow’lla kiertänyt Black Parade -kiertue puki Wayn, kitaristit Frank Ieron ja Ray Toron, basisti Mikey Wayn sekä rumpali Bob Bryarin paraativaatteisiin. Oli pyrotekniikkaa ja pyörivää rumpusettiä, mikä saatiin todistaa myös Helsingin vanhassa jäähallissa heinäkuussa 2007.

GerardWay_1

Bändin suurimman huuman keskellä Gerard Way alkoi kuitenkin tuntea olonsa huonoksi. Jossain kiertueen loppuvaiheilla kitaristi Frank Iero oli keskustellut Wayn kanssa keikan jälkeen ja todennut, ettei laulajalla taida olla enää kovin hauskaa bändissä. Ei, Way kertoo vastanneensa.

Gerard Wayn mukaan My Chemical Romancen koko tarkoitus oli tehdä sellaista, mitä muut eivät tehneet. Black Parade -levy oli tuohon aikaan juuri sitä, ja Wayn mukaan heillä oli aluksi maailman hauskinta olla osa tätä kokonaisuutta.

Loputtoman kiertämisen jälkeen hauskuus alkoi kuitenkin kadota. Way kertoo muuttuneensa ihmisenä kolmen vuoden aikana niin paljon, että hänen oli vaikea tunnistaa enää itseään. Osaltaan tähän ajoi julkisuus ja yhtyeen ympärillä pyörinyt hype.

Kiertueen jälkeen orkesteri meni takaisin studioon ja alkoi tehdä neljättä albumiaan. Pian kaikki tehty materiaali heitettiin romukoppaan ja bändi vaihtoi suuntaansa tyystin. Sarjakuvapiirtäjänä tunnustettu Way halusi nyt tuoda bändiin väriä ja räiskettä.

Danger Days: The True Lives of the Fabulous Killjoys, konseptialbumi jolla bändi taistelee alter egojensa suojissa korporaatiota vastaan, ilmestyi syksyllä 2010. Musiikissa oli nyt syntikoita, pop-elementtejä ja paljon muuta, jota My Chemical Romancelta ei odotettu.

Albumi ei yltänyt lähellekään edeltäjänsä myyntiä, vaikka nousikin listasijoituksissa 20 parhaan joukkoon ympäri maailman. Levyä seuraavalla kiertueella areenat eivät täyttyneet totutulla tavalla. Esimerkiksi Helsingin Hartwall-areenalla bändi sai soittaa puolityhjälle salille.

Wayn sanoissa nousee esiin usein sana ”machine”, kone. Hänelle bändissä olemisesta tuli loppua kohden taistelu, jota hän ei enää jaksanut taistella.

”Sillä ei ollut mitään tekemistä henkilöiden kanssa. Olemme edelleen ystäviä emmekä vihaa toisiamme. Taistelulla tarkoitan sitä koko konetta, joka bändin ympärillä oli. Ainoa, mitä halusin tehdä, oli luoda taidetta ja tehdä musiikkia. Totta kai taistelen nytkin ja haluan antaa itsestäni paljon musiikkiini, mutta se on täysin erilaista”, Way sanoo vain muutamaa hetkeä ennen soolouransa ensimmäistä keikkaa Lontoon Koko Clubilla, missä My Chemical Romancekin esiintyi useaan otteeseen.

Käytännössä My Chemical Romance loppui siis Wayn päätöksestä. Hän sanoo nyt, että bändin hajottaminen oli pakko tehdä.

”Yhtye voi olla tärkeä ja sillä voi olla erityinen asema. Sillä voi olla hetkensä ja se voi taistella hyvää taistelua. Mutta kun tuo hetki on ohi, jäljelle jää vain työ. Tietysti ihminen tarvitsee rahaa, mutta jos haluaisin tehdä ainoastaan rahaa, hankkisin oikean työpaikan. Olen aina halunnut tehdä taidetta, en tullut tälle alalle rahan takia. On plussaa, jos pystyn elättämään perheeni tekemällä taidetta. Mutta en milloinkaan kaivannut pyrotekniikkaa ja mainetta”, Way pohtii ja samalla hänen äänensä muuttuu haikeaksi.

Danger Daysin jälkeen My Chemical Romance julkaisi pöytälaatikkoon jääneitä biisejään Convetional Weapons -nimisenä kokonaisuutena. Nyt musiikkityyli oli paluuta takaisin yhtyeen rockimpaan ja synkempään suuntaan, ja palaute oli positiivista. Ennen lopettamisilmoitusta bändi meni vielä käymään studiossa, mutta Wayn mukaan silloin naulattiin jo viimeisiä nauloja My Chemical Romancen arkkuun.

Way myöntää, että My Chemical Romancen lopettaminen oli sekä hänelle itselleen että muille bändin jäsenille vaikea paikka ja että sen ajatteleminen on edelleen surullista. Vaikka hän eli tuolloin todella synkkää aikaa, Way on edelleen tyytyväinen päätökseensä.

My Chemical Romancen lopettamisesta ilmoitettiin maaliskuussa 2013, mutta päätös oli tehty jo aiemmin.

GerardWay_2

My Chemical Romancen lopun jälkeen Gerard Way halusi paeta musiikkia kokonaan. Se on vaikea kuvitella nyt, kun hän juttelee iloisena soolouransa alussa.

Saiko musiikki itsessään Wayn tuntemaan olonsa pahaksi?

”Se on hyvin sanottu. Musiikki sai tosiaan minut tuntemaan oloni pahaksi. Tajusin kuitenkin jo pian, että minun on tehtävä sitä silti. Kappaleita alkoi tulla onneksi todella nopeasti. En edes tiennyt vielä tuolloin tekeväni Hesitant Alien -albumia. Se tuntui vain niin vapaalta ja luontevalta”, Way sanoo ja hörppää kahviaan.

”Pystyn keskittymään musiikin tekoon aivan eri tavalla kuin My Chemical Romancen loppuaikoina, joten saan paljon enemmän aikaan ja minulle tulee siitä paljon onnellisempi olo kuin ennen. En yliajattele asioita enkä etsi syviä merkityksiä vaan teen sitä, mikä tuntuu omalta. Tämä on vapaampaa. Jos minusta nyt tuntuu siltä, että haluan tehdä uusia kappaleita ja haluan julkaista uuden levyn, voin tehdä sen.”

Way paljastaa – kaiketi ensimmäistä kertaa – että heti My Chemical Romancen lopun jälkeen hänelle alettiin nopeasti osoittaa suuntaa, jonne hänen kannattaisi ehdottomasti mennä.

”Minulle kerrottiin, että minun pitäisi seuraavaksi tehdä popimpaa dance-musiikkia. Se kaiketi käy järkeen, sillä olen tunnettu, olen parrasvaloissa ja minulla on suuri joukko kuuntelijoita. Hyvillä hitintekijöillä kone pystyy muuttamaan yksilön nopeasti joksikin ihan toiseksi. Mutta olin todella vastahakoinen ajatukselle.”

Tämä on ihan loogista, sillä Gerard Way tuli alkujaan musiikkimaailmaan ulkopuolisena, outona lintuna, joka ei aluksi itsekään uskonut omiin kykyihinsä. Hänen perimmäinen aatteensa on, ettei kukaan voi sanoa hänelle, mitä hänen tulisi tehdä.

”En tarkoita, että popissa tai dancessa olisi jotain vikaa, mutta jokaisen on saatava tehdä sitä, mitä haluaa. Kukaan ei voi määrätä, mitä minun pitäisi tehdä”, Way sanoo kulmiaan kurtistaen.

Nyt musiikkia syntyy ja Gerard haluaakin studioon uudelleen jo ensi syyskuussa. Hän väläyttää ajatusta siitä, että voisi tehdä koemielessä omanlaisiaan popkappaleita.

”Sellaisia, mitä kukaan ei odota minulta. Se voisi olla hyvä kokeilu!”

Kenties Way vielä toteuttaakin uhkauksensa, vain ärsyttääkseen sitä mystista konetta, mihin hän jatkuvasti viittaa. Tuore sooloalbumi Hesitant Alien on kuitenkin kumarrus brittiläistä rockia, poppia ja punkia kohti. Levyllä kuuluu David Bowien vaikute – Bowie onkin yksi Wayn sankareista. Samaan aikaan, kun grungesta tuli Nirvanan myötä 1990-luvun alun Amerikassa massiivinen buumi, Gerard Way innostui brittirockista.

”Jotkut amerikkalaiset eivät lähteneet grunge-juttuun mukaan. Olin yksi heistä. Aloin tuolloin kiinnostua ihan tosissani brittiläisistä bändeistä ja tunsin kovaa vetoa niihin.”

Vastikään Way vieraili BBC:n livestudiolla ja äänitti soolokappaleitaan niin sanotussa Bowie-huoneessa. Hän tviittasi session olleen yksi uransa parhaimmista. Yksi suurimmista koetinkivistä Waylle oli viime kesän Reading-festivaali, jossa hän esiintyi perjantaipäivän avaajana NME-teltassa. Kolme vuotta sitten My Chemical Romance esiintyi Readingissa perjantain päätösbändinä, jolloin lavalla nähtiin Queen-kitaristi Brian May.

”Yllätyksekseni sain kuulla faneiltamme, etteivät he olleet kuulleet mistään bändeistä, joista puhuin. Käytännössä Britanniassa on siis kokonainen sukupolvi, joka ei tunne oman maansa musiikkia. Se yllätti minut.”

GerardWay_3

My Chemical Romance tuli tunnetuksi vahvasta roolituksesta. Oli kyse sitten vampyyrimaisesta, valkonaamaisesta habituksesta, paraatiasussa marssivasta potilaasta tai roistojen kanssa taistelevasta, punatukkaisesta lainsuojattomasta, Way laittoi usein ylleen jonkinlaisen maskin. Nyt hän esiintyy ilta toisensa jälkeen puvussa, kravatissa ja mustissa puvunkengissä, enemmän itsensä näköisenä.

Wayn mukaan käytännössä mikään ei ole muuttunut. Hän on aina oma itsensä, mutta eri tasoilla. Samaan aikaan, kun Way luo itseään nyt uudelleen omista lähtökohdistaan, musiikkimaailma miettii edelleen, miten uuteen tulemiseen pitäisi reagoida. Kuka on Gerard Way ja minne hän on menossa?

Hesitant Alienin saama kritiikki on yhtä kaksijakoista. Toiset kriitikot pitävät Wayn suoraviivaista musiikkityyliä hyvin raikkaana ja toivottuna. Toiset taas oudoksuvat sitä, että hän on siirtänyt luovuutensa uuteen suuntaan, ja tehnyt sen vielä jopa aika nopeasti.

Way sanoo, ettei hän hae enää sellaista kultti-ikonin statusta, jollaisen hän sai My Chemical Romancen aikoihin. Sellaista, joka täyttäisi areenoita ilta toisensa jälkeen kymmentuhatpäisellä yleisöllä.

”Jopa pelkään sitä. En ole koskaan halunnut musiikissani tai taiteessani sellaiselle tasolle, jossa kaikki olisi todella isoa. Soolouraa aloittaessani halusin asettaa katon sille, miten suurta tästä tulisi. Ajattelin, että soitan mieluiten pienillä klubeilla pienen bändin kanssa ja saan laulaa. Haluan vain tehdä paljon musiikkia ja julkaista sitä. Se riittää minulle. Niin on aina ollut.”

Gerard Way esiintyy 5. helmikuuta Helsingin The Circus -klubilla.
Artikkeli on julkaistu Rumbassa 10/14.