Tulevaisuuden tusina 2016: View räppäsi tiensä tulokasäänestyksen hopeasijalle

14.10.2015

Rumban ja YleX:n masinoiman Tulevaisuuden tusina -äänestyksen kakkossijalle nousi tänä vuonna View. Äänestyksessä musiikkialan ammattilaiset ja innokkaat harrastajat kertovat, ketkä heidän mielestään ovat tämän hetken lupaavimman artisti- ja yhtyetulokkaat.

Teksti: Santtu Reinikainen

View Facebookissa.

Omalaatuista, tummien vesien pyörteissä hidastempoisesti heittelehtivää englanninkielistä räppiä tekevä View on useimmille musiikin suurkuluttajillekin vielä melkoinen mysteeri.

Sen huomaa vaikka siitä, että haastatteluun saapuu itse räppäri Juuso Ruohosen eli View’n lisäksi tuottaja Joonas Laaksoharju, joka vastaa musiikin tuotannosta ja videoista. Vaikka kaverusten mukaan View’n musiikkia ei nykymuodossaan olisi ilman Laaksoharjua, hänen nimeään ei ole aiemmin edes mainittu View’ta käsittelevissä jutuissa.

Yonas-nimellä aiemmin soolona muun muassa edm-räppiä tehnyt Laaksoharju onkin se, joka tarttuu vastausvuoroon ensin.

Ounasteluistani huolimatta vaikutteita on hänen mukaansa omaksuttu Brittein saarten lisäksi yhtä paljon myös Yhdysvalloista: Kanye, Diploa, Childish Gambinoa.

Saarivaltakunnasta vahvimman vaikutuksen on tehnyt Massive Attack. Se on vaikute, joka ehkä helpoiten tarttuu korvaan View’n sateen ja sumun kietomia suurkaupungin yöllisiä katuja muistuttavasta musiikissa. Toki mukana on myös ripaus Diplon tuotantotekniikkaa ja Yeezusin ankaruutta.

On jotenkin kuvaavaa, että itse View – siis Juuso Ruohonen – mainitsee räppäriesikuvistaan tärkeimpänä Mick Jenkinsin. Hän on vähän tunnettu jenkki-mc:n, joka on toistaiseksi julkaissut pelkkiä mixtapeja, ja niistäkin ensimmäisen vasta 2012. Kuten Ruohonen itse toteaa:

”Musassamme on hyvää se, että se jakaa mielipiteet niin selvästi. Kahtiajako ’jotkut tykkää, jotkut ei’ on positiivinen juttu. Sen pitää mun mielestä myös olla tavoitteena. Jos kaikki tykkäävät, ei musiikkikaan ole kovin kaksista.”

Monesti kuulluista vertauksista Faithless-yhtyeen Maxi Jazziin Ruohosen on sen sijaan vaikeampi innostua.

”Menee tunteisiin”, hän toteaa tuskastuneen huvittuneena. ”Eihän meissä ole mitään samaa.”

”Mä olen ehdottanut, että tehdään cover Insomnia-kappaleesta. Se olisi oikeasti kova”, Laaksoharju selvittää vieressä yleisen naurunremakan saattelemana.

Ruohonen ja Laaksoharju eivät ole ns. nopeiden eurojen perässä. Heidän aikeensa ei ole tyhmistää musiikkiaan menestyksen toivossa. Ilmiö on hiphop-maailmassa muutakin kuin nurkkakuntaisten skenehahmojen vainoharhaa; räppäsihän jo Jay-Z aikoinaan: ”If skills sold, truth be told, I’d probably be/Lyrically Talib Kweli”.

Kaksikon kosiskelematon lähestymistapa näyttää tuottavan tulosta. View’sta ovat kiinnostuneet niin suomalaiset mediat (ensimmäinen valtavirran radiohaastattelu oli vain kaksi päivää ensimmäisen singlen julkaisun jälkeen) kuin ulkomaiset musiikkisivustotkin.

Myös kotimaan räppipiirien palaute on ollut etupäässä positiivista.

”Jengi on digaillut todella paljon. Eivät tietysti kaikki, mikä on ainoastaan hyvä juttu. Jotkut hoppipäät tykkäävät, mutta monen mielestä musa on liian löysää tai jotain muuta vastaavaa”, Ruohonen sanoo.

Ulkomaat ovat kuitenkin kunnianhimoisen kaksikon ykköstavoite. Moni musiikkialan ammattilainen uskoo, että heillä on päämäärän saavuttamiseen poikkeuksellisen hienot mahdollisuudet.

Lisää luettavaa