Tuote nimeltä Lapko

Lapko julkaisee tänään uuden albuminsa Freedom. Paljon on vettä virrannut sen jälkeen, kun yhtye oli 2000-luvun alussa tulikuuma tulokas, jonka logo oli synonyymi uusille musiikillisille tuulille. Mitä Ville Malja ja Anssi Nordberg ajattelevat bändinsä roolista ja merkityksestä nyt?

Marek Sabogal

Kaikki alkaa logosta.

Kun 13-vuotiaat teinit perustavat yhtyeen, joku heistä raapustaa ruutuvihkoonsa aloittelevan bändin ensimmäisen logon. Logo on yleensä valmiina ennen yhtäkään kappaletta. Logo on perusta, jonka pohjalle musiikki ja yhtyeen imago rakennetaan.

Misfits, Black Flag, D.R.I. – visuaalisuus on yhtä tärkeää kuin kappaleet. Lukemattomat teinipojat ympäri maapallon ihastuivat aikoinaan Twisted Sisterin ja Kissin logohin, imagosta puhumattakaan.

Harjavallasta ponnistanut Lapko ymmärsi visuaalisuuden merkityksen jo uransa alkuvaiheessa. Sen yksinkertaisella fontilla raapustettu logo välkkyi kesäfestivaaleilla vuosikausien ajan.

Logo näkyi mustissa kangaskasseissa. Se näkyi rintaan kiinnitetyissä pinsseissä. 2000-luvun puolivälin paikkeilla logoa näki ylioppilaskaupungeissa kaikkialla. ”Tuossa on McDonalds. Tuolta saa Coca-Colaa. Tuon bändilogon perusteilla tyttö tuo tykkää joko ujon oloisesta basistista Anssi Nordbergista, rastapäisestä laulavasta kitaristista Ville Maljasta tai rumpali Heikkosesta.”

”Jossakin vaiheessa se Lapko-tavaroiden näkyminen katukuvassa miltei ahdisti”, Ville Malja kertoo.

”Myimme niitä paitoja ja kangaskasseja aivan järjettömästi. Keikalla saattoi mennä 50 paitaa ja vain pari levyä. Niistä tuli rahaa ja näkyvyyttä, joten järjetöntähän sellaisesta on valittaa. Joskus sitä kuitenkin tuntui festareilla siltä, että Lapko-paita oli uusi Don Huonot -hattu.”

Kuuma tulokas Lapko joskus 2000-luvun alkupuolella.

Lapko julkaisi debyyttilevynsä vuonna 2004. Rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei se ollut kovinkaan hyvä.

Siltä kuuluu nuoruuden into, mutta kappalemateriaali ei ollut vielä muotoutunut huippuunsa.

Yhtyeellä oli kuitenkin jotain sellaista, mitä monelta muulta bändiltä puuttui, ja mitä ilman yhtye ei voi koskaan nousta suuremmaksi kansansuosikiksi: karismaa.

Toki Lapko keräsi myös soraääniä. Debyyttialbumin jälkeen yhtye hyppäsi Jukebossilta Fullsteamin talliin. Tätä nykyä monimediaimperiumina tunnettu yhtiö oli tuolloin tunnettu Converse-emoa soittavien yhtyeiden kotiluolana.

Voimatrio yhdistettiin bändeihin, joiden kanssa sillä ei musiikillisesti ollut mitään tekemistä.

”Ja kyllä se meidän asioiden överiksi vetäminen varmaan ärsytti joitakin”, Malja sanoo.

Lapkon tapauksessa musiikki ja yltiömäinen seksuaalisuus ovat aina kulkeneet käsi kädessä rinnakkain.

Etenkin uransa alussa Malja nuoli lavalla kitaraansa tavalla, joka ei jättänyt tilaa mielikuvitukselle. Bändin jäsenet pukeutuivat ihonmyötäisiin farkkuihin.

Lapko-perse on käsite, joka elää yhä tuttavieni keskuudessa. Lapko oli rockteatteria, jossa ei kliseitä säästelty.

Monista yhtyettä sen alkuaikoina karsastaneista on tullut bändin faneja. Tähän on yksinkertainen selitys: Lapko on aina ollut hauska yhtye, joka ei ole koskaan ottanut itseään liian vakavasti.

”Minusta tuntuu, että siksi meillä oli ja on yhä niin intohimoiset fanit. Kun käyttäydyimme lavalla kuin idiootit, kuulijamme ymmärsivät, että hekin voivat heittäytyä musiikkimme syövereihin täysin estoitta. Olen aina sanonut, ettei meillä ole faneja, vaan olemme samalla tasolla kuulijoidemme kanssa. He antavat meille voimia samaan tapaan kuin me ehkä heille. Kornia ehkä sanoa näin, mutta…” Malja pohtii ja kohauttaa olkapäitään.

Monet tuomitsivat trio-muotoisen bändin debyyttialbumin Placebo-kopioksi. Vuonna 2006 ilmestynyt kakkosalbumi Scandal osui kuitenkin kultasuoneen.

Vimmaiset keikat olivat kasvattaneet yhtyeen suosiota, ja monen musiikkialan toimijan leuat loksahtivat, kun Scandal nousi Suomen virallisella albumilistalla sijalle kaksi. Sen eteen kiilasi ainoastaan Madonna.

”Tuo vituttaa minua vieläkin”, Malja sanoo.

”Olisihan se nyt ollut siistiä sanoa, että ollaan julkaistu Suomen albumilistan ykköslevy.”

Lapko oli suosionsa huipulla. Muistan käyneeni Corona-baarissa sekä DTM:ssä ja tunnistaneeni bändiläisten usein kovin humalaiset kasvot muiden baarinautiskelijoiden joukosta.

Niin Malja kuin Nordbergkin kiistävät, että he olisivat koskaan käyttäneet menestystään hyväksi rocktähtien tapaan.

”Musiikissamme on aina kuulunut myös tunteellisuus ja herkkyys”, Norderg kertoo.

”Vaikka Lapkossa kuuluu se perseenheilutuskin, niin emme me ole sellaisia yksityishenkilöinä. Jos olisimme, emme soittaisi tällaista musiikkia.”

”Me kaikki olemme olleet pitkissä parisuhteissa läpi vuosien. Ei edes meidän tekniikan henkilökunta ole koskaan ollut mitenkään sikailevaa sorttia. Kyllä minä joskus olen miettinyt, millaista elämä olisi voinut tuolloin hulluina aikoina olla. Jos olisi viettänyt vaikka edes yhden vuoden vain kaikkia rock-kliseitä testaillen. En minä lähde tuosta jeesustelemaan”, Malja pohtii ja jatkaa:

”Esikuviamme ovat kuitenkin J Mascisin ja Bad Religionin Mr. Brettin kaltaiset muusikot. Ei siellä keikkabussissa paljon pillusta puhuta.”

Lapko Scandal-levyn (2006) aikoihin.

Vuonna 2007 Lapko soitti Corona-baarin alakerrassa sijaitsevassa Dubrovnikissa keikan, joka on jäänyt mieleeni ikuisiksi ajoiksi. Se myös käännytti minut lopullisesti bändin faniksi.

Lapkon kolmas albumi Young Desire oli juuri ilmestynyt. Dubrovnikin yleisöstä noin 85 prosenttia oli naispuolisia.

Tunnelma Dubrovnikissa oli lähimpänä seksuaalihysteriaa, mitä olen koskaan kokenut suomalaisen yhtyeen soittaessa lavalla.

Erään kappaleen aikana Malja nuoli jälleen kitaraansa kaulaa. Nordberg soitti hänen vierellään kuin transsiin vajonneena. Jossakin vaiheessa Nordberg kääntyi Maljaa vasten ja alkoi nylkyttää itseään tämä takalistoa vasten. Basso penetroi Lapko-persettä.

”Vittu mä tuun ihan just”, sanoi vieressäni seissyt tuntematon tyttö ystävälleen.

Young Desire oli teema-albumi, joka kertoi nuoruuden menettämisestä. Se oli samaan aikaan myös niin seksuaalinen, että se nauratti, itketti ja panetti samaan aikaan.

Dubrovnikin keikan aikana yleisön ja yhtyeen välisen seksuaalisen energian asti helposti.

Lapkon fanien tapauksessa kyse on kuitenkin ollut aina pidättyväisestä ja peitellystä seksuaalienergiasta. Siinä missä Popeda-fani haluaisi käydä suoraan Pate Mustajärven perseelle ja vetäistä pikaiset Lallintalon vessassa, Lapko-fani asettelee valahtaneet hiukset takaisin korvansa taakse ja tuijottaa intensiivisesti.

Vuonna 2012 bändin jäsenet poseerasivat Love-levyn kannessa perseet paljaana viktoriaanisella sohvalla poseeraten.

Lakipiste oli saavutettu.

Kuva oli seksuaalisuudella leikkimisen moneyshot Benny Hill -tunnusmusiikin soidessa taustalla.

Mitä vanhemmaksi Lapko ja sen soittajat ovat tulleet, sitä hillitympiä heistä on tullut. Tämä on ymmärrettävää. Se, mikä näyttää ja tuntuu hyvältä 25-vuotiaan tekemänä, ei 35-vuotiaan suorittamana välttämättä toimi enää niin hyvin.

Tämä on kuulunut tavallaan myös musiikissa. A New Bohemia oli vielä kohtalainen levy, mutta sitä seurannut Love sisälsi pari vetävää rallia – eikä oikein mitään muuta.

Lovella me yritimme liika”, Malja tunnustaa.

A New Bohemian sekä Loven tuotti amerikkalainen D. James Goodwin. Uusimman albumin eli Freedomin tuottajana toimi kanadalainen David Bottrill. Bottrill on urallaan voittanut kolme Grammy-palkintoa ja tuottanut urallaan esimerkiksi King Crimsonin, The Smashing Pumpkinsin ja Toolin kaltaisten yhtyeiden levyjä.

Yleensä nimekäs tuottaja tekee virtaviivaistetumpaa musiikkia. Listoille nousseita raskaampia albumeita työstänyt tuottaja tietää, millainen soundi myy.

Uuden levyn myötä Heikkonen hyppäsi rumpujen takaa toiseksi kitaristiksi ja rumpaliksi pestattiin Jussi Matikainen. Tästä olisi helppo päätellä, että Lapko halusi laajentaa sointiaan ja kuulostaa ammattimaisemmalta kuin ennen.

Näin olikin, kunnes järkälemäisestä soundistaan tunnettu tuottaja päätti toisin.

”Me aloimme tehdä progebiisejä tälle levylle”, Malja kertoo.

”Bottrill on aina tehnyt isolta kuulostavia levyjä. Hän oli kuitenkin koko ajan sitä mieltä, että meidän pitää yksinkertaistaa kappaleitamme.”

”Lopulta vain teimme musiikkia miettimättä sitä, miltä sen pitäisi kuulostaa”, Nordberg jatkaa.

”Emme kirjoittaneet kappaleita levyarviot mielessämme”, Malja kiteyttää.

Tihkumme seksiä. Kuva: Samuli Karala

Lapko perustettiin vuonna 1996. Debyyttialbumi julkaistiin vuonna 2003. Ensi vuonna yhtye on ollut pystyssä 20 vuotta.

Se on pitkä aika.

Onko Lapko enää millään tavalla relevantti bändi, vai onko siitä tullut vain nostalgia-akti muiden joukossa?

”Jos meidän pitäisi tehdä vaikkapa Scandal-juhlakiertue, emme me siitä selviäisi”, Nordberg sanoo.

”Emme ainakaan samalla intensiteetillä kuin tuolloin.”

”Kun olimme suosiomme huipulla 2000-luvun puolivälin jälkeen, yleisömme oli meidän kanssa samanikäistä. Sitten he alkoivat saada lapsia ja elää oikeaa elämää. Keikoilla alkoi käydä vähemmän yleisöä. Nyt olemme olleet vähän aikaa poissa kuvioista. Toivottavasti meissä on jälleen sellaista uutuudenviehätystä”, Malja sanoo.

Kun poistumme baarista, Malja ja Nordberg paljastavat, että uusia Lapko-tuotteita on jo tekeillä.

”Meidän pitäisi lähipäivinä tavata Fullsteamin toimistolla jengiä ja suunnitella kaikkea. Ainakin sellainen kaulaliinajuttu on tulossa”, Nordberg paljastaa

”En mä tiedä onko niissä suunnitelmissa mitään järkeä”, Malja hymyilee.

”Mutta sellaiset pyöräilyshortsit, joissa olisi jokaisen meidän kuvat perseen kohdalla. Voisi istua fillaroidessa naamojemme päällä.”