Punkbändi Against Me!:n laulaja aikoo muuttua tytöksi

09.05.2012

Punk-laulaja Tomista tulee punk-laulajatar Laura.

Kuva: Against Me!

Yhdysvaltain Floridasta ponnistavan punkbändi Against Me!:n laulaja ja johtohahmo Tom Gabel on paljastanut Rolling Stonen haastattelussa, että hän aikoo korjata sukupuolensa naiseksi.

Haastattelussa Gabel kertoi kamppailleensa ja kärsineensä jo vuosia yksin hiljaisuudessa sukupuoli-identiteetin kriisistä. Gabel on tosin vihjaillut asiasta jo yhtyeensä sanoituksissa, sillä esimerkiksi The Ocean -biisi sisältä lauseet:

And if I could have chosen, I would have been born a woman. My mother once told me she would have named me Laura, I’d grow up to be strong and beautiful like her.

Gabel aikoo vaihtaa nimensä Laura Jane Graceksi. Hän aikoo myös aloittaa sukupuolen korjaamiseen liittyvät hormonihoidot pian. Against Me!:n bänditoimintaan Gabenin muutoksella ei ilmeisesti tule olemaan vaikutusta.

Ennen Rolling Stonen haastattelua Gabel oli kertonut suunnitelmistaan ainoastaan vaimolleen, lähimmille sukulaisilleen sekä muutamalle ystävälleen.

Ei varmastikaan ole ollut helppoa tulla asian kanssa julkisuuteen, joten kyllähän tällainen jos mikä on punkin arvoista rohkeutta. Ennakkoluuloille luu kurkkuun.

—-

EDIT: Muutama tekninen sanamuoto korjattu oikean termistön mukaiseksi. Nöyrimmät pahoittelut, mikäli jokin oli särähtänyt korvaan.

Lisää luettavaa