1980-luvun ikoninen komediahahmo Reinikainen elää ja voi hyvin internetissä

Nyt on väkevää kerrontaa.

17.07.2016

Vuonna 2001 menehtyneen Tenho Saurénin tunnetuin hahmo oli hieman hömelö tamperelainen poliisi Reinikainen. 1980-luvulla Reinikainen oli tv-hahmo, joka keräsi kaikki perheet television ääreen. Sarjaa tehtiin ainoastaan 15 jaksoa, mutta jokaisella meistä on se oma suosikkimme Reinikainen-kohtauksien joukosta.

Tankki täyteen -komediasta oman sarjan saanut Reinikainen oli kansan mies, ja ilmiöstä otettiin kaikki irti esimerkiksi huumorikasetteina, joita julkaistiin 1980-luvulla peräti 11 kappaletta. Eräs tällaisistä oli vuonna 1982 julkaistu Blyysit läikyy, jolla Saurénin esittämä poliisi hölisee omintakaisia kertomuksiaan bluesin säestämänä. Yle kielsi kaseteilla Reinikainen-nimen käytön tekijänoikeuksiin vedoten, mutta ei liene kenellekään epäselvää, kuka kaseteilla äänessä on. Homman tuottajana tomi legendarinen ohjaaja Visa Mäkinen, jonka elokuvissa Saurén oli vakionäyttelijä.

Hypnoottista kuultavaa, ja vallan ihastuttava aikamatka lapsuuteen!

Kuuntele Blyysit läikyy alta.

Lisää luettavaa