1990-luvun suosituin konemusiikkiyhtye palaa juurilleen ja jyrää uudella videollaan yhtä saastaisen sekopäisenä kuin aina ennenkin

The Prodigy tarvitsee jotakuta, ja me tarvitsemme uutta The Prodigyä.

19.07.2018

The Prodigy julkaisi musiikkivideon kappaleelle Need Some1 marraskuun alussa julkaistavalta No Tourists -pitkäsoitoltaan. Biisihän rutisee, vinkuu ja ryömii huomaamatta jalan alle kuin torakka – vanhaan herrojen Howlett, Flint ja Reality tyyliin.

Ohjaaja Paco Raterta jatkaa kunniakkaasti The Prodigyn musiikkivideoille ominaiseksi muodostunutta rujoa linjaa. Katso yltä.

Tuleva levy on The Prodigyn seitsemäs pitkäsoitto. Kansikuvassa nähdäänkin Lontoolle ikoninen kaksikerrosbussi linjalla 7, jonka päätepysäkkinä on The Four Aces- klubi, missä yhtye soitti ensimmäisen keikkansa vuonna 1990. Tämä lienee vihjaus kuuluisasta paluusta juurille, ja sehän kelpaa.

Yhtyeen edellinen albumi The Day Is My Enemy ilmestyi kolme vuotta sitten.

Lisää luettavaa