27 kertaa Suomessa esiintynyt Iron Maiden julkaisi ensimmäisen uuden kappaleen kuuteen vuoteen

Iron Maiden Iron Maiden Iron Maiden Iron Maiden Iron Maiden Iron Maiden Iron Maiden.

16.07.2021

Iron Maiden julkaisi uuuden kappaleen. Biisi on yhtyeen ensimmäinen uusi julkaisu kuuteen vuoteen.

Kappaleen nimi on The Writing On The Wall, ja sen ovat kirjoittaneet yhtyeen kitaristi Adrian Smith ja laulaja Bruce Dickinson. Tuotannosta vastaa Kevin Shirley yhteistyössä Maiden-basistin ja perustajajäsenen Steve Harrisin kanssa.

The Writing On The Wall -kappaleesta julkaistiin myös animoitu musiikkivideo, joka on tehty yhteistyössä Pixarin palkittujen entisten johtohenkilöiden Mark Andrewsin ja Andrew Gordonin (The Incredibles, Ratatouille, Brave, Monsters Inc & Finding Nemo) kanssa.

Katos video alta.

Iron Maiden käynnistää kiertueensa kesäkuussa 2022 Hyvinkään Rockfesteiltä. Kyseinen keikka onkin sitten bändin kahdeskymmeneskahdeksas Suomessa.

Lisää luettavaa