27-vuotias View nousi suomalaisen englanninkielisen rapin ykkösnimeksi – katso uusi video täältä

View julkaisi uutta musiikkia.

Nana Simelius

View julkaisi tänään perjantaina 18.10. uuden singlen J. Gotti, joka on ensimmäinen uusi biisi vuoden 2017 Leave a Comment -debyyttialbumin sekä sitä seuranneiden Suomen- ja Keski-Euroopan kiertueiden jälkeen.

J. Gotti ennakoi ensi keväänä julkaistavaa EP:tä, jolla View on lähtenyt omien sanojensa mukaan venyttämään ominaissoundinsa rajoja:

”Oon lähtenyt tekemään uusia biisejä sillä ajatuksella, että View’llä ei ole mitään rajoja. En halua tehdä samoja biisejä uudestaan vaan oppia ja kokeilla koko ajan uutta. Tulevilla biiseillä laulan entistä enemmän melodisia osuuksia enkä ole välittänyt mistään genreistä. Mun visio ja musiikillinen estetiikka on niin vahva, että lopputulos kuulostaa silti View’ltä. Tulevalla EP:llä mennään kuitenkin täysin uudelle tasolle. Luulen, että jengi tulee yllättymään siitä mitä kaikkea View voi olla”, View eli Juuso Ruohonen kertoo.

Kuuntele uusi kappale alta.