31 vuotta eräästä kaikkien aikojen epätodennäköisimmästä ja oudoimmasta eurohitistä – uusi albumi tulossa

Yellolta uusi albumi.

30.05.2016

Sveitsiläisten Dieter Meierin ja Boris Blankin Yello julkaisee uuden albumin syyskuun 30. päivä. Toy-nimeä kantava albumi on yhtyeen 13. studiolevy. Edellinen Yello-levy ilmestyi vuonna 2009.

Yello on eräs eurooppalaisen syntikkapopin ja elektron uranuurtajia. Parhaiten yhtye on tunnettu kappaleista kuten Oh Yeah (vuodelta 1985) The Race (vuodelta 1988). Empiiristen tutkimusten mukaan Yello kuuluu niihiin legendaarisiin bändeihin, jonka nimeä harvat muistavat, mutta jonka suurimmat hitit kaikki tunnistavat heti ensimmäisestä tahdista lähtien – yleensä saatasanoilla ”ai niin tää on TÄÄ bändi!”

Yhtye juhlistaa lokakuussa 38-vuotista uraansa kahdella keikalla Berliinin Kraftwerk-klubilla.

Lisää luettavaa