40 vuotta kadoksissa olleet Bob Marley -äänitteet on saatu restauroitua – lopputulosta kuvaillaan selkäpiitä värisyttäväksi

Kätkö sisältäen vuonna 1981 kuolleen Bob Marleyn vanhoja äänityksiä löytyi maattuaan 40 vuotta Lontoolaisen hotellin kosteassa kellarissa.

Kolmetoista analogista masternauhaa löydettiin pahvilaatikosta rapistuneesta hotellista Kensal Risessä, missä Bob Marley ja The Wailers -yhtye majoittui Euroopan kiertueillaan vuosien 1974 ja 1978 välillä.

Nauhojen, jotka tunnetaan ”kadonneina mastereina”, luultiin aluksi tuhoutuneen kelvottomiksi pääosin vesivahinkojen takia. Silti 12 vuoden tuskallisen työn ja viimeisimmän audiotekniikan avulla, masterinauhat on restauroitu ja äänenlaatua on kuvailtu selkäpiitä värisyttäväksi.

Nauhat ovat alkuperäisnauhoituksia Marleyn konserteista Lontoossa ja Pariisissa, ja niillä kuullaan hänen tunnetuimpia kappaleitaan kuten No Woman No Cry, Jammin, Exodus ja I Shot The Sheriff.

Konsertit, jotka olivat Lontoon Lyceumissa, Hammersmith Odeonissa, Rainbowssa, ja Pariisin Pavilion de Parisissa, olivat nauhoitettu Ison-Britannian siihen aikaan ainoalla liikuteltavalla 24-raitaisella studiolaitteistolla. Kalusto oli lainattu Marleylle ja Wailersille Rolling Stonesilta.

Nauhat pelasti roskan seasta Lontoolainen Marley-fani ja bisnesmies Joe Gatt. Hän oli saanut puhelun ystävältään, joka kertoi löytäneensä joitakin vanhoja Bob Marley -nauhoitteita jätetyhjennyksen lomassa.

Gatt pyysi ystäväänsä säilyttämään nauhat, ja toimitti nauhat edelleen kollegalleen jazz-laulaja Louis Hooverille.

”Totta puhuen, olin sanaton. Nyt kun asiaa ajattelee, se oli aika koomista, koska Joe oli kuin viilipytty näiden kallisarvoisten esineiden pelastamisen suhteen. Minun täytyi ajaa auto sivuun ja tarkista kuulinko oikein. Kun näin merkinnät nauhoissa, en ollut uskoa silmiäni, mutta sitten näin miten pahasti vesi oli tuhonnut niitä. Niistä kirjaimellisesti tihkui kovettunutta töhnää joka sentiltä. Nauhojen pelastaminen näytti toivottomalta.” kertoo Hoover.

Nauhat luovutettiin edelleen White House -studion äänitekniikkaspesialisti Martin Nicholsille, jonka mukaan nauhat olisivat tuhoutuneet, jos joku olisi yrittänyt kuunnella niitä senhetkisessä kunnossa.

”Nauhat olivat todella niin surkeassa kunnossa, että ne olisi pitänyt heittää roskiin. Käytin kuitenkin tunteja tuntien perään siivoten liat tuuma tuumalta pois, kunnes ne olivat valmiina seuraavan toimenpiteeseen. Sen jälkeen pystyin kuuntelemaan niitä turvallisesti.”

Hän lisäsi: ”Lopputulos yllätti minut täysin, koska nyt ne olivat digitaalisessa muodossa ja hyvin korkealaatuisia. Huomasi, että alkuperäiset nauhoitukset olivat hyvin ammattimaisesti tehtyjä. Kolmestatoista nauhasta kymmenen saatiin restauroitua, kaksi oli tyhjää ja yksi oli korjauskelvoton.”

Kun Louis Hoover kuuli ensimmäistä kertaa nauhoitteita, joiden restaurointi maksoi noin 30 000 euroa, hän myöntää olleensa ällikällä lyöty:

”Niskavillamme nousivat pystyyn ja ilon kylmänväristyksiä juoksi ylös alas selkiämme. Kokemus oli verrattavissa, sanotaan nyt vaikka että olisi löytänyt Van Goghin maalaustelineen, paletin ja maalit vanhasta huoneesta jossain, jonka jälkeen Vincent ilmestyy salaoven läpi maalaamaan 26 hienointa työtään, puhtaasti vain meille.”

Restauroitujen nauhoitteiden julkaisusta ei ole vielä tiedotettu.