40 vuotta taiteilijaelämää – Ismo Alanko juhlii Tavastialla 10 iltaa eri teemoin

Alanko soittaa 10 konserttia, joissa koetaan kahdeksan teemaa ja kuusi eri kokoonpanoa.

06.04.2020

 

Vuodesta 1980 kotimaisen rockin huipulla uraa luonut Ismo Alanko juhlistaa 40-vuotistaiteilijajuhlaansa Helsingin Tavastialla loppuvuodesta. Tiistaina 10. marraskuuta käynnistyvä kymmenen konsertin sarja esittelee monipuolisen artistin tuotantoa kahdeksan erilaisen valikoidun teemakokonaisuuden muodossa. Neljäkymmentä laulujen vuotta -konserttien lipunmyynti käynnistyy Tiketissä tiistaina 14. huhtikuuta klo 9.

Suomalaisen musiikin kenttää elinvoimaisella ja rohkealla tavalla uudistaneelle Ismo Alangolle ehdotettiin esiintymistä isolla areenalla, mutta yhden illan sijaan keikkapaikaksi valikoitui 50-vuotisjuhlaansa viettävä Helsingin Tavastia-klubi.

”Tavastia on ainoa paikka, joka on ollut aktiivisesti toiminnassa koko sen ajan kuin minäkin. Tuli mieleen, että siellä olisi käytännöllistä, helppoa, hauskaa, kodikasta ja jotenkin oikeanlaista järjestää tällainen konserttisarja”, Alanko sanoo.

Ajatus konserttisarjasta syntyi kaksi vuotta sitten Tampere-talolla järjestetyn Talossa Ismo Alanko -tapahtuman pohjalta, jossa muusikko esiintyi kolmena iltana erilaisten kokoonpanojen voimin loppuunmyydyille saleille.

”Ajattelin laajentaa tästä. Tavastia on pienempi tila, mutta siellä voisi olla enemmän iltoja ja enemmän erilaisia proggiksia. On paljon pyydetty esittämään eri levykokonaisuuksia. Ja toisaalta on pitkään puhuttu, että olisi kiva soittaa Ismo Alanko Säätiön alkuperäisen kokoonpanon kanssa. Sitten aloin vain miettiä, mitä levyjä haluaisin esittää ja minkä kokoonpanon kanssa haluaisin soittaa”, Alanko kertoo.

Mukaan valikoituneet albumikokonaisuudet pitävät sisällään niin Alangon uran suurimmat ja tunnetuimmat teokset kuin myös harvemmin esitettyjä yllätyksiä. Lavalle nousee kunakin iltana joukko Suomen eturivin muusikoita. Kahtena ensimmäisenä iltana 10.-11. marraskuuta kuullaan 12 vuoden välein julkaistut albumit Kun Suomi putos puusta ja Hallanvaara Ahti Marja-Ahon ja Samuli Laihon johtaman orkesterin säestämänä.

Torstaina 12. marraskuuta juhlitaan Alangon 60-vuotispäivää, jossa artisti esiintyy niin nykyisen bändinsä Joakim Berghällin, Jussi Jaakonahon, Mikko Mäkelän, Juho Viljasen ja Niko Votkinin kuin pitkäaikaisten, yllätysvieraina nähtävien ystäviensä kanssa. Synttäribileitä seuraa 13.–14. marraskuuta Ismo Alanko  Säätiö: Pulu-konsertit, jolloin bileisiin liittyvät Jussi Kinnunen, Samuli Laiho, Teho Majamäki, Kimmo Pohjonen sekä Marko Timonen. Sama kokoonpano teki myös Sisäinen solarium -albumin, jolta myös on luvassa parhaita paloja.

Tiistaina 17. marraskuuta luvassa on viime vuosina Suomen konserttisalit loppuunmyynyt sekä artistin että yleisön aseista riisuva ainutlaatuisen intiimi ja yllätyksellinen Ismo Alanko Yksin -ilta, jolloin yleisöllä on mahdollista kuulla melkein mitä vain. Seuraavana iltana vuorossa on albumit Blanco Spirituals ja Onnellisuus julkaissut Ismo Alanko Teholla. Keikalla on mukana myös laajennettu kokoonpano Teho-osasto, jossa soittavat Teho Majamäki, Jarno Karjalainen, Timo Kämäräinen ja Olli Krogerus.

Koneellisemman Jäätyneitä lauluja -albumin vuoro on 19. marraskuuta, jolloin Riku Mattilan, Mitron, Alpo Nummelinin ja Artturi Tairan muodostama yhtye takaa kiinnostavan illan.

”Tämä on hyvin jännittävä projekti, josta osaan etukäteen sanoa vain sen, että luotan tähän ryhmään. Kun Mitro kohtaa Artturi Tairan ja Alpo Nummelinin, ja lisäksi me säädämme siinä Rikun kanssa kitaroilla, siitä tulee varmasti jotain kiinnostavaa. Ja tarkoitus on yllättää kyseisen levyn lisäksi muutamalla muullakin tunnelmaan sopivalla biisillä”, lupaa Alanko.

Häikäisevän monipuolisen uran tehneen Ismo Alangon artistiuran harvinaisuuksien vuoro on perjantaina 20. marraskuuta. Nykyisen yhtyeen kanssa esitettävä Harvoin kuultua 1980-2020 on siis nimensä veroinen:

”Haluan yllättää paitsi yleisön, myös itseni ja yhtyeeni. Tämä on kyllä hirveä duuni yhden illan takia. Työmäärää ei tätä kokonaisuutta rakentaessa pelätä.”

Konserttisarjan huipentava Suurimmat ja kauneimmat 1980-2020 koetaan lauantaina 21. marraskuuta yhdessä nykykokoonpanon kanssa.

”Suurimmat ja kauneimmat on varmaan kaikkein selkein näistä kaikista. Sinä iltana soitetaan tunnetuimmat biisini – ainakin jotain joka levyltä”, Alanko kertoo.

ISMO ALANKO –  NELJÄKYMMENTÄ LAULUJEN VUOTTA

10.-11.11. Kun Suomi putos puusta & Hallanvaara
– Orkesteria johtavat Ahti Marja-Aho & Samuli Laiho

12.11. Synttäribileet
– Joakim Berghäll, Jussi Jaakonaho, Mikko Mäkelä, Juho Viljanen, Niko Votkin sekä yllätysvieraita

13.-14.11. Ismo Alanko Säätiö: Pulu
–  Jussi Kinnunen, Samuli Laiho, Teho Majamäki, Kimmo Pohjonen, Marko Timonen

17.11. Yksin

18.11. Ismo Alanko Teholla
– mukana myös Teho-osasto: Teho Majamäki, Jarno Karjalainen, Timo Kämäräinen, Olli Krogerus

19.11. Jäätyneitä lauluja
– Riku Mattila, Mitro, Alpo Nummelin, Artturi Taira

20.11. Harvoin kuultua 1980-2020
– Joakim Berghäll, Jussi Jaakonaho, Mikko Mäkelä, Juho Viljanen, Niko Votkin

21.11. Suurimmat ja kauneimmat 1980-2020
– Joakim Berghäll, Jussi Jaakonaho, Mikko Mäkelä, Juho Viljanen, Niko Votkin

LIPUT
Kaikki eri teemaillat sisältävä 8 konsertin sarjalippu alk. 350 EUR
Myyntiin Tiketissä ti 7.4.2020 klo 9
Huom! Sarjalippuja on myynnissä rajoitettu määrä.

Yksittäinen konsertti alk. 49 EUR
Myyntiin Tiketissä ti 14.4.2020 klo 9

Lisää luettavaa