80-luku-ilta Alakulttuurikeskus Loukossa Helsingissä – esillä punk- ja rock-valokuvia ja dokumenttielokuva

Alakulttuuria esittelyssä.

10.07.2019

Heinäkuun viimeisenä päivänä Alakulttuurikeskus Loukossa Helsingin Kalliossa muistellaan menneitä.

Ensin valokuvaaja, toimittaja Heikki Kemppainen esittelee 80-luvun punk- ja rock-valokuviaan. Sen jälkeen nähdään Pete Europan elokuva Timanttikoirien vuosi 1984.

Pete Europan vuonna 2010 ohjaama dokumenttielokuva Timanttikoirien vuosi 1984 on kasarin underground-skenen sisäpiiriläisten itsetietoinen kertomus Helsingin klubeista ja niissä tapahtuneesta murroksesta, öisestä kulttuurivallankumouksesta, jonka etujoukoissa heiluttiin kasvot kalpeina ja huulet mustina. Futut, gootit, dandyt ja uusromantikot pyrkivät siirtymään uuteen aikaan irtautumalla 80-luvun alun ahdistavasta ilmapiiristä uusien taidemuotojen kautta: syntyi pienlehtiä, radiotoimintaa, muotia, klubeja ja musiikkia – ja lopulta myös ihmiset tunsivat olevansa itse uusi taidemuoto.

Ennen elokuvanäytöstä valokuvaaja ja vuodesta 1983 tähän päivään ilmestyneen Moderni -fanzinen tekijä Heikki Kemppainen esittelee ainutlaatuisia valokuviaan ja kertoo tarinoita niiden takaa. Kemppaisen filmikamera on tallentanut unohtuneita ja yllättäviä hetkiä uuden kulttuurin synnystä ympäri Suomen. Valokuvaaja on pitänyt näyttelyitä muun muassa Lappeenrannan Hoi Sie -galleriassa ja kokoaa parhaillaan Terveet Kädet -yhtyeen alkuajoista kertovaa näyttelyä. Pohjoinen näkyy vahvasti Kemppaisen kuvastossa.

Tapahtuma alkaa kello 19, jolloin valokuvia heijastetaan Loukon valkokankaalle kertomusten ja säestyksen kera. Noin kello kahdeksan alkaa elokuvanäytös, joka kestää noin 75 minuuttia.

Tarkemmat tiedot videon alla.

Alakulttuurikeskus Loukon Facebook-sivuille pääset tästä.

YouTube video

Liput 2 – 10 euroa.
Timanttikoirien vuosi & 80-luvun underground keskiviikkona 31.7.2019 kello 19-22
Alakultturikeskus Loukko, Castréninkatu 7, 00530 Helsinki