A Tribe Called Quest tuli takaisin – tsekkaa uusi lyriikkavideo

ATCQ!

13.11.2016

A Tribe Called Quest julkaisi uuden levyn viime perjantaina. Levy on monessa mielessä merkittävä tapaus, onhan ATCQ eittämättä yksi rapin tärkeimmistä yhtyeistä.

Toinen mielenkiintoinen seikka on tietysti se, että yksi bändin jäsenistä Phife Dawg menehtyi tänä vuonna. Levyn tekoa päätettiin jatkaa, koska oikea tunnelma oli jo saatu aikaiseksi.

Kolmantena mielenkiintoisen asiana voidaan pitää tietysti uuden sukupolven nimiä, jotka pääsivät levylle mukaan. Heitä ovat esimerkiksi Kendrick Lamar, Talib Kweli, Kanye West ja Anderson .Paak.

Levy on ainakin nopealla otannalla tuntunut keränneen lähinnä kehuja. Mikäli et ole vielä ehtinyt kuuntelemaan yhtäkään uutta kappaletta, niin se onnistuu muutamalla klikkauksella, yhtyeeltä tuli nimittäin upouusi lyriikkavideo.

Video on tehty levyn mainiosta We The People….-kappaleesta. Tätä yhtyettä ei varmastikaan tarvitse mainostaa lisää, ei muuta kuin tsekkailemaan. Video löytyy alta.

Lisää luettavaa