Vuonna 1980 AC/DC esitti Back in Black -albumillaan väitteen Rock ’n’ Roll Ain’t Noise Pollution.
Nyt lähes 40 vuotta myöhemmin väitettä on kumoamassa Mississippin yliopiston biologian laitoksen professori Brandon Barton. Hän päätti tutkia edesmenneen Malcolm Youngin kunniaksi väitteen paikkansapitävyyttä.
Barton laittoi kontrolloituun ympäristöön soijapapukasveja vallanneita kirvoja ja niiden pahimpia vihollisia, leppäkerttuja. Seuraavaksi hän kuuntelutti tutkittavilleen lentokoneen melua, täryporan ääntä sekä muun muassa Metallicaa, Guns ’n’ Rosesia ja AC/DC:tä.
Tutkijat huomasivat noin 15 tunnin tarkastelun jälkeen, että erinäiselle melulle altistuessaan leppäkertut kykenivät saalistamaan vähemmän kirvoja. Erityisesti AC/DC:n soidessa leppäkertut eivät kyenneet hallitsemaan kirvoja ja niiden määrä kasvoi moneen sataan kasvia kohden. Näin suuri määrä kirvoja vaikutti kasvien biomassaan, joten näissä olosuhteissa AC/DC vaikutti epäsuorasti soijan tuotantoon.
Vaikka Brantonin tutkimustulokset ei ole vielä täysin tieteellisesti päteviä, hän uskoo musiikilla olevan selkeä vaikutus siihen, miten leppäkertut kykenivät hallitsemaan ja saalistamaan kirvoja. Hänen mukaansa melun täytyy simuloida leppäkertuille saalistajaa tai muuta häiritsevää tekijää ympäristössä, joten ne keskittyvät tarkkailemaan ja suojautumaan ravinnonhankinnan sijaan.
Rock ei vaarallisuudestaan huolimatta estä luonnon kiertokulkua. ”En usko, että kukaan oikeasti uskoo rock’n’rollilla olevan merkitystä esimerkiksi soijan tuotantoon.” Barton summaa ja jatkaa: ”Ajatuksena on todistaa, että millä tahansa äänisaasteella, kuten suurkaupungeilla ja moottoriteillä taas voi hyvinkin olla merkitystä.”