Aikamatka 1980-luvun punkpiireihin – Terveet Kädet -yhtyeestä julkaistaan valokuvakirja

Mukana on myös Heikki Kemppaisen ennennäkemättömiä otoksia.

10.01.2022

Hardcore punk -pioneeri Terveet Kädet saa oman valokuvakirjan. Toimittaja-valokuvaaja Heikki Kemppaisen otoksista koostuva 120-sivuinen teos keskittyy yhtyeen alkuvuosiin, ja se julkaistaan maaliskuussa.

Bändiä aikoinaan tiiviisti seuranneen Kemppaisen TK-kuvia on ollut aiemmin esillä kahdessa näyttelyssä, mutta nyt ne julkaistaan ensimmäistä kertaa yhtenä kirjana. Mukana on myös ennennäkemättömiä otoksia.

”Omat muistoni, ajankuva ja sen ajan tunnelma tulevat mustavalkokuvista hyvin esille”, Terveet Kädet -solisti Veli-Matti ”Läjä” Äijälä kuvailee teosta.

Terveet Kädet – Heikki Kemppaisen valokuvia 1980–84 -kirjan kustantaja on Finnish Hardcore, ja sitä myy esimerkiksi Swamp Music.

Vuonna 1980 aloittanutta yhtyettä pidetään yhtenä hc-punkin ikoneista, ja se tunnetaan ympäri maailmaa. Esimerkiksi Sepulturan Max Cavalera on maininnut bändin yhdeksi suosikeistaan.

Lisää luettavaa