Koneiden ja kissojen orja – haastattelussa Läjä Äijälä

VELI-MATTI ”LÄJÄ” ÄIJÄLÄ, 58, hajotti Terveet kädet -yhtyeen ja perusti sen tilalle Lapin helvetti -nimisen bändin. Siinä sivussa hän palasi juurilleen tekemään konemusiikkia. Soololevy Minun vereni ilmestyy syyskuussa Svartin kautta. Lisäksi Äijälä haaveilee vielä joku päivä tekevänsä kissoille tarkoitetun levyn.

Markus Paajala

Terveet kädet lopetti uransa maaliskuussa. Elokuussa tuli kuitenkin tieto, että bändi jatkaa nimellä Lapin helvetti. Mistä on oikein kysymys?

”Kyllästyin vääntämään TK:n kanssa vuodesta toiseen. Nimikin alkoi tökkiä. Se kuulosti ihan pikkupoikien bändiltä, ja minä olen kohta kuusikymppinen ukko. Yritin keksiä kaikkia sivujuonia TK:hon, että asioita olisi tehty eri tavalla, mutta mikään ei mennyt läpi. Silloin ajattelin, että bändi pitää lopettaa tylysti. Sen jälkeen tuli sielunrauha, että aah, ei tarvitse enää koskaan huutaa Pissaa ja paskaa eikä lähteä viikonloppuisin keikoille, jos ei huvita. Paitsi että nyt tuli tämä Lapin helvetti…”

Miten Lapin helvetti eroaa Terveistä käsistä?

”Siinä soittavat minä, Ilari, Lene ja nuori rumpalimies, olikohan se Sampsa. Bändi kuulostaa enemmän 1990-luvun TK:lta. Soitetaan tavallaan niitä biisejä, joiden piti tulla [Terveiden käsien julkaisematta jääneelle] Minun vereni -levylle, mutta eri tavalla. Sellainen paikka kuin Lapin helvetti on muuten oikeasti olemassa. Se on jyrkkäreunainen rotkojärvi Muonion Pakasaivossa. Perimätiedon mukaan sen pohjassa asuu niin sanottua saivokansaa. Se on saamelaisten pyhä paikka, joten mietin pitkään, voidaanko antaa bändille tällainen nimi kysymättä lupaa järveltä. Kysyin sitten lupaa Tornionjoelta. Se virtasi oikein synkkänä ja oli sitä mieltä, etten saa perustaa toista rokkibändiä, kun olen kerran sieluni TK:lle myynyt. Mutta nyt se sielu on revitty pois. En rääkäise enää yhtäkään TK-rallia.”

Sinut tunnetaan punksolistina, mutta olet tehnyt koko urasi ajan myös elektronista musiikkia muun muassa Aavikon kone ja moottori -kokoonpanon sekä The Kolmas -yhtyeen kanssa. Myös kolme soololevyäsi Raskas taakka (2012), Alzheimer (2016) ja Minun vereni (2016) ovat puhdasta konemusiikkia. Mikä elektronisessa soundissa ja sen tekemisessä kiehtoo sinua eniten?

”Se, että koneista voi saada irti vaikka mitä mielenkiintoista ja mukavaa, eikä kaikkea ole vielä tehty. Kohinamusiikki resonoi kivasti kehossa, ja tietokoneen ruudulta näkee kaiken, mitä tekee. Pikkupoikana 1970-luvulla oli vain kelanauhureita ja studiot maksoivat hirveästi. Olen myös viime aikoina innostunut kaikista uusista laitteista, niiden ostamiseen on tullut pikkupoikamainen himo. Vanhin laitteeni on 1970-luvun hauska Wasp-syntikka, joka muuttaa soundiaan, kun se lämpenee. Sille pitää aina välillä puhella, ja sitä pitää silittää. Pitää kysyä, että passaako Waspille. Sillä on tunnearvoa. Sitä varten piti ostaa uusi keltainen johtokin.”

lajaaijala_web2

Sensuroitko koskaan itseäsi musiikkia tehdessäsi?

”Pitää sitä vähän. Yleensä sensuroin sellaisia juttuja, jotka menevät liian lähelle omaa ahdistustani. Haluaisin tosin vielä joskus pystyä tekemään sellaista musiikkia, että sitä äänittäessään vain itkee lattialla säkkipimeässä huoneessa ja koneet naksuttavat. Ehkä kuolinvuoteella sitten.”

Teit uusimman soololevysi Minun vereni kokonaan yksin. Mikä yksin tekemisessä on parasta?

”Se, että saa tehdä ihan mitä tahansa, eikä kukaan tule sanomaan, onko se hyvää vai huonoa. Äänittelin levyä vuosi sitten yksin kotona Oulussa. Oli säkkipimeää, tympeää ja 30 astetta pakkasta. Panin koneet päälle ja huusin niiden päälle kuulokkeet päässä. Kissat vain katsoivat vieressä. Yritin äänittää niitä salaa, kun ne kävelevät, mutta ne kiersivät aina toiselle puolelle huonetta. Pirulaiset. Sehän niissä onkin hauskinta. Minä olen kissojen orja. Olisi hienoa soittaa joskus keikka pelkille kissoille. Olen yrittänyt miettiä, millainen musiikki kissoille toimisi, ja olen yrittänyt sitä kissoiltani kysyäkin. Luultavasti sen pitäisi olla jotain viulumusiikkia tai jotain, missä on tietty taajuus.”

Olet sanonut pitäväsi eläimistä enemmän kuin ihmisistä. Mikä ihmisissä ahdistaa eniten?

”Ihminen on kaikista suurin peto. Petoja kissatkin ovat, mutta ei se ole kissan vika. Ihminen taas tietää mitä tekee, ainakin yleisesti ottaen. Silloin, kun kissat rääkkäävät pikkulintuja tai hiirulaisia, yritän aina pelastaa ne pois niiden suusta. Olen itse kasvissyöjä, koska en halua syödä parhaita kavereitani. Ihmisen lihaa voisin kyllä syödä.”

Terveet kädet joutui 1980-luvulla myrskyn silmään julkaistuaan levyjään natsilafkaksi haukutulla saksalaisella Rock-O-Ramalla. Mitä ajattelet asiasta nykyisin?

”Se juttu lähti aikoinaan vähän käsistä. Olisi ehkä silloin nuorempana pitänyt vain sanoa ’ei’, ettei samoista jutuista tarvitsisi kuulla loppuikänsä. Mutta vanhemmiten viisastuu.”

lajaaijala_kv3

Säestät lokakuussa Helsingin Korjaamolla Frederick Wisemanin dokumenttia Titicut Follies (1967), joka kertoo vankimielisairaalan arjesta 1960-luvun Yhdysvalloissa. Oliko työkokemuksestasi Keroputaan psykiatrisessa sairaalassa hyötyä musiikkia tehdessäsi?

”Kyllä varmaan. Oli jännää aikaa olla siellä nuorempana, kun ei yhtään tiennyt, mitä ihmisen päässä liikkuu. Suurin osa asiakkaista näki kaikenlaisia juttuja. Silloin mietin vain, miksi minä en näe mitään. Kun alettiin miettiä Lenen (Markku Leinonen) kanssa musiikkia elokuvaan, tuntui tärkeältä esittää se asiallisesti, koska leffassa on kuitenkin ihmisiä, jotka ovat kokeneet vankimielisairaalan arjen. Ei voida mennä sinne hassuttelemaan.”

Mitä muille bändeillesi kuuluu tällä hetkellä?

”Vuoden sisään pitäisi tulla Death Trip -lp, Sultans-lp ja The Kolmas -lp. Sitten on näitä minun kohinahommiani, ja uusi projekti nimeltä Sakset! Siinä ovat lisäkseni Circle-ukot Jussi Lehtisalo ja Tomi Leppänen. Keväällä Jussi lähetti minulle muutamia ralleja netin kautta ja pyysi tekemään jotain niiden päälle. Lopputuloksesta tuli yllättävän hyvä ottaen huomioon, että se oli niin ex tempore -juttu. Lp ilmestyy jossain vaiheessa Ektro Recordsin kautta.”

Miten suomipunk on mielestäsi muuttunut 40 vuodessa?

”Kasvissyönti on noussut paremmin esille. Mutta sitten ihmetyttää, että tyypit kulkevat yhä keeseissä ja niiteissä. Eikö punkiin kuulu, että kehitytään henkisesti ja päästään eteenpäin? Ainakin minä olen yrittänyt kokeilla erilaisia asioita, mutta sitten on mussutettu, ettei saisi, vaan pitäisi tehdä yhtä ja samaa. Mitä järkeä on kierrättää samoja vanhoja bändejä? On kuitenkin ollut hienoa tavata myös sellaisia nuoria, joiden mielestä TK on ihan paska. Näin juuri nuorten ihmisten pitää ajatella!”