Älä koskaan aliarvioi vakavan suomalaisen miehen vetovoimaa – analyysi UMK-lopputuloksesta

Mikäli Aksel Kankaanrannan ääni kantaa, finaalipaikka ja kohtuullinen sijoituskin voi olla otettavissa, kirjoittaa Markus Hilden.

Yle / Miikka Varila

Lauantain Uuden musiikin kilpailu sai mukavia Uros Live -kierteitä, kun kilpailun etukäteen ylivoimaisesti suosituin kappale Erika Vikmanin Cicciolina joutui tyytymään asiantuntijaraatien äänten perusteella kakkossijaan ja voiton sekä tiketin todennäköisesti (koronatilanteen niin salliessa) Rotterdamissa toukokuussa järjestettävään Eurovisionin laulukilpailuun saikin koko kisan ainoan miesosallistujan Aksel Kankaanrannan esittämä ja kansainvälisen tiimin (muun muassa yhdysvaltalaisia Before You Exit -bändin jäseniä) kirjoittama Looking Back.

Mutta eipä siinä, viime vuonna Suomea edusti erittäin vakavasti pinnistelevät varttuneet miehet eli Darude ja Sebastian Rejman kappaleella Look Away, koska muuta ei ollut tarjolla, nyt katsellaan taaksepäin erittäin vakavan nuoremman miehen äänellä. Olisihan se ollut liikaa, jos tässä naisvetoisen hallituksen maassa vielä euroviisuedustajakin olisi ollut nainen, kun vakavia miehiäkin oli yksi tarjolla – joku roti sentään höpsöttelyssä.

Kankaanrannan ääni on eittämättä upea, mutta kappaleen toteutus jää hivenen köykäiseksi. Siinä on perinteisiä viisuballadin elementtejä, mutta en vielä viidenkään kuuntelun jälkeen pysty hyräilemään sitä. Iloisessa lauantai-illan viihteessä balladin pitää aina olla jotain erityistä ja Looking Back ei mielestäni aivan kanna. Cicciolina olisi ollut suurempi jännitettävä Tapaus isolla t:llä myös kotimaassa. Se nousi sunnuntaina Spotifyssa neljänneksi, Looking Backia ei näy kärkipäässä lainkaan.

Kankaanrannan UMK-ilta toi Twitteriin lukuisia meemejä, joissa ujo nuori mies yrittää selviytyä läpi kilpailutilanteen. Kankaanrannan ujous on yhtäältä tietenkin sympaattista, mutta toisaalta mietityttää, onko Suomen aina pakko olla euroviisuissa se vahingossa paikalle tupsahtanut yrittäjä, joka osallistuu, koska tällä hiekkalaatikolla on tapana leikkiä? Looking Back kirvoittanee lukuisia ”aivan kiva” -reaktioita, mutta balladeita on kisassa mukana tänä vuonna hyvin monta ja esimerkiksi kaikki isot rahoittajamaat lähettävät miesartistin viimevuotisen voittajan Duncan Laurencen innoittamana.

Vikmanin Cicciolina sai Suomessa UMK-yleisöltä eniten ääniä, joten tavallaan ulkomaiset asiantuntijaraadit päättivät voittajan. Twitterissä mainittiin puolivakavissaan, että Ruotsi jätti tahallaan suurimman uhan eli Cicciolinan jämäpisteille. Vaikka raateja olikin kahdeksan, niin todella kummallista, että periaatteessa muutama henkilö Bulgariassa voi päättää Suomen euroviisuedustajan. Eikä kyse edes ole siitä, etteikö Cicciolina resonoisi kansainvälisesti – brittiraati nosti sen kärkeen ja eräs tuttuni ulkomailta kirjoitti, että ”What on earth, why throw away such an incredible song?”.

(Ruotsissa tapahtui hieman samoin, monen mielestä kisan paras kappale Dotterin Bulletproof jäi kakkoseksi.)

Viime vuonna itse viisuissa Norjaa edustaneen Keiinon hauska ja menevä Spirit in the Sky sai kaikkein eniten yleisöääniä, mutta raadit eivät siitä pitäneet ja lopputuloksena oli kuudes sija. Sen kohtalo on tyyppiesimerkki äänten radikaalista ja jopa epäoikeudenmukaisesta jakautumisesta. Suomesta muistetaan Nina Åströmin hämmentävä viisuedustus vuonna 2000 kappaleella A Little Bit – se pääsi kansainväliseen kisaan vaikka ei voittanut raati- eikä yleisöääniä. Kansa olisi valinnut Nightwishin Sleepwalkerin. Looking Backin puolustukseksi on sanottava, että se pääsi sentään yleisöäänissä melko lähelle Cicciolinaa.

Nightwishin uran kannalta saattoi olla aivan hyväkin, että bändi ei esiintynyt euroviisuissa, mutta jos sinne haluaa, niin kurjaa, että mandaatin torppaavat lopulta niin sanotut asiantuntijat, ja vielä muualta Euroopasta. Erika Vikmanilla on toivottavasti mainio ura edessään – tuolla karismalla ainakin pitäisi!

Entä sitten Looking Backin mahdollisuudet Rotterdamissa? Kaikkia kappaleita ei ole vielä edes valittu, mutta pikaisella kuuntelukierroksella voi sanoa, että se on kisan balladeista ehkä paremmassa puoliskossa, joten mikäli Aksel Kankaanrannan ääni kantaa, finaalipaikka ja kohtuullinen sijoituskin voi olla otettavissa. Jonkunlaista tarinaa kokonaisuus vielä kuitenkin kaipaa, uros-live ei välttämättä riitä.