America, fuck yeah! Jättimäinen jenkkifestari peruttiin – kuka tahansa olisi voinut astella sinne aseen kanssa

Amerikka on maa.

04.08.2022

Amerikka on mahdollisuuksien maa. Ja aseiden.

Tämän sai tuta myös Atlantassa järjestettävä Music Midtown -musiikkifestivaali. Viime vuonna festareilla oli 50 0000 henkeä. Kekkerit oli määrä järjestää tänä vuonna 17.–18. syyskuuta, mutta festivaali ilmoitti maanantaina sosiaalisessa mediassa juhlien peruuntumisesta.

Syyksi ratkaisulle mainittiin ”asiat, jotka eivät ole päätösvallassamme”. Uutislähteiden mukaan peruutus liittyi Georgiassa vuonna 2019 säädettyyn lakiin. Eittämättä maailman amerikkalaisemmilta kuulostavan lain mukaan kansalaisten aseenkanto-oikeutta ei saa rajata julkisissa tiloissa.

Music Midtown ymmärrettävästi ei olisi halunnut, että festareille saapuu ihmisiä kaiken maailman uzien ja muiden tussareiden kanssa, mutta asekielto musiikkifestivaaleilla rikkoisi paikallista lakia. Niinpä Music Midtown päättikin heittää piliit pussiin.

Music Midtownin esiintyjiksi oli tänä vuonna kiinnitetty muun muassa My Chemical Romance, Jack White ja Fall Out Boy.

Lisää luettavaa