Analyyttistä musarunkkailua – Samae Koskinen kertoo levyhyllystään

Samae Koskinen on muusikko, joka on päätynyt sanoittamaan muidenkin kappaleita, vaikka musiikin kuluttajana lyriikka ei ole koskaan kiinnostanut häntä pätkääkään. Syksyllä ilmestyvää albumiaan Koskinen kuvailee taloudelliseksi, ilmavaksi ja monipuoliseksi – ja pelkää kuulostavansa väsyneeltä iskelmätähdeltä näin sanoessaan.

28.11.2017

”Jossain vaiheessa esiinnyin paljon indie-keikoilla, ja niiden bändien livenä seuraaminen kävi nopeasti todella tylsäksi. En tiedä mitään ankeampaa kuin katsoa bändiä, jonka soittajat näyttävät siltä kuin olisivat mieluummin vaikka pyykkivuorolla. Ajauduin nopeasti takaisin heavy- ja punk-keikoille, joilla energian­vaihto bändin ja yleisön kesken on välitön. Monet varmaan ajattelevat, että kuuntelen kotona jotain virsiä tai Juha Tapiota, mutta Ydinperhe, Foreseen ja Hero Dishonest ovat ihan Suomen ykkösbändejä.

Kuten varmaan lähes kaikilla ikäisilläni jätkillä, Kiss oli itselleni se isoin ja ensimmäinen. Faijani hommasi minulle Monogram-soittimen, jolla kuuntelin serkulta saamaani Paul Stanleyn surkeaa soololevyä. Isäni kuunteli paljon Van Halenia, Led Zeppeliniä ja Black Sabbathia. Niiden mystisyys kiehtoi minua valtavasti.

Ajan salliessa kuuntelen kokonaisia albumeita. Siinä on jotain todella viehättävää, että yksittäisten sinkkujen sijaan on sarja lauluja, vaikka ymmärrän, että levy-­yhtiöiden julkaisujen kulurakenne suosii nykyään singlejä. Popmusiikkia kulutetaan nykyään teini-ikäisenä, jolloin keskittymiskyky ei ole paras mahdollinen. Uskon silti, että ihmiset hakevat kyllä edelleen myös pitkäkestoisia fiiliksiä, eikä albumitaide tule kokonaan kuolemaan.

En oikeastaan tiedä täydellisempää rocklevyä kuin Blue Öyster Cultin Secret Treaties (1974). Bändi soittaa niin ihanasti, ja siinä on energiaa, mystiikkaa ja kauneuttakin. ZZ Topin Tejas (1977) on samalla tavalla upea kokonaisuus. Se viettelee hitaasti ja vie mukanaan, kunnes yhtäkkiä huomaa levyn olevan loppu. Kotona kuuntelen paljon myös Lee Hazlewoodin Trouble Is a Lonesome ­Townia­ (1963). Siinä on jotain kaksi sointua per kappale, ja sitten se äijä kertoo päälle stooreja kaupungista, joka on tietenkin vertauskuva. Olen törmännyt albumiin tietynlaisella löytöretkelläni musiikin historiaan.

Musiikissa minua on aina kiinnostanut, mitä sitä ennen on tehty – mikä on saanut vaikutteita mistäkin ja mistä mikäkin on napattu. Yhdessä kohtaa hyppäsin siihen maailmaan aika syvällekin, ja kaikki ajankohtainen jäi välistä. En kuunnellut mitään uudempaa musiikkia, koska ajattelin, että se on kuitenkin tehty jo paremmin. Nykyään pidän itseäni ajan tasalla myös tämän päivän musiikista, eikä tiedon etsiminen mene enää ihan niin wanker-hommiksi, vaikka sitä edelleen harrastankin.

Osaan nimetä tarkkaan sen hetkenkin, kun minusta tuli musiikin kuuntelijan sijaan sen analysoija. Viidesluokkalaisena ostin Helloweenin Live in the U.K. -levyn (1989). Loputtomilla automatkoilla mummolaan huomasin kelaavani I Want Out -kappaletta uudelleen ja uudelleen ja purkavani päässäni, mikä soitin soittaa mitäkin.

Nyt kun minulla on neljävuotias poika, musiikin kuunteleminen kotona on tietyllä tapaa kasvatusta. Ei mitään sellaista väkisin kurkusta alas -meininkiä, mutta kokeilemme paljon erilaisia juttuja. Hän nauttii joistakin, mutta esimerkiksi Deathhammerin Satan is Back -kappaleen hän pyysi pistämään pois, koska laulaja kuulosti niin ilkeältä. Ramonesin Blitzkrieg ­Bopin sanat poika taas osaa ulkoa, vaikkei ymmärrä yhtään, mitä niissä lauletaan. Diskelmä ja Minor Threat ovat hänen suosikkiyhtyeitään Robinin ja Kikattavan Kakkiaisen lisäksi. Minor Threatin kahdesta ensimmäisestä seiskatuumaisesta tehty kokoelma toimii itselläni tietynlaisena katarsiksena. Kun sen kuuntelee, mieli tyhjenee hetkeksi kaikesta ja tulee fiilis, että vatvotut asiat eivät olekaan niin vakavia.

Haluaisin kuunnella enemmänkin musiikkia kuin mitä tällä hetkellä pystyn kuuntelemaan. Innostun melodioista ja esimerkiksi elokuvistakin niin voimakkaasti, että jouduin jossain kohtaa alkaa vältellä niitä inspiroitumisen pelossa. Menen hyvästä biisistä niin ylikierroksille, että omat kappaleet jäävät helposti tekemättä, kun minun on kuunneltava se vielä neljännenkymmenennen kerran.”

Lisää luettavaa