Ankea-festivaali oli kaikkea muuta – ensi vuonna Tampereella jatketaan

Ankea myös ensi vuonna!

Julkaistu:

5. ja 6. päivä kesäkuuta 2026 ensimmäistä kertaa järjestetty Ankea Festival keräsi Tampereen Hiedanrannan tehdasalueelle ja katutaidepuistoon 4000 ihmistä kahden päivän aikana. 

Tämä oli sen verran hyvin, että festivaali päätettiin järjestää myös ensi vuonna: festivaali julkisti seitsemän ensimmäistä artistia vuodelle 2027. Liput 18. ja 19. kesäkuuta 2027 järjestettävälle festivaalille ovat myynnissä nyt Tiketissä

Ensi vuoden Ankea Festivalin pääesiintyjänä nähdään ranskalainen, omintakeisen kiemurtelevaa metallia esittävä Igorrr sekä ranskalainen post black metal -suuruus Alcest. Muita Ankean ensi vuoden nimiä ovat melankolista pohjoismaista folkia esittävä Kalandra, ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva saksalainen black metal -yhtye Der Weg Einer Freiheit, niin ikään ensimmäistä kertaa Suomessa nähtävä saksalainen, 20-vuotista uraansa juhlistava post-rock-yhtye Long Distance Calling, uuden albumin syksyllä julkaiseva ruotsalaisbändi Vulkan sekä uusmodernia progemetallia esittävä ruotsalainen Karmanjakah.

Lue myös: Ruotsalainen sotaheviyhtye Sabaton saapuu Suomeen

Lue myös: Erääksi saamelaisen nykymusiikin kiinnostavimmista nimistä noussut Emil Kárlsen saapuu Suomeen

Ankean loput vuoden 2027 esiintyjät julkaistaan myöhemmin.

Ankea Festival 2027, julkaistut esiintyjät:
18.–19.6.2027, Hiedanranta, Tampere
Igorrr (FR), Alcest (FR), Kalandra (NO/SE), Der Weg Einer Freiheit (DE), Long Distance Calling (DE), Vulkan (SE), Karmanjakah (SE)
Alennushintaiset kahden päivän liput Tiketistä alkaen 149,90€.