Anssi Kelan Bio Rex -konserttien liput menevät kuin kuumille kiville – lisäkonserttia pukkaa

Artistin elämäkertakonserteille riittää kysyntää.

16.10.2019

Anssi Kelan joulukuiset elämäkertakonserttien liput ovat käyneet hyvin kaupaksi.

Konserteista kaksi ovat jo loppuunmyytyjä. Suuren kysynnän johdosta onkin nyt varmistunut, että Anssi Kela tekee lisäkonsertin Bio Rexissä torstaina 19. joulukuuta. Lisäkonsertin liput ovat myynnissä Tiketissä. Konsertin, monologin ja filmin yhteen iltaan tuovat Mun täytyy kävellä näin -elämäkertakonsertit nähdään Bio Rex Lasipalatsissa joulukuussa.

Artisti on kommentoinut tulevia konserttejaan seuraavasti:

”Konserttien suosio on ollut erittäin iloinen yllätys. Koska kyseessä on uudenlainen keikkakonsepti, niin odotin, että ihmiset saattaisivat olla lippukaupoilla hieman varovaisia. Mutta tässä kävikin niin, että puolet lipuista menivät viidessä minuutissa, ja hyvin nopeasti jouduttiin alkaa myydä ei oota. Tuli saman tien painetta lisänäytöksestä, ja on hienoa, että sellainen pystytään nyt järjestämään. Odotan entistäkin malttamattomampana tämän esittämistä, kun tietää yleisön olevan innoissaan, ja tuvan olevan täynnä.”

Koko kansan suosikiksi kasvaneelta Anssi Kelalta on saatu tähän mennessä seitsemän studioalbumia, joiden varrelle on mahtunut myös liuta singlejä. Viimeisin singlejulkaisu Miljoona volttii ilmestyi tänään 16. lokakuuta.

ELÄMÄKERTAKONSERTTI:
Anssi Kela: Mun täytyy kävellä näin
To 19.12.2019 LISÄKONSERTTI
Pe 20.12.2019 LOPPUUNMYYTY
La 21.12.2019 LOPPUUNMYYTY
Su 22.12.2019
Ovet kaikkina iltoina klo 18

Lisää luettavaa