Antaa rakkauden hallita – arviossa Lenny Kravitzin elämäkerta

Let Love Rule -elämäkerta kertoo Lenny Kravitzin kasvutarinan.

Mika Kirsi

Let Love Rule
Lenny Kravitz & David Ritz
Kääntäjä: Ari Väntänen
Like

Lenny Kravitzin elämän kuvataan rakentuneen jo lapsuudesta alkaen vastakohtaisuuksista ja niiden yhteensulautumista. Erilaiset vaikutteet kohtasivat toisensa jo hänen lapsuudenkodissaan: Kravitz kuvailee taustaltaan Itä-Euroopan juutalaista isäänsä Sy Kravitzia militantiksi kasvattajaksi, äitiään, juuriltaan afroamerikkalais-bahamalaista Roxie Rokeria taas isää lämpimämmäksi ja ymmärtäväisemmäksi persoonaksi.

Kaksi maailmaa kohtaavat myös Kravitzin lapsuuden New Yorkissa, jossa elämä jakautuu Manhattanin-kodin ja Brooklynissa sijaitsevan isovanhempien asunnon välillä. Kun Kravitzin äiti alkaa menestyä näyttelijänä, vaihtuu myös rannikko idästä länteen ja samalla asuinkaupunki New Yorkin tietynlaiseen vastinpariin, Los Angelesiin.

Vastakohtaisuudet eivät kuitenkaan ole repiviä, vaan ne muodostavat kokonaisuuden; kasvavat osaksi sitä, mitä Kravitz on. Selkeimmin Kravitzin keräämät vaikutteet kohtaavat ja sulautuvat yhteen musiikissa, joka on hänen mukaansa aina yhteistyötä, ei vastakkainasettelua. Erilaisten kokoonpanojen kokeilemisen ja multi-instrumentalismin ohella fuusion tavoittelu näkyy ennen kaikkea laajempien musiikillisten yhteyksien hakemisena. Kravitz ei halua rajoittaa tekemistään tiettyyn muottiin. Hän kuvaa olevansa ”genresurffari”, joka saa inspiraatiota musiikista tyylilajista riippumatta.

Erilaisten vaikutteiden runsaudenpulassa yhdeksi teoksen suurista teemoista muodostuukin juuri etsiminen: kodin, rakkauden, hengellisyyden ja ennen kaikkea oman identiteetin ja soundin. Kravitzille etsiminen ei kuitenkaan ole pakonomaista tai kahlitsevaa hakemista, joka sokeuttaisi ympäröivältä maailmalta. Sen sijaan se on kuin avoin kämmen, jolle voi odottaa laskeutuvaksi perhosta, kun aika on oikea. Ja tuo aika tulee kyllä, kun vain pitää aistit avoinna.

Etsimiseen kuuluu Kravitzilla olennaisesti myös turvaaminen omaan intuitioon. Musiikkiuran suhteen Kravitz kulkee eteenpäin päämäärätietoisena haaveilijana luottaen siihen, että vaisto kyllä kertoo, milloin ollaan perillä. Ainutkertaisia tilauksia tulee ja menee, mutta ne eivät yksin riitä, jos niiden mukana ei seuraa tunne siitä, että ollaan ottamassa askel oikeaan suuntaan. Henkilökohtaisessa elämässä rytmi on toinen: Kravitz kapinoi ja koettelee rajoja joskus uhkarohkeillakin suunnitelmilla ja päähänpistoilla. Silti pohjavire elämässä on selvä: antaa tunteen, rakkauden, hallita.

Hyvät tarinat ovat aina hyviä tarinoita. Joskus teksti kuitenkin herää eloon niin, ettei sillä ole enää vain väline- vaan myös itseisarvoa. Silloin voi kokea jotain taianomaista. Sanat alkavat putoilla mielen ja kielen päälle kuin sorbetti eri makuineen ja sävyineen täyttäen kaikki aistit. Teksti soljuu, virtaa, luo rytmin. Näin tapahtuu muutamissa kohdissa tätä teosta ja siitä on kiittäminen sekä kirjan alkuperäisiä kirjoittajia että suomentajaa.

Jotkin elämäkerrat ravistelevat ja määrittelevät asioita uudelleen myös lukijansa elämässä. Sellainen teos Let Love Rule ei ole, mutta se on teos, jossa on kauneutta, rakkautta ja paloa elämään. Kaikkia noita pieninä tulikärpäsinä taustakankaanaan Los Angelesin ja New Yorkin taivaanrannat, valmiina maalattavaksi unelmilla.