Anton Tammen kanssa yhteistyötä tehnyt Yung Lean julkaisi uuden albumin ja ilmoittaa saapuvansa Suomeen

Yung Leanin sivulla ei ymmärrettävästi pystytä tarkentamaan, että milloin hän saapuu Suomeen.

17.05.2020

Ruotsin rap-ylpeys ja sad boysien kuningas, Yung Lean, on julkaissut uuden albumin. Starz-albumi on Yung Leanin neljäs.

Albumista on etukäteen julkaistu musiikkivideo kappaleesta Boy In Life ja hiljattain uunituore video kappaleesta My Agenda. Yung Leanin taustoilta tuttu Emilio Fagone kiittää Instagramissa isoa joukkoa tekijöitä yhteistyöstä albumin tiimoilta. Yksi kuvaan merkityistä on Anton Tammi, joka on noussut julkisuuteen The Weeknd -yhteyksistä. Kuva löytyy jutun alta.

Ainakaan toistaiseksi Tammen nimeä ei näy esimerkiksi musiikkivideoihin liittyvissä asioissa, mutta toukokuussa Yung Lean merkitsi hänet Instagram-julkaisuunsa (upotettu alle). Olettaa voi, että Tammella on näppinsä pelissä albumiin liittyvässä visuaalisessa maailmassa jollakin tapaa.

Suomalaisittain mielenkiintoista on myös se, että verkkosivuilla Yung Lean ilmoittaa kiertueesta, joka ulottuisi Suomeen. Kiertuekuvan yhteydessä ei ole minkäänlaisia päivämääriä, mikä on ymmärrettävää tällaisessa maailmantilassa. Sen sijaan kuvan alle on kirjoitettu, että luvassa on audiovisuaalinen kokemus, jonka myötä Yung Lean kiertää maailmaa heti, kun se on mahdollista.

Levy löytyy suoratoistopalveluista. Tsekkaa mainitut musiikkivideot ja somepostaukset alta.



Lisää luettavaa