Antti Tuisku tunnustaa avoimesti videolla: ”Myös halu uudistua oli valtava”

Antti tuisku kertoo omasta urastaan videolla.

26.06.2018

Antti Tuisku jää tulevan viikonlopun Provinssin jälkeen määrittelemättömälle tauolle.

Tämän kunniaksi Antin Youtube-kanavalle ilmestyy tällä viikolla joka arkipäivä kello 12 muutaman minuutin haastattelu, josta koostetaan lopulta isompi kokonaisuus. Sen ensimmäinen osa on juuri julkaistu ja se on nyt katsottavissa alta.

”Aloin vuonna 2014 tehdä En kommentoi -albumia, ja olen sen jälkeen päässyt kokemaan urani mielettömimmät jutut. Halu uudistua oli ihan valtava. Vuodet ovat välillä olleet melkoista vuoristorataa, joten halusin vielä summata niiden aikana kokemiani fiiliksiä tässä haastattelussa”, Antti kertoo videolla.

Haastattelu on katsottavissa kokonaisuudessaan Antin Youtube-kanavalla tulevana lauantaina 30.6. klo 12.

Lue Mervi Vuorelan piiiiitkä haastattelu Antti Tuiskusta tästä linkistä.

Lisää luettavaa