Video näyttää camp-huumorilta, mutta valitettavasti se on tehty tosissaan.
Rakkaus on -singlen musiikkivideolla Antti Tuisku (s. 1984) vääntelehtii vuorenhuipulla valkoinen harso yllään ja julistaa, kuinka rakkaus on ”täysin viaton”. Taustalla soi iskelmällinen diskopop, joka on kuorrutettu jousilla ja kuorolaululla.
Kappale löytyy Antti Tuiskun yhdeksänneltä studiolevyltä Toisenlainen tie (2013). Levy ei eroa paljoakaan Tuiskun aikaisemmasta tuotannosta eikä nosta häntä esiin sen kummemmin artistina kuin biisintekijänäkään. Vaikuttaa siltä, että entinen Idols-tähti on jäänyt urallaan jumiin eikä tule koskaan nousemaan haaveidensa veroiseksi isoksi poptähdeksi.
Yhtälössä on kuitenkin ristiriita. Siinä missä Tuiskun levyillä soiva musiikki on laimeaa, Tuisku itse ei ole laimea. Hänen kehonkielessään ja esiintymisessään on jotain valovoimaista – jopa irstasta. Tuntuu kuin hänen sisälleen olisi padottu jotain, joka vain odottaa tilaisuutta purkautua.
Välillä purkauksia tapahtuukin. Vuonna 2011 Iltalehti uutisoi, kuinka Tuiskun esiintyminen Silja Europalla oli ”liian rivo” ja ”järkytti” yleisössä istuneita lapsiperheitä.
Tuiskun imagoon ”kohulla” ei ollut vaikutusta. Suuren, joskin vähentyneen yleisönsä silmissä hän oli yhä se sama Antti Tapani: tuttua ja turvallista popmusiikkia esittävä kiltti poika Rovaniemeltä.
”Sä oot sä ja mie oon Antti Tuisku / ja ihan niinku muutki mie oon pikkasen poikki / ja mä tulin tänne bailaa / joten laita se What is Love tai muuten mä flippaan / ja sit ku mä flippaan peto on irti”.
Vuoden 2015 helmikuussa Youtubeen ilmestyi musiikkivideo, joka löi Antti Tuiskuun iskostetut mielikuvat moukarilla säpäleiksi. Peto on irti oli juuri sellainen ”lapsiperheitä järkyttävä” video, jolla Tuisku haistatti itsevarmasti mutta samalla itseironisesti paskat sovinnaisuudelle ja kaikelle sille, mitä häneltä mahdollisesti oltiin odotettu.
Myös musiikki oli muuttunut. Maakuntapopin tilalla oli Jurekin tuottama ajanmukainen mutta laskelmoimaton konepop. Ehkä ensimmäistä kertaa ikinä Antti Tuiskun biisit tuntuivat olevan samalla sivulla hänen persoonansa, lavaesiintymisensä ja itsevarmuutensa kanssa.
Sama linja jatkui huhtikuussa julkaistulla Blaablaa (En kuule sanaakaan) -singlellä. ”Moi teille kaikille / sen kun huutelette / harmi kun en kuule sanaakaan”, Tuisku laulaa kappaleen musiikkivideolla samalla kun vapautuu käsiraudoista. Ele on helppo nähdä symbolisena: Tuisku on vihdoin päässyt irti muiden mielipiteiden vääristämästä minäkuvastaan ja uskaltaa nyt olla oma häikäilemätön itsensä.
En kommentoi -levy (2015) oli menestystarina monella mittarilla. Se ei pelkästään vapauttanut Tuiskua artistina vaan oli myös taiteellinen ja kaupallinen täysosuma. Levy on pysytellyt Suomen virallisella albumilistalla yli kaksi vuotta ja on tätä kirjoittaessani sijalla 7. Pelkästään Peto on irti -musiikkivideota on katsottu Youtubesta lähes 6 500 000 kertaa.
Ylämäki on jatkunut tähän päivään saakka. Vuoden 2016 Emma Gaalassa Tuisku palkittiin Vuoden miessolistin, Vuoden albumin ja Vuoden pop-albumin palkinnoilla. Saman vuoden huhtikuussa hän myi Hartwall-areenan loppuun kahtena peräkkäisenä iltana. Menestystä buustasi osallistuminen Vain elämää -sarjan neljännelle tuotantokaudelle vuonna 2015.
Vuonna 2017 Antti Tuisku on suositumpi kuin koskaan aikaisemmin. Hän on vihdoin saavuttanut unelmansa: hän on Suomen suurin poptähti.
Seuraavien kuukausien aikana selviää, jatkaako syyskuussa ilmestynyt Anatude-levy menestystarinaa. Ennen sitä on kuitenkin selvitettävä, mitä ihmettä Antti Tuiskulle oikein tapahtui Toisenlainen tie- ja En kommentoi -levyjen välissä.
Näkymä lavalta yleisöön ei ole mieluisa: keikkasalit ovat hädin tuskin puolillaan. Myöskään lavalla kaikki ei ole niin kuin pitäisi: budjettisyistä lavashow’ta on jouduttu karsimaan visuaalisuuden ja tanssijoiden kustannuksella.
Kun Antti Tuisku teki 10-vuotisjuhlakiertueen vuonna 2014, hän havahtui ensimmäistä kertaa kunnolla siihen, ettei kaikki ollut kohdillaan.
”Silloin mie ymmärsin, että en halua olla sellainen artisti, joka keikkailee kerran kaksi viikossa ja elättää sillä mukavasti itsensä”, Tuisku kertoo puhelimitse.
”Urani alusta asti olen halunnut olla Suomen kovin poptähti, toteuttaa isoja showkokonaisuuksia ja tuoda suomalaiseen popkulttuuriin erilaisen tekemisen tavan. Se onnistui muutaman vuoden ajan Idolsin jälkeen, mutta ei enää sen jälkeen.”
Odotukset pettänyt juhlakiertue sai Tuiskun käynnistämään itsetutkiskeluprosessin. Sen aikana hän kysyi itseltään, mitä hän elämältään haluaa ja miten hän oli nykyiseen asemaansa päätynyt. Itsetutkiskelua kiihdytti useiden eri levy-yhtiöiden antama palaute, jonka mukaan Tuiskun artistiprofiili muistutti Juha Tapiota pop-twistillä.
”Sen kuultuani ajattelin, että herranjumala! Jos mie näen itseni Suomen Madonnana, mutta muut ihmiset näkevät minut iskelmään kallellaan olevana kädenlämpöisenä poptähtenä, jonkin on muututtava. Kunnioitan tosi paljon Juha Tapiota ja hänen musiikkiaan, mutta minulle on aina ollut täysin selvää, etten halua olla artisti siinä genressä, koska sitä kautta en pääsisi toteuttamaan niitä asioita joista haaveilen.”
Juha Tapio -vertausten jälkeen Tuisku tajusi, että hänen on pyristeltävä entistä rohkeammin kohti sitä artistipersoonaa, jollaisena hän itse itsensä näki. Vanhasta kaavasta irtautuminen ei kuitenkaan ollut helppoa, sillä Idols-suosion myötä Tuisku oli ajautunut pisteeseen, jossa hän ei ollut aikoihin kyseenalaistanut omia musiikillisia valintojaan ja toimintamallejaan.
”Kun tulee 19-vuotiaana tällaiselle alalle, jossa kaikilla ihmisillä on sinusta joku mielipide, saattaa vuosien jälkeen huomata, että on tietämättään rakentanut identiteettiään väärien asioiden varaan. Yhtäkkiä tajuaa, että suosio ja se mitä ihmiset sinusta ajattelevat ja kirjoittavat on vaikuttanut aika paljonkin siihen, miten on määrittänyt itsensä ja sen, mitä elämältään haluaa”, Tuisku pohtii.
Julkisuuden vääristämä identiteetti oli yksi syy siihen, että Tuiskun musiikki alkoi junnata paikallaan. Toinen syy oli pelko artistiuran päättymisestä.
”Elämääni ja musiikillista tekemistäni saneli viime vuosiin saakka se tosiasia, että minua pelotti ihan hirveästi ajatus siitä, että joutuisin lopettamaan laulamisen ja esiintymisen. Tekemistäni ei niinkään ohjannut musiikillinen palo kuin pakokauhu siitä, että asiat menevät perseelleen ja tipun tyhjän päälle.”
Antti Tuiskun matka Siwan kassalta supertähdeksi on ollut sen verran raadollinen, että on miltei epätodellista, ettei hän ole missään vaiheessa lyönyt hanskoja tiskiin.
Koko uransa ajan hän on kuullut kehujen lomassa pilkallisia kommentteja musiikistaan, seksuaalisuudestaan ja Idols-taustastaan. Häntä on epäilty, häntä on painettu alas ja hän on joutunut todistelemaan omaa osaamistaan. Tuisku kokeekin olevansa esimerkkitapaus ihmisestä, jonka rattaisiin on tungettu kapuloita koko hänen elämänsä ajan.
Kaikki alkoi ala-asteella, jossa Tuisku joutui koulukiusatuksi heti, kun yritti toteuttaa värikästä luonnettaan. Kiusaamista jatkui niin pitkään, että Tuisku oli lopulta valmis vaihtamaan luokkaa.
”Ala-asteen loppu ja yläasteen alku olivat yhtä helvettiä. Sitten kun koulu vaihtui, päätin padota sisälläni olevan esiintymis- ja lauluvimman, jotta minua ei enää kiusattaisi. Sain silloin kuulla koko ajan, että ’sie et osaa, sie et osaa’. Se kouluaika oli sellaista sinnittelemistä ja muille näyttämistä”, Tuisku muistelee.
19-vuotiaana Tuisku alkoi pohtia, miten voisi parhaiten edistää haavettaan popartistiksi ryhtymisestä. Hän opiskeli laulua Lapin musiikkiopiston klassisella puolella ja oli hiljattain saanut roolin musikaalista Rovaniemen kaupunginteatterissa. Kumpikaan opinahjo ei kuitenkaan tuntunut vievän hänen uraansa oikeaan suuntaan. Kolmas vaihtoehto olisi ollut lähteä Helsingin Pop & Jazz konservatorioon, mutta sekään ei tuntunut paikalta, joka synnyttäisi tulevaisuuden poptähtiä.
Tuisku päätti osallistua Idolsiin.
Vuonna 2003 Turun koelauluissa nähtiin epävarma mutta reipas poika, joka esitti Craig Davidin hitin Walking Away. Esittelyvideolla hän kertoi pitävänsä muun muassa Britney Spearsistä, Shakirasta ja Christina Aguilerasta.
Alusta asti oli selvää, ettei Antti Tuisku ollut tyypillinen suomalainen miesartisti. Häntä ei kiehtonut rock, machoilu, riisuttu ilmaisu eikä renttukarisma vaan pop, diivat, poikabändit ja lavakoreografiat.
Tuisku sijoittui Idolsissa kolmanneksi. Matka ei ollut helppo, sillä sen aikana Tuisku joutui jälleen kohtaamaan ihmisten epäilykset.
”Joka livelähetyksessä miljoonan suomalaisen ihmisen edessä puhuttiin siitä, kuuluuko minun olla mukana kilpailussa, koska en ole läheskään niin hyvä laulaja kuin muut. Koko se matka oli yhtä tinkaamista minun, tuomareiden ja osan yleisöstä välillä. Olin televisioruudussa hirveän vahva, mutta monesti itku tuli lavan takana. Sitten kun kilpailu loppui, alkoi tämä, että ’se on ihan Justin Timberlake -kopio’ ja niin edelleen.”
14 vuodessa Tuisku on kehittynyt laulajana valtavasti. Uskottavuuspisteitä hän on sen sijaan joutunut odottelemaan pidempään, aina En kommentoi -levyyn saakka.
”Vielä 10-vuotisjuhlakiertueenikin aikana useat alalla toimivat ihmiset tulivat sanomaan keikkamyyjälleni, että ’sinulla on muuten tosi kova rosteri, mutta miksi ihmeessä siellä on Antti Tuisku?’. Kuulin sitä tosi paljon myös itse, että ’miksi sie vielä teet tätä?’ ja ’eiköhän tämä homma ole jo nähty’”, Tuisku sanoo.
”Ihmiset yllättyivät jo siinä vaiheessa, kun toinen albumini menestyi, ja ehkä ne yllättyivät siinäkin vaiheessa, kun Rovaniemi (2006) ja New York (2006) ilmestyivät. Jotenkin minusta tuntuu, että ihmisillä on ollut koko ajan sellainen olo, että tämän ei olisi pitänyt kestää näin pitkään.”
Tuiskun ura ja selkäranka ovat kuitenkin kestäneet. Siihen on vaikuttanut paitsi usko ja palo omaan tekemiseen, myös uhmakkuus epäilijöitä kohtaan.
”En antaisi itselleni ikinä anteeksi, jos tekisin uudelleen sen saman virheen kuin kouluaikoina, jolloin annoin ihmisten mielipiteiden, ajatusten ja kiusaamisen vaikuttaa siihen, että muutin omaa olemistani ja patosin hyvin olennaisen osan identiteetistäni piiloon. Jos sellainen tapahtuisi tänä päivänä, en tiedä haluaisinko elää tällä planeetalla. Mutta se ei ole edes vaihtoehto.”
Antti Tuiskun ”uusi tuleminen” on helppo määrittää alkaneeksi En kommentoi -levystä. Ensimmäinen muutos hänen artisti-identiteetissään tapahtui kuitenkin jo vuoden 2009 Hengitän-albumilla, jota Tuisku lähti tekemään aiempaa pidemmän levytystauon jälkeen.
”Siinä oli alla terapiaa ja kaikkea. En ollut yhtään hyvässä paikassa itseni kanssa. Minua ei välttämättä muisteta Hengitän-levystä, mutta se oli itselleni tosi tärkeä steppi. Silloin ymmärsin, että jos mie haluan olla artisti, minun täytyy olla valmis antamaan itsestäni enemmän ja olla auki omien kipukohtieni kanssa”, Tuisku sanoo.
Hengitän-levyllä Tuisku otti tavoitteekseen kehittyä biisinkirjoittajana ja ottaa askeleen lähemmäs artistiutta.
”Halusin, että musiikkini ei olisi enää niin ulkokohtaista, vaan saisin ottaa entistä enemmän ohjia omiin käsiini ja kirjoittaa omia lauluja sellaisten ihmisten kanssa, jotka mielestäni sopivat tiimiini parhaiten.”
Jälkiviisaasti voi kysyä, tekikö Tuisku oikeita yhteistyövalintoja vanhoilla levyillään. Tajusivatko hänen kanssaan työskennelleet ihmiset, kuka Antti Tuisku pohjimmiltaan on ja millaista musiikkia hän haluaa esittää?
”Mie en haluaisi ajatella noin, sillä koen ihan vilpittömästi, että olen aina saanut tehdä sitä mitä olen halunnutkin. Aiemmin en ehkä kuitenkaan ollut valmis tai en ihan tiennyt, mitä halusin. Olen tottunut asioihin, ja tottuminen on monesti ihan perseestä. Ihminen tottuu huonoon parisuhteeseen. Ihminen tottuu siihen, että sitä kohdellaan väärin. Ihminen tottuu työhön, jota se ei halua tehdä. Ihminen tottuu kaikkeen. Se taas aiheuttaa sen, että lakkaa kysymästä itseltään, mitä oikeasti elämältään haluaa.”
Tuiskun uudistumisprosessin ehkä keskeisin oivallus tapahtui pari vuotta sitten, kun hän tajusi, ettei hänen enää tarvitsisi pelätä epäonnistumista tai tyhjän päälle tippumista – olihan hän pärjännyt elämässään tähänkin asti.
”Minut ja siskoni on kasvatettu työtä pelkäämättömiksi. En mie ole se ihminen, joka jää ilman töitä. Kun muistutin itseäni siitä, kuka mie olen ollut pienestä asti, minulle tuli sellainen olo, ettei minulla ole mitään menetettävää tässä musiikin tekemisessä. Minun ei tarvitse enää miellyttää ketään eikä tehdä tätä varman päälle. Tajusin, että nyt on viimeinen mahdollisuus tehdä albumi, missä kuuluu se kuka mie oon ja millainen poptähti mie haluan olla.”
Kun Tuisku lähti tekemään En kommentoi -levyä, hän otti kunnianhimoiseksi tavoitteekseen määritellä suomalaisen popskenen uudestaan. Hän pisti ympärillään olevat ihmiset koville ja kiristi levy-yhtiötä, koska oli sillä hetkellä ilman levytyssopimusta. Kilpailutuksen verukkeella hän pystyi katsomaan, kuka oikeasti uskoi hänen juttuunsa.
Myös ihmisiä lähti vaihtoon. Yksi heistä oli Asko Kallonen: Tuiskun oppi-isä Idols-taipaleelta asti. Se oli hetki, jolloin napanuora menneeseen katkesi.
”Sanoin Askolle, että olet minulle liian suuri auktoriteetti. Kunnioitan Askoa älyttömästi, mutta jos me ei oltu asioista samaa mieltä, Asko sai minut epäilemään omia ajatuksiani. Minun täytyy olla sellaisten ihmisten ympäröimänä, jotka antavat minun käydä prosessia läpi itsekseni. Olen edelleen paljon tekemisissä Askon kanssa, ja hän on minulle vieläkin sellainen isähahmo. Emme vain enää tee töitä yhdessä.”
En kommentoi -levylle Tuisku löysi nipun uusia yhteistyökumppaneita: Jurek Reunamäen, Aku Rannilan, Saara Törmän ja Kalle Lindrothin.
Jurekin rooli ”uuden” Antti Tuiskun syntytarinassa on ollut kaikista suurin. Tuisku tutustui häneen alkuvuodesta 2014, jolloin Lindroth ehdotti, että hän, Tuisku ja Jurek lähtisivät mökille Raanujärvelle kokeilemaan biisinkirjoittamista yhdessä. Kemiat kohtasivat välittömästi.
”Ihmiset aina miettivät, että kaikki on sattumaa eikä kohtaloa ole. Minun on hirveän vaikea uskoa sitä. Siellä mökillä Jurek avautui minulle pienissä viineissä, että kun se oli kolme vuotta aiemmin palkattu Kaiku Entertainmentille, Pekka Ruuska oli kysynyt siltä, kenen suomalaisen artistin levyn se haluaisi tehdä. Jurek oli sanonut, että hän haluaa tehdä Antti Tuiskun comeback-albumin”, Tuisku kertoo painottaen comeback-sanaa.
”Mielestäni on aika hurjaa, että se on sanonut tuollaista ääneen, koska me ei vielä silloin tunnettu toisiamme ja urani ei ollut sellaisessa pisteessä, että se olisi tarvinnut comebackia. Jotenkin Jurek kuitenkin näki asian sillä tavalla.”
Vuonna 2017 Tuisku kokee olevansa paikassa, jossa hänen on aina kuulunutkin olla. Syyskuussa ilmestyneellä 11:nnellä studiolevyllään hän ei enää ole Antti Tuisku vaan Anatude: poptähti, joka näyttää ihmisille kaikki puolensa.
”Jos En kommentoi -levyllä mentiin itsensä hyväksymisen ja muiden mielipiteistä piittaamattoman teeman ympärillä, niin Anatude-levyllä meillä ei ollut mitään rajoitteita tai raameja. Anatude on mielestäni hauskempi, mielenkiintoisempi ja rikkaampi albumi. Tällä levyllä näkyvät kaikki puoleni, ja siitä alkuperäinen ajatus Anatude-nimeen oikeastaan tuli.”
Tuisku kiistää Anatuden olevan hänen alter egonsa. Lavalla nähtävä Antti on kuulemma sama ihminen kuin se Antti, joka laittaa iltaisin yökalsarit jalkaan, rupeaa katsomaan Game of Thronesia ja rapsuttelee koiraa.
”Mutta on siinä sellainen juttu, että jos mie miettisin itseäni iltaisin kotisohvalla Suomen suosituimpana artistina tai niin sanotusti Anatudena, ei minua kestäisi kukaan, enkä kestäisi itse itseäni. Siinä mielessä kotona olevalla Antilla ja Anatudella on pieni ero. Mutta en mie mitään roolia vedä. Jos mie pystyn snäppäämään umpihumalaista toikkarointiani Espanjan kujilla, se kertonee siitä, ettei minulla ole filtteriä tai sensuuria sen suhteen, minkälainen artisti minun pitäisi olla vaikka sosiaalisessa mediassani.”
Anatude-levy toteutettiin pitkälti samalla porukalla kuin En kommentoi -levy. Paineet menestysalbumin jälkeen olivat suuret, mikä sai Tuiskun ja Jurekin keksimään, että he lähtevät tekemään levyä Barbadokselle tai Bahamalle. Ajatuksena oli tehdä reggaeton-henkinen poplevy, jolla kuuluisivat Karibian rytmit ja aurinko ja toisaalta suomalaisesta melankoliasta ammentavat tekstit.
Levynteko aloitettiin noin vuosi sitten elokuussa. Sitten tuli syksy, ja illat pimenivät ja kylmenivät. Lokakuussa valmistuivat muun muassa Mä hiihdän- ja Rahan takii -biisit. Marraskuussa Tuisku kysyi Jurekilta, olivatko he ihan tosissaan lähdössä Karibialle.
”Siihen Jurek sanoi, että luojan kiitos sie sanoit noin, koska hänellä on ollut koko ajan sellainen olo, että mitä helvettiä me ollaan tekemässä”, Tuisku sanoo.
”Me oltiin kirjoitettu biisejä elokuusta lähtien, mutta niillä ei ollut enää pitkään aikaan ollut mitään tekemistä Karibian kanssa. Puolivahingossa me oltiin tehty helvetin hyviä lauluja, joiden aiheet rönsyilivät laidasta laitaan. Me vähän niin kuin koijattiin itseämme tekoprosessin aikana, ja vapautettiin näin itsemme siitä paineesta, joka menestyslevyä seuraa.”
Viimeiset kolme vuotta ovat olleet Antti Tuiskulle aikaa, jolloin hän on voinut tehdä musiikkia miltei anarkistisella vapaudella. Se ei välttämättä ole pelkästään hyvä asia. Kun tekemisellä ei ole raameja eikä kukaan ole toppuuttelemassa hulluimpia ideoita, mopo saattaa alkaa keulia ja karata käsistä.
Tuisku myöntää, että vauhtisokeus ja arvostelukyvyn pettäminen ovat välillä olleet lähellä.
”On tietyllä tapaa aika vaarallinen tilanne ajatella, että me voidaan tehdä ihan mitä vaan. Siinä saattaa mennä sellaiseen haippitilaan, ettei enää tiedä onko biisi oikeasti hyvä, vai tykkääkö siitä vaan sen takia, että me tehtiin se juuri.”
Yksi tällainen vaa’ankielikappale on Anatude-levyltä löytyvä Nauruterapiaa: kaksiminuuttinen, lastenlaululta kuulostava renkutus, jonka kertosäe koostuu pelkästä naurusta.
Idea kappaleeseen syntyi, kun Tuisku, Jurek ja kumppanit keskustelivat Arman Pohjantähden alla -sarjassa näkemästään jaksosta, jossa oli pyörätuolilla liikkuva kehitysvammainen naurujoogaohjaaja.
”Alettiin miettiä, että jos Keinutaan-biisissä opetetaan ihmisiä tanssimaan, niin voi vitsi kun olisi hauskaa opettaa ihmisiä nauramaan. Koko biisinteon ajan me ajateltiin, että ei tällaista kappaletta voi ikinä julkaista. Mutta sitten kun aloin miettiä meidän keskusteluja ja sitä, miten hauskaa meillä oli biisiä tehdessä, ajattelin, että tämän on pakko aiheuttaa muissakin joku tunnetila. Ja niin biisi päätyi levylle.”
Vuonna 2014 Antti Tuiskulla oli vaikeuksia saada keikkasalit puolilleen. Kolme vuotta myöhemmin hän on tilanteessa, jossa kaikki halukkaat eivät meinaa mahtua sisään hänen keikoilleen. Keväällä 2018 Tuisku toteuttaakin jälleen yhden unelmansa: jäähallikiertueen.
Tuiskun yleisö on nykyisin paitsi aiempaa runsaampaa, myös monipuolisempaa. Vanhojen fanien rinnalle on tullut junnuja, jotka eivät ole kuulleetkaan Idolsin aikaisesta Antti Tuiskusta. Myös miehet ovat löytäneet Tuiskun musiikin – tai ainakin uskaltavat nyt myöntää sen.
”Spotify-kuuntelijoistani 40 prosenttia on miehiä. Se on aika hurjaa, koska minua pidetään vielä tänäkin päivänä vahvasti sellaisena artistina, jota naiset kuuntelevat. Iän osalta suurin kuulijakuntani ovat 15–40-vuotiaat. Olen periaatteessa koko kansan Antti, mikä on ihan älyttömän hienoa”, Tuisku iloitsee.
Menestyksellä on ollut muitakin positiivisia seurauksia. Tuisku sanoo, että on nykyään aiempaa levollisempi, koska ihmiset ovat vihdoin nähneet ja ymmärtäneet sen, mitä hän on yrittänyt ajaa takaa kaikki nämä vuodet.
”Mitä suuremmaksi olen tullut ja mitä isommaksi tämä hype on kasvanut, sitä tärkeämmäksi oman elämäni pienuus ja arki ovat tulleet. Tässä menestymisen keskellä minua on myös ihan hirveästi alkaneet kiinnostaa musiikin ulkopuoliset asiat. Haluan jossain vaiheessa pysähtyä ja ehkä palata hetkeksi koulun penkille. En siksi, että minun tarvitsi lukea itselleni joku ammatti, vaan ihan vaan itseni takia. Aikaisemmin en edes uskaltanut ajatella mitään sellaista.”
Loppuvuoden ajan Tuisku nähdään televisiossa Suomen Idolsin kahdeksannen tuotantokauden tuomarina. Hän on yhä sitä mieltä, että tosi-tv-formaattiin perustuva laulukilpailu on hyvä tapa aloittaa artistinura.
”Jos haluaa tälle alalle, on ihan hyvä tottua jo varhaisessa vaiheessa julkisuuteen ja arvostelun kohteena olemiseen. Idolsia kritisoitiin aikanaan siitä, että se on liian raaka maailma, mutta meillä on tänä päivänä ihan uusi ongelma niissä nuorissa ihmisissä, jotka tubettavat ja ovat hirveän aktiivisia sosiaalisessa mediassa. Moni niistä määrittää itsensä tykkäysten tai seuraajien määrän perusteella, ja ovat ihan riekaleina siitä.”
Tuisku kokee, että sadat ja tuhannet ihmiset ovat viime aikoina myötäeläneet hänen menestystään. Nyt hän haluaa jakaa kiitollisuutensa eteenpäin.
”Jos mie nyt myisin vaikka Olympiastadionin loppuun, en haluaisi, että minut muistetaan siitä. Haluan musiikillani, arvoillani ja tekemisen meiningilläni valaa ihmisiin itseluottamusta ja rohkeutta. Haluan olla jonkin sortin voimaeläin ihmisten matkalla.”
Haastattelu julkaistu Rumban numerossa 3/17.
