Arctic Monkeys teki kappaleen siitä, kuinka kaverit soittelevat vain pilvipäissään – katso video täältä

12.08.2013

Arctic Monkeysilla on arkisia ongelmia.

Kuva: Domino

Arctic Monkeys on julkaissut uuden videon tulevalta AM-levyltään. Why’d You Only Call Me When You’re High on keskitempoinen kappale, joka piristyy loppua kohden. Videolla mennään melkoisen houreisessa tunnelmissa. Sanoituksellisesti  – kuten kappaleen nimikin jo kertoo – mennään kovin tutuilla Alex Turner -linjoilla.

AM on Arctic Monkeysin viides studioalbumi. Internetin huhupuheiden mukaan yhtye olisi tulossa myös Pohjoismaihin loppuvuodesta. Odotellaan tarkempia tietoja ja jännitetään etenkin sitä, saataisiinko bändi myös Suomeen soittamaan.

Edellisen albumin arvion perusteilla ainakin Rumban toimittaja Auroora Vihervalli olisi keikasta innoissaan.

Lisää luettavaa