”Aholan sovitukset Mellerin runoudesta ovat valoisampia kuin omat mielikuvani, mutta se ei tee niistä huonompia, ainoastaan erilaisia”, kirjoittaa Nalle Österman arviossaan.
Teksti: Nalle Österman, kuva: EMI
Kalle Ahola: Pääkallolipun alla
EMI
Arto Mellerin runoihin perustuva albumi hämmentää nautittavasti.
”Ja sinä, sinä et tule koskaan tietämään, miltä tuntuu omistaa 200 000 markkaa pankkitilillä”, kerrotaan Kalle Aholan lohkaisseen erään huuruisen yön pikkutunteina Babylon Whores -yhtyeen solistille Ike Vilille Punavuoren heteroystävällisessä homoravintolassa Lost And Foundissa Don Huonojen huippuvuosina 1990-luvun loppupuolella.
Häijy nousukas.
Donkkareiden solistin soolouralla moisia lohkaisuja on tiettävästi kuultu vähemmän.
Pääkallolipun alla on 39-vuotiaan Aholan viides sooloalbumi ja levy, jolla Aholan omien tekstien sijasta kuullaan vuonna 2005 menehtyneen Arto Mellerin runoutta Aholan sävellyksiin sovitettuna. Ymmärrän Aholaa. Ilmeisesti hänen on helpompi samaistua vuonna 1991 sadallatuhannella markalla Finlandia-palkittuun runoilijaan kuin tyhjätaskurockariin.
Mellerin runouden ja Aholan sävellysten kombinaatio toimii – osittain.
Aivan kuten kirjaa sovitettaessa elokuvaksi, perustuu kuvallinen kerronta ohjaajan näkemykseen. Ja kuinka monta kertaa on harmiteltu, kun elokuva poikkeaa lukijan tulkinnasta häiritsevästi. Aholan sovitukset Mellerin runoudesta ovat valoisampia kuin omat mielikuvani, mutta se ei tee niistä huonompia, ainoastaan erilaisia.
En tiedä, soittaako Mikko Kaakkuriniemi rumpuja tahallaan etukenossa kuin amfetamiinipsykoosissa, tai fraseeraako Ahola tahallaan tekstejä tahallisen selkeästi, mutta jotain outoa tenhoa tässä levyssä on. Erittäin mystistä.
Tämä levy hämmentää – ja on siksi niin nautittava.
Arvio on julkaistu Rumbassa 7/11
Puhuuko Nalle asiaa? Kuuntele levy Spotifyssa.