Asap Rocky vapautettiin Ruotsissa

Asap Rocky on jälleen vapaalla jalalla.

03.08.2019

Monien käänteiden jälkeen Asap Rocky on vapautettu tiistaista kestäneen oikeudenkäynnin jälkeen ja on matkalla kotimaahansa Yhdysvaltoihin.

Tuomarin perjantaina tekemän päätöksen mukaan Asap Rocky ja kaksi hänen seurueeseensa kuulunutta henkilöitä olivat vapaita poistumaan Ruotsista odottamaan oikeudenpäätöstä, joka tehdään 14. elokuuta.

Nyt vain jännätään saapuuko artisti vielä Tampereen Blockfesteille esiintymään perjantaina 16.8.

Syyttäjän mukaan Asap Rocky seurueineen käytti rikkoutunutta pulloa mukana väkivallanteoissa, mutta puolustus sai kumottua väitteet esittämällä, että niitä vain pideltiin käsissä mutta ei käytetty pahoinpitelyyn. Syyttäjä esitti myös, että vastaavanlaisissa tapauksissa tuomio on ollu kuudesta kymmeneen kuukautta ehdotonta vankeutta, ja Asap Rockylle pitäisi langettaa vähintään kuuden kuukauden vastaava tuomio.

Räppärikollegat, kuten Lil Yachty ja Tyler the Creator ovat olleet sosiaalisen median perusteella silminnähden onnellisia tapahtumien uudesta käänteestä ja myös tapauksen suhteen erittäin aktiivinen yhdysvaltain presidentti Donald Trump twiittasi huojentuneesti.

Lue Rockyn terveiset uskollisille kannattajilleen ja ystävilleen alta.

Lisää luettavaa