”Bändeissä soittaminen on parasta ja keikkailu hauskaa” – uutuuskirjailijat haluavat nuoret tytöt treenikämpille ja esiintymislavoille

Aiju Salminen, Hanna Kauppinen ja Laura Haarala kannustavat uutuuskirjassaan omaehtoiseen musiikin tekemiseen ja yrittävät madaltaa kynnystä sen aloittamiseen varsinkin tytöille ja muunsukupuolisille nuorille. Bändin käsikirjasta (Into, 2018) tuli oikeastaan elämäntaito-opas, jossa riittää konkreettisia vinkkejä myös aikuisille – mukaanlukien tekijät itsensä.

Sampsa Arpalahti

Idea tytöille ja muunsukupuolisille nuorille suunnatusta bändioppaasta kiteytyi kuvataiteilija Aiju Salmisen (The Splits, Seekrets, Goo-Hags) mielessä pikkuhiljaa. Omien bändijuttujen aloittaminen oli teininä kankeaa, kun esikuvia tai naispuolisia soittokavereita ei oikein ollut, eikä apua meinannut kehdata kysyä.

Selvää on, että erityisesti bändeissä soittavien musiikintekijöiden sukupuolijakaumassa on edelleen räikeä epäsuhta. Samasta syystä Hanna Kauppinen oli perustamassa Girls Rock! Finland -bändileiriyhdistystä Suomeen jo 2013, ja samasta syystä kirjan kolmas kirjoittaja, Laura Haarala, vetää kyseisiä bändileirejä edelleen. Salminen lähestyi kirjaideansa kanssa Girls Rock! Finlandia, ja lopulta isosta ideoijaporukasta karsiutuivat lopullisiksi tekijöiksi kirjan Into-kustantamon kanssa toteuttanut kolmikko.

Myös Kauppisella (Ydinperhe, Palace Beautiful, The Matricides, Babes in the Abyss) ja Haaralalla (Oire, Psycho-Lorna, Soul Rotation) on kokemusta bändeissä soittamisesta ja laulamisesta teini-ikäisistä saakka. Vaikka sukupuoliperusteisen syrjinnän kokemukset eivät heille omimman punk-genren sisältä olekaan niin alleviivattuja, on jokainen kirjan tekijöistä saanut osakseen öhöttelyä ja ihmettelyä. Tyypillisiä ennakkoluuloja ovat esimerkiksi, etteivät tytöt osaa itse kytkeä soittokamojaan tai virittää soitintaan. Bändin käsikirja tarjoaa vastaiskun juuri näille iänikuisille oletuksille.

Girls Rock! Finland kertoo tavoitteekseen “tukea niiden nuorten musiikki- ja bänditoimintaa, joiden on sukupuolensa tai yhteiskunnallisen taustansa takia vaikeampaa päästä musiikkiharrastuksen pariin ja löytää bändikavereita”, ja samaa linjaa jatkaa myös Salmisen, Kauppisen ja Haaralan opas. Kirja tarjoaa ohjeita muun muassa bändikavereiden ja treenikämpän etsimiseen, demon äänittämiseen, studiotyöskentelyyn ja tietysti itse soittamiseen. Teoksen vinkeillä voisi myös esimerkiksi ottaa haltuun elektronisen musiikin tekemisen perusteet tai järjestää itse keikan.

Laura Haarala (vas.) ja Hanna Kauppinen.

Naiset aloittavat bändisoittamisen ja musiikin tekemisen ylipäätään selvästi miehiä vanhempina. Kauppinen epäilee, että moni uskaltautuu toimimaan vasta, kun oma identiteetti alkaa tuntua tarpeeksi kestävältä. Se on hänen mielestään harmi, sillä musiikki toimisi loistavana itsetutkiskelun ja kasvun välineenä myös jo nuorella iällä.

Itseilmaisun lisäksi bändissä soittaessa tarvitaan sosiaalisia taitoja. Kauppinen mainitsee bändissä soittamisesta kertovan osuuden nousseen itselleen teoksen merkittävimmäksi – yhteistyötaitoja kun ei voi korostaa liikaa millään elämän osa-alueella.

Kolmikko kertoo kirjantekoprosessin olleenkin hieman kuin uutta bändiä perustaessa: täytyy tutkailla ryhmädynamiikkaa, hakea omaa roolia porukassa ja opetella toimimaan yksikkönä. Kompromissejakin joutuu tekemään, mikä saattaa luovaa työtä tehdessä olla tuskallista. Toisaalta Kauppinen nostaa kaikkein tärkeimmäksi ryhmään luottamisen juuri tässä – oma idea täytyy uskaltaa antaa muidenkin palloteltavaksi ja altistaa siten hengentuotoksensa kritiikille. Näiltä osin kirjan voisi oikeastaan tältä istumalta lätkäistä osaksi pakollista opetussuunnitelmaa ja ostaa jokaisen työpaikan kahvihuoneeseen.

Bändin käsikirjaan on haastateltu lukuisia suomalaisia muusikoita ja esimerkiksi psykologian asiantuntijoita. Lähes kaikki heistä ovat naisia tai sukupuoleltaan muuta kuin binäärisiä. Ammattilaiset avaavat kirjassa omaa oppimiskaartaan ja tarjoavat näin niitä kauan puuttuneita esimerkkejä.

Yksi kirjan suurimmista opeista onkin helpottava ymmärrys siitä, että kaikki ammattilaiset ovat joskus olleet aloittelijoita, jotka eivät tiedä mitä tehdä. Jokainen kitaristi on joskus ollut vasta-alkaja, joka ei osaa yhtään sointua. Salminen uskoo tämän olevan kannustin oman kokeilun aloittamiseen, ja hän kertoo esimerkiksi itse ymmärtäneensä erilaisten PA-kamojen toimintalogiikan vasta kirjoittaessan aiheesta kirjaan.

Haarala kuvailee itse tekemiseen ja kokeilemiseen liittyvien onnistumisten kokemusten olevan niin antoisia, että niiden soisi olevan mahdollisia kaikille. Siksi Bändin käsikirja on kirjoitettu.

Miksi sitten tehdä teineille juuri fyysinen kirja, kun ne muutenkin selaavat älypuhelimiaan päivät pitkät ja saavat netistä kaiken tarvitsemansa tiedon?

“Mietittiin, että on kätevää, jos olennaiset asiat on kaikki samoissa kansissa”, Salminen vastaa. “Netistä voi kyllä löytyä vastaus kysymykseen, jos on joku tietty ongelma, johon tarvitsee vastauksen. Kirjan hyvä puoli on se, että sieltä voi löytyä sellainen tieto, jota ei edes osannut ruveta etsimään.”