Helsingin Kirjamessuista nautittiin 27-30.10. Pasilan Messukeskuksessa, viinin ja ruuan kera. Näytteilleasettajina oli kirjoja myyvien kustantamoiden ja antikvariaattien lisäksi lukuisia levy-yhtiöitä, joista pystyi ostamaan myös vinon pinon julisteita ja vinyylejä.
Kirjamessujen ohjelmistossa käsiteltiin 19 musiikkiteemaista kirjaa. Ohjelma-aiheina oli lasten ääniraitoja sisältävä aakkosrunokirja, klassisen musiikin maailmaan sijoittuva tummansävyinen romaani sekä tietokirjoja muun muassa oopperasta ja suomenruotsalaisesta X3M-radiokanavasta. Suurin osa musiikkiohjelmasta käsitteli historiikkeja, elämänkertoja tai muistelmia. Alle poimittiin nostoja ohjelman neljästä teoksesta: The Rasmus, Leevi and the Leavings, Muska ja Bändilaboratorio.
The Rasmus -teoksessa kerrotaan Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin kuuluvan rock-yhtyeen tarina. Kirjassa painotetaan päämäärätietoista työtä unelmien saavuttamisessa.
The Rasmuksen elämänkerran kirjoittanut toimittaja Ari Väntänen on kirjoittanut kirjat myös muun muassa Hanoi Rocksista ja Apulannasta. The Rasmus halusi elämänkertansa kirjoitettavaksi vasta kun bändi olisi lopettamassa. Alusta asti mukana ollut kitaristi Pauli Rantasalmi kuitenkin lähti bändistä vuoden alussa, 28 vuoden jälkeen. Lähtöä pidettiin tarpeeksi merkittävänä laukaisemaan bändin tarinan kirjoittaminen. Rantasalmi kuulemma halusi nimenomaan Väntäsen tähän tehtävään.
Ohjelmaesityksessä kerrottiin, kuinka bändin ensimmäinen vuonna 1996 julkaistu levy Peep myi Suomessa yli 21 000 kappaletta eli ylitti kultarajan. Koulupoikien perustamaa bändiä tosin markkinoitiin heidän mielestään väärin, kuin he olisivat “kiiltokuvapoikia”. Luotu imago ruokki huhuja: kirjoittivatko he edes itse kappaleitaan? Väntänen avasi, että markkinoinnissa ajateltiin ensin saada tytöt bändin puolelle ja muut tulee perässä. The Rasmus nousikin nopeasti suomalaisten rockyhtyeiden eturiviin, mutta ulkomailla uralla kesti lähteä lentoon.
Ruotsalaisten sanottiin osaavan vaikuttavasti hioa bändin vuonna 2001 julkaistun neljännen Into-levyn biisin F-F-F-Falling. Biisi vaikutti ensimmäiseltä merkiltä siitä, että tuottajat pystyisivät laittamaan The Rasmuksen valmiiksi ulkomaiden valloitukseen. Ruotsalaiset tuottivat myös bändin viidennen levyn Dead Letters, joka nosti bändin lopullisesti kansainvälisille areenoille. Levy nousi listoille useissa maissa ja siinä on muun muassa laajemmin tunnettu kappale In the Shadows.
“En itsekään ymmärränyt kuinka iso The Rasmus on, ennen kuin perehdyin heidän historiaan,” Väntänen kertoi. Ulkomaan ja kotimaan roolit kuitenkin vaihtoivat paikkaa. Samaan aikaan, kun bändillä oli vahva fanikunta muualla Euroopassa, Suomessa kyseltiin, oliko bändi enää pystyssä.
The Rasmuksen mainitaan ohjelmalehdessä elävän uutta nousukauttaan, sillä yhtyeen kappale Jezebel valittiin Suomen edustajaksi Eurovision-laulukilpailuun. Perjantain kirjamessuilla kirjahaastattelua ei kuitenkaan ollut erityisen moni kuuntelemassa. Useampi olisi toki saapunut paikalle, jos myös esimerkiksi bändin ainoa tunnettu naama Lauri Ylönen olisi ollut paikalla antamassa signeerauksia. Kirja on toisaalta varmasti laadullisesti parempi, kun sen on tehnyt kirjoittamisen ammattilainen bändin sijaan.
Leevi and the Leavings -teos taas kertoo Suomen mystisimmän rockbändin menestystarinan. Kirjassa kokoonpanosta ääneen pääsee ensimmäistä kertaa edesmenneen lauluntekijä Gösta Sundqvistin luottomuusikot eli Risto Paananen, Juha Karastie ja Niklas Nylund kertomaan albumien synnystä.
Teoksen kirjoitti toimittaja Timo Kalevi Forss, joka on kirjoittanut myös menestysteoksen Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo (2017). Kirjailijalta kysyttiin, mikä hänet sai tarttumaan uudestaan aiheeseen. “Kelasin tehdä jatko-osan, koska eka myi hyvin,” Forss heitti huulta, kuin sellaista vastausta odotettaisiin. Ensimmäisen kirjoittamisesta kerrottiin jääneen paljon käyttökelpoista kiinnostavaa materiaalia.
Ensimmäisessä teoksessa Gösta on pääosassa ja tässä tosiaan muut. “Ne ovat tavallisia jamppoja, tavallisissa duuneissa. Päivisin oltiin töissä ja sit tehtiin Göstan hommia,” Forss kiteytti. “Ne eivät olleet sillä lailla taiteilijoita, kuten Gösta, joka ei osannut soittaa niin hyvin.” Kirjailija lisää, että muusikot olivat kuin Göstan käsiä tai ideoiden kätilöita.
Leevi and the Leavingsin “jujuna” oli kuitenkin juuri amatöörisoittajat eikä urautuneet muusikot. Kuulemma amatöörisoittajien seurauksena Gösta pystyi luomaan niin ainutlaatuista uraa. Samalla muusikoiden kokoonpanolla oli lukuisia muita vähän humoristisempia bändivirityksiä. Leevi and the Leavingsissa nähtiin kuitenkin myös jotakin ytimeen osuvaa, ja ohjelmahaastatteluakin oli useampi kuuntelemassa.
Gösta jätti koulut kesken ja duunarina vangitsi bändillään suomalaisen miehen kuvaa ympäri Suomea. Samalla hän sai suomenruotsalaisen isänsä ja Hankenin yhteyksiensä kautta keskiluokkaisemman kytkennän mukaan. Musiikkipiireissä Gösta ei ollut, eikä hän matkustanut, vaikka kiinnostui yksityiskohtaisesti kavereidensa matkoista. Göstaa lisäksi kuvattiin hyvin sosiaaliseksi mieheksi. Kun hänelle avauduttiin, että tyttöystävän kanssa on mennyt huonosti ja meni tossa kämppäkin alta, tapahtumista kirjoitettiin biisejä suoraan jopa oikeilla nimillä.
Bändin mystisyyttä taas korostaa se, että yhtye keikkaili ainoastaan kerran uransa alussa. Alkuperäisistä jäsenistä koostuva trio kuitenkin keikkailee eri kaupungeissa tämän vuoden marraskuussa ja joulukuussa. Trio esittää Leevi and The Leavingsin ja Göstan perintöä kunnioittaen, bändin suurimpia hittejä ja Varasteleva joulupukki -albumin kappaleita Leavings-orkesterin nimellä.
Muska taas on elämänkerta Marija ”Muska” Babitzinista. Haastattelija kertoo Muskan olevan ensimmäinen suomalainen rocknainen, joka on levyttänyt LP:n. Vuonna 1971 julkaistu ensimmäinen single on tunnettu biisi Kirjoita postikorttiin, joka on suomennettu versio Shocking Bluen kappaleesta Send Me a Postcard. Kirjassa käsitellään lisäksi Babitzinin sukua, kuten Muskan laulajasisaruksia Kirkaa, Sammyä, Annaa ja Georgea.
Kirjamessujen verkkoonkin tallennetussa ohjelmahaastattelussa oli itse karismaattinen mustatukkainen rokkari Muska ja hänen kumppaninsa, kitaristi Hannu Salakka. Kirjan kirjoittanut Sauli Miettinen ei ollut lavalla. Kirjan puheenaiheet käsitteivät erityisesti parin yhteistä elämää musiikkiteollisuuden eri toiminnoissa, kuten Iggy Popin kaltaisten starojen tuomista Suomeen.
Hannun sanoin “ruotsalainen mafia” ei ymmärtänyt useiden artistien päälle. He toivat siksi juuri tiettyjä artisteja bändikiertueille Eurooppaan. Muska valotti, että he toivat esimerkiksi lukuisia bluesmuusikoita ja kysyi yleisöltä, tietävätkö he Albert Kingin.
He kertoivat tarinoita Los Angelesissa asumisesta, kuten parin ryöstöstä keskellä mellakkaa ja kuinka Los Angelesiin piti aluksi jäädä vain vuodeksi. Kun he jäivät pidemmäksi aikaa, syyksi naureskeltiin muun muassa halpa viina ja kuinka oli muutenkin halpaa siihen aikaan. Muska kertoi myös paikallisista keikoista, että vastaavia ei nähty Suomen ulkopuolella edes Euroopassa.
Muskan elämänkerta ilmestyi hänen 70-vuotispäivän alla. Yleisön ikä myös heijasti haastateltavia. Pari kertoi, että musiikkiteollisuus on nykyään muuttunut. Nykyään on nuoria, jotka vetävät jäähalleja täyteen, kun heidän aikanaan ei ollut jäähalleja. Puhuttiin myös ikäsyrjinnästä, kuinka festivaalit eivät ota heidän ikäisiä ihmisiä. Toisaalta taas tunnetuimmat pitkää uraa tehneet nimet ottavat itselleen esiintymisestä kaikki rahat.
Muska kertoi yhä keikkailevansa ja on joka viikonloppu tien päällä. Marraskuussa artistin voi nähdä esimerkiksi Mäntsälässä, Helsingissä ja Salossa.
Bändilaboratorio on elämänmakuiseksi kuvailtu historiikki Helsingin vallatusta Lepakosta ja sieltä nousseista bändeistä. Niihin kuuluvat esimerkiksi tunnetut Hanoi Rocks, Sielun Veljet ja Pelle Miljoona ja alakulttuurisemmat suosikit, kuten Musta Paraati, Lama ja Smack. Lepakko toimi suomalaisen rock-kulttuurin keskipisteenä 1980- ja 1990-luvuilla. Tilassa tehtiin lisäksi muun muassa paikallisradiota, luotiin uudenlaista kaupunkikulttuuria ja siellä syntyi myös Rumba.
Haastattelija ja haastateltava kirjailija Marco Kosonen kertoivat, että molemmat alkoivat käymään Lepakossa teini-ikäisinä. Kososelta kysytään, tarvitsisiko nykyään vastaavanlaista paikkaa: ”Se mitä aikasemmin tehtiin Lepakossa, sitä tehdään nyt netissä. Lepakko oli oman aikansa some ja Google. Jos tuli idea uudelle jutulle, mentiin Lepakon kuppilaan.”
Lepakon rakennus purettiin vuoden 1999-lopulla ja tilan alunperin vallannut elävän musiikin yhdistys eli Elmu jatkoi toimintaansa monitoimitila Nosturissa. Kuten Lepakko, Nosturi oli pystyssä 20 vuotta. Nosturi lopetti toimintansa vuonna 2019. Historiikissa onkin samassa niin Lepakon kuin Elmun tarina.
Vaikka verkon alustat olisivat korvanneet Lepakon kaltaisen paikan toimintaa, puhuttiin lavalla myös nuorista. Useat eivät nykyään pääse katsomaan arvostamiaan bändejä ikärajoitusten takia. Sen saattelemana puhujat heittivät lopuksi ilmaan, kuin nuorisoa matkien, kepeät vaatimuksensa päättäjille omaehtoisten tilojen tarpeesta Helsinkiin.