Banksilta uusi lyriikkavideo heinäkuussa julkaistun albumin kappaleelle

Contaminated sai lyriikkavideon.

YouTube

Yhdysvaltalaisartisti Banks (oik. Jillian Rose Banks) julkaisi perjantaina lyriikkavideon uuden albuminsa kappaleelle Contaminated. James Mountfordin ohjaaman videon voit katsoa uutisen lopusta.

Banks julkaisi heinäkuun 12. päivänä kolmannen albuminsa III. Sitä ennen hän on julkaissut albumit Goddes (2014) ja The Altar (2016). Artisti pitikin välissä taukoa musiikin julkaisemisesta, sillä ennen tämän vuoden huhtikuussa julkaisemaansa singleä Gimme olivat artistin viimeisimmät singlejulkaisut vuodelta 2017. Voit kuunnella myös uuden albumin kokonaisuudessaan alta.