Bassoradio loppui ilman ennakkovaroitusta – tilalla Bauer Median uusi kanava SuomiRäp

Muutoksesta ei kerrottu ennakkoon mitään.

Bauer Media lanseerasi tänään uuden radiokanavan.

Kanavan nimi on SuomiRäp, ja se korvasi tänään aiemmin itsenäisenä toimineen Bassoradion, jonka Bauer Media hankki itselleen alkuvuodesta. Kanava tuli Bassoradion tilalle tänään, ja monet Bassoradion aamushow’ta odotelleet kuulijat hämmästyivät, sillä muutoksesta ei ole kerrottu mitään etukäteen.

Kanavan juontajina toimivat muun muassa Bassoradiosta tutut Ville Tanskanen ja Aleksi Korpijaakko.

”Uusi SuomiRäp-kanava on osa Bauer Median laajempaa syksyn mittaista kehityshanketta, paljon muutakin uutta on tulossa vielä syyskuun ja loppuvuoden aikana. Olemme hyvällä kasvun ja kehityksen tiellä”, kertoo Bauer Median toimitusjohtaja Sami Tenkanen tiedotteessa.

SuomiRäp aloitti lähetyksensä tänään pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa.

Rumba tavoitteli tuloksetta Tenkasta Bassoradion loppumisen tiimoilta.