Batman ja Catwoman tappelivat, kumpi voitti? Odotettu uutuuselokuva tuo tähän selvyyden

Nänänänänänänänänä Kissanainen Arja Saijonmaa.

28.12.2021

Robert Pattinson on Bruce Wayne ja samalla myös Batman tulevassa Matt Reevesin ohjaamassa elokuvassa.

The Batman kertoo Batmanin ”uran” alkuvaiheista. Leffa on saanut parikin traileria tätä ennen. Uusimmalla nähdään pätkiä edellisistä trailereista, mutta pääpaino siinä on Catwomanissa. Catwomania tulevassa Batman-elokuvassa esittää Zoë Kravitz.

Kuten nimestä voi päätellä, on hän Lenny Kravitz tytär. 33-vuotiaalla Zoëlla alkaa olla kuitenkin jo sen verran mainioita näyttelijäsuorituksia vyöllään, että faija kannattaa mainita ainoastaan kuriositeettimielessä.

Tsekkaile uusi traileri alta. Tulevan Batman-leffan on määrä tulla leffateattereihin maaliskuussa.

 

Lisää luettavaa