Billy Corganilla on maine suorapuheisena miehenä. Howard Sternin show’ssa vieraillessaan hän osoitti, ettei mielipideautomaatti osoita minkäänlaisia himmailun merkkejä aukoessaan päätä suuntaan ja toiseen.
Tällä kertaa Corganin tulilinjalle osuivat niin Peal Jam kuin Dave Grohlin Foo Fighterskin. Corganin mukaan Pearl Jamin menestys on hänelle täydellinen mysteeri. Corganin mielestä Pearl Jamilla ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi hyviä kappaleita ansaitakseen sen menestyksen, mitä se on osakseen saanut.
Myös Foo Fighters sai osansa Corganin purkauksesta.
”Dave Grohl on hieno muusikko ja mainio biisien tekijä. Foo Fighters on kuitenkin polkenut paikallaan, ja he tekevät jatkuvasti samanlaista musiikkia”, Corgan sanoi.
Ihan pelkkää negatiivista energiaa Corgan ei ympärilleen levitellyt. Kurt Cobainin kappaleiden hän kertoi kestävän ajan kulutusta loistavasti. Hän myös kertoi sopineensa riitansa Sharon Osbournen kanssa jo vuosikausia sitten.
Kimmo Vanhatalon artikkelin Smashing Pumpkinsista voit lukea täältä.