Brittiläinen taiderockpoppoo viimein Suomeen – These New Puritans lienee tämän hetken aliarvostetuin yhtye

04.09.2013

These New Puritans on rikollisen aliarvostettu yhtye.

Kuva: Wkikimedia Commons

Indietä, taidetta, pahaenteisiä ääniä ja post-punkia kappaleissaan yhdistelevä These New Puritans tulee viimein Suomeen. Kesän aikana uusimman Field of Reeds -albuminsa julkaissut yhtye esiintyy Nosturissa, Helsingissä, torstaina 31. lokakuuta. Keikan liput tulevat myyntiin perjantaina 6. syyskuuta Tiketissä.

Vuonna 2008 ilmestynyt These New Puritans -debyytti Beat Pyramid ei vielä osunut kultasuoneen, mutta kakkosalbumi Hidden oli jotain aivan muuta. Esimerkiksi brittilehti NME valitsi albumin vuoden levyksi. Kesällä ilmestyneellä Field of Reedsilla kuuluvat entistä vanhvempina esimerkiksi vaikutteet kalssisesta musiikista.

Kohtalokkaan indien ja post-punkin ystävien ei todellakaan kannata missata vuoden tapausta.

Liput keikalle maksavat 32 euroa.

Lisää luettavaa