Business Cityn toimintatrillerissä ovat mukana Vitun Iso Rotsi ja Jaakko Keso – katso ennakkonäytössä oleva musiikkivideo

Business Cityn uuden musiikkivideon on ohjannut Seppo Räty Berghainissa -videon tekijä Rauli Ylitalo.

16.01.2024

Omintakeisista ja vauhdikkaista kappaleistaan tunnettu Business City -yhtye julkaisee huomenna uuden biisin ja musiikkivideon nimeltä Monttuun asti. Musiikkivideossa ovat mukana Vitun Iso Rotsi ja Jaakko Keso, ja kokonaisuuden on ohjannut Rauli Ylitalo, joka voitti Oulun musiikkivideofestivaalien yleisöäänestyksen vuonna 2021. Kansanpumpeli-palkinto siunaantui Ylitalolle Business Cityn Seppo Räty Berghainissa -musiikkivideon johdosta.

Uudessa sosiaalista mediaa varten pystyvideoksi suunnitellussa toimintatrillerissä yksi uskomaton käänne seuraa toistaan, kun kaksi lahtelaista katupoliisia yrittää estää Reivi Eliittiä ottamasta valtaa haltuunsa. Hanakoista yrityksistään huolimatta Reivi Eliitin lonkerot ovat kaikkialla, eivätkä takaa-ajot ja kiinniotot oikein näytä sujuvan poliiseilta ammattitaidonkaan puolesta, jos nyt rehellisiä ollaan.

Alakulttuuritalolta tulleessa tiedotteessa musiikkivideota kuvaillaan seuraavanlaisesti:

”Maailmassa, jossa Reivi Eliitti uhkaa yhteiskuntarauhaa, enää kaksi lahtelaista katukyttää seisoo kaaoksen ja järjestyksen välissä. Päijät-Hämeen maakuntakeskuksen jäisessä sykkeessä tämä keinoja kaihtamaton parivaljakko saa vastaansa hiihtonaamioisen paholaisen. Taistelu kaupungin herruudesta alkaa! Räjähtävää toimintaa, kiihkeitä takaa-ajoja ja kuumaa poliisiväkivaltaa – popcornit esiin!”

Monttuun asti -musiikkivideo julkaistaan virallisesti keskiviikkona 17. tammikuuta, ja biisi on striimattavissa helmikuun 16. päivä. Voit katsoa Rumban ennakkonäytössä olevan videon alta.

Lahtelaisyhtyeeksi profiloitunut Business City on tunnettu happoisista biiseistään, joissa esimerkiksi tekno on vahvasti läsnä. Yhtye julkaisi viime vuonna kolme uutta kappaletta. Kirjoitimme toukokuussa ilmestyneestä Viva Las Palmasista lisää täällä.

Lisää luettavaa