Christian Death saapuu Suomeen

CD nähdään Helsingissä.

Amerikkalaisen goottirockin legenda Christian Death esiintyy Helsingin Tavastialla.

Bändi nähdään Tavastialla torstaina 6. päivä toukokuuta. Liput keikalla maksevat 30 euroa. Liput tulevat myyntiin tämän viikon keskiviikkona eli 16. päivä syyskuuta.

Christian Death perustettiin vuonna 1979. Yhtyeen rooli uudella mantereella on ollut merkittävä: kun Euroopassa oltiin gootteja, Christian Death löi ensitahdit deathrock-genrelle, johon myöhemmin iskivät mm. Marilyn Manson, Type O Negative ja osaltaan myös Nine Inch Nails ja Jane’s Addiction.

Nyt Suomeen tulevassa Christian Deathin kokoonpanossa nähdään kitaristi-laulaja Valor Kand, joka liittyi yhtyeeseen vuonna 1983, basisti-laulaja eli hollantilainen Maitri ja rumpali Mike Monroe (ei se meidän Mikke).