Cleaning Women julkaisee uuden albumin – Einstürzende Neubautenin Alexander Hacke mukana

"Kliinareilta" uusi albumi tammikuussa!

Klaus Welp

Lähes kymmenen vuoden odotuksen jälkeen itsetehdyillä soittimilla operoivalta Cleaning Women -yhtyeeltä ilmestyy uusi albumi Intersubjectivity tammikuun puolessa välissä Svart Recordsin toimesta.

Yhtyeen itsensä tuottaman levyn on miksannut Alexander Hacke, joka tunnetaan saksalaisen industrial-pioneeri Einstürzende Neubautenin riveistä.

“Pyrimme saamaan Cleaning Womenin kuulostamaan levyllä siltä miltä se meidän korvin kuulostaa livenä. Halusimme mennä romuinemme hienoimpaan studioon mitä lähistöltä löytyy saadaksemme soittimiemme hienovireisimmätkin nyanssit kuultaville. Äänitimme levyn Jyri Riikosen valvovan silmän alla upouudessa E-Studiossa Sipoossa. Päällekkäisäänitykset jätimme studiossa minimiin. Romujen kolinaan jo vuosikymmeniä perehtynyt Alexander Hacke onnistui kaivamaan musiikistamme esiin olennaisen. Äänitykset kestivät vain viisi päivää, samoin miksaus, joten levytysprosessi tuli tehtyä intuitiolla ja särmiä hiomatta. Siksi lopputulos kuulostaa intergalaktisen freesiltä“, kommentoi yhtye.

Uutta levyä ennakoivasti Cleaning Women järjestää Cleanland-nimisen näyttelyn 30.11.2018–29.1.2019 Tiketti Galleriassa Helsingissä. Näyttelyssä tulee olemaan esillä Cleaning Womenin nykyisen kokoonpanon (CW01, CW03 ja CW04) yhteistä 20-vuotista taivalta peilaavia artefakteja, kuten yhtyeen instrumentteja, videotaidetta että myös muita yllätyksiä.

Levyn julkaisua juhlitaan Helsingin Tavastialla 3.1.2019, jonka jälkeen yhtye nähdään Tampereen Klubilla 4.1 ja 5.1. Porin Validi Karkia -klubilla. Sen jälkeen keikkoja on Hämeenlinnan Suisto-klubilla 10.1. sekä 11.01. Lahden Torvessa.

Levy ilmestyy kauppoihin 18. tammikuuta.

Niin ja muuten, instürzende Neubauten konsertoi Helsingin Musiikkitalossa lauantaina 24. marraskuuta. Yhtyeen historiikin voit lukea Rumban sivuilta täältä.