Cledos julkaisi uuden kappaleen – nostimme esiin kolme mielenkiintoista pointtia

Bizi vierailee.

01.11.2019

Cledos julkaisi uuden kappaleen Tän kaa, jolla vierailee Bizi. Kappaleen on tuottanut Andrei Kipahti. Kappale on Cledosin vuoden toinen julkaisu. Edellisestä biisistä, Pidä kii, kerroimme täällä.

Cledosin tekemiset herättävät aina voimakasta keskustelua sosiaalisen median alustoissa, joten listasimme kolme pointtia uudesta biisistä.

1. Cledos tekee mitä haluaa
Tähän suuntaan Cledos räppäili jo Boboff tape -ep:n avaavalla -kappaleella. Rohkeista peliliikkeistä ensimmäinen todiste oli Pidä kii -single, joka oli täysin ennen kuulumatonta Cledosta lauluosuuksineen.

Tämän myötä Cledos onnistui asettamaan itsensä tilaan, jossa häneltä voi odottaa mitä vaan. Se on artistille otollista ja Cledos näyttää hyödyntävän sen mainiosti.

2. Biitti
Kappaleen tuottanut Andrei Kipahti on tuottanut myös Kuben Japanese drip -kappaleen, jolla Cledos vierailee. Sillä rummut paukkuvat hyvin rytmikkäästi. Samoja koukkuja voi havaita myös Tän kaa -kappaleella.

Rouhea bassoriffi ei kuitenkaan tulisi ensimmäiseksi mieleen löytyäkseen Cledosin materiaalista. Vaikka Japanese dripiä voi hieman aistia, Tän kaa on siitä huolimatta tuoretta cledoskamaa.

3. Cledos ja Bizi olisi toimiva duo
Räppärit muistuttavat ääneltä ja ulosanniltaan toisiaan, ja lisäksi molemmat tuntuvat liikkuvan samoissa maailmoissa. Räppärien yhteistyö on lähes saumatonta ja sitä on voinut aiemmin aistia esimerkiksi Valuu ja Bigmaci -kappaleiden muodossa.

Cledos ja Bizi muodostaisivat aallonharjalla liikkuvan duon, jollaisia ei Suomesta montaa löydy. Mikäli kaksikko julkaisi yhdessä esimerkiksi kuuden biisin ep:n, niin yökerhoilla ei olisi haasteita saada väkeä sisään. Tän kaa on siis varsin maistuva näyte siitä, mihin kaksikko pystyy.

Kuuntele uusi biisi alta.

Lisää luettavaa