Costee vaikuttui punkin eri sävyillä maalailevasta artistilupauksesta ja perusti siksi oman levy-yhtiön

Tuhma Musicin ensimmäinen kiinnitys on Whereismike.

03.09.2022

Costee on perustanut oman levy-yhtiön, jonka nimi on Tuhma Music, ja joka toimii yhteistyössä Warnerin ja Etenee-levymerkin kanssa. Levy-yhtiön ensimmäinen kiinnityskin on selvillä, sillä ensimmäisenä musiikkinsa levymerkin kautta julkaisee haapajärveläinen Whereismike. 16-vuotiaasta lähtien omaa musiikkiaan omakustanteisesti julkaissut artisti yhdistelee musiikissaan emoräppiä, hyperpopia ja punkin eri sävyjä, ja hänen eilen julkaistun singlensä nimi on No pain.

”Musiikissani haluan toteuttaa itseäni ja heijastaa ajatuksiani ulos sillä tavalla mikä on siinä hetkessä luontevinta”, Whereismike kertoo. ”Haluan myös toimia jonkinlaisena esikuvana nuorille siten, että ei musiikin tekemiseen tarvitse mitään isoja tuotantotiimejä ja että pieneltäkin paikkakunnalta voi nousta!”

No pain -kappaleessa pohditaan mitä on olla ulkopuolinen, millainen on rikkonainen mieli ja miltä elämä tuntuisi eheämpänä. Biisin tuotanto kulkee kuitenkin sen verran myönteisessä skaalassa ja roihuavan nopeatempoisessa tahdissa, että ankariin teemoihin tulee yllättävän paljon valoa. Esteettisyytensä kannalta ehdottomasti tarkistamisen arvoinen on myös kappaleen musiikkivideo sen kesäisine vintage-tunnelmineen ja rouheine värisävyineen.

Costee kertoo levy-yhtiön alkutaipaleesta seuraavaa:

”Oltiin duunaamassa mun albumia mökillä, kun Heviteemu näytti YouTubesta mulle Whereismiken videoita. Tuli sellainen fiilis, että pakko laittaa tälle jäbälle viestiä, koska se musa iski heti ja tuntui että mulla saattaisi olla jotain annettavaa tähän. Jo siinä mökillä aloin kelata oman lafkan perustamista, että saisimme Whereismiken musaa mahdollisimman nopeasti pihalle isolla volyymilla. Aika nopeasti olimmekin jo studiolla yhdessä fiilistelemässä. Oli myös siisti huomata miten samanlaisista taustoista tulemme. Näen Whereismikessa paljon nuorempaa itseäni.”

Katso No pain -musiikkivideo alta.

Lisää luettavaa