Courtney Love käänsi jälleen kelkkansa – Holen klassisen kokoonpanon paluu ei toteudu

24.07.2014

Courtney Love tyrmäsi alkuvuoden aikana alati voimistuneet spekulaatiot Holen tunnetuimman kokoonpanon paluusta, tällä kertaa ilmeisesti lopullisesti.

Teksti: Jari Setälä

Huhumylly Holen 1990-luvulla mainetta niittäneen vanhan kokoonpanon reunionista sai alkunsa joulukuussa, kun Courtney Love vihjaili tuolloin ensimmäisen kerran Facebookissa, että yhtyeen vanha ysärijengi Love, Melissa Auf Der Maur, Eric Erlandson ja Patty Schemel olisivat palaamassa yhteen.

Huhtikuussa Love jo paljasti nelikon ryhtyneen treenaamaan uutta musiikkia yhdessä, mutta hyvin pian sen jälkeen laulaja joutui vetämään sanomisiaan takaisin, kun ilmeisesti Auf Der Maur, Erlandson ja Schemel eivät olletkaan kaikki yhtä mieltä Loven kanssa siitä, että Hole todella olisi vakavissaan aktivoitumassa.

Nyt toiveille Holen paluusta saatiin kenties viimeinenkin tyrmäys, kun Love kertoi The Philippine Daily Inquirer -lehdelle muuttaneensa taas mieltään koko hankkeesta.

”En halua lähteä mukaan menneisyyden uudelleen lämmittelyyn. Minun ei tarvitse tehdä sitä rahan takia. Haluan mieluummin tehdä sellaista musiikkia, joka on relevanttia nykypäivänäkin. On outoa olla tätä nykyä yksi viimeisistä naisista rockbändeissä. On jotenkin pelottavaa olla siinä roolissa olematta samalla sell out”, Love kertoi The Philippine Daily Inquirerille.

Holen sijasta Love aikookin jatkossa keskittyä pitkään tekeillä olleeseen seuraavaan soololevyynsä, omaelämäkertansa kirjoittamiseen, tulevaan Kurt Cobain -elämäkertaelokuvaan sekä tv-rooliin suositussa Sons of Anarchy -sarjassa, jossa muuten näyttelee jatkossa Loven ohella toinenkin kuuluisa muusikko, Marilyn Manson.

Lisää luettavaa