Ed Sheeran: ”South Park pilasi vittu elämäni” – vuonna 2015 lukuisat koululaiset saivat vammoja supertähden vihaaman jakson takia

South Parkin jaksolla oli seuraamuksia.

06.01.2022

Ed Sheeran kertoi Slam Radion haastattelussa, miten vuonna 2005 ilmestynyt South Park -jakso teki hänen elämästään helvettiä.

Ginger Kids -nimisessä jaksossa Cartman kiusaa punatukkaisia lapsia. Cartmanin mukaan punapäillä ei ole sielua. Jaksossa Stan ja Kyle vedättävät Cartmania niin, että tämä luulee saaneensa gingervitis-nimisen taudin, joka tekee hänestäkin punapään.

Sheeranin mukaan punapäille on pottuiltu Englannissa läpi vuosikymmenten. USA:ssa kyseistä kiusaamista tai hiusten värin huomioimista ei kuitenkaan tapahtunut ennen South Park -jaksoa. Sheeran kertoo kenties vähemmän tosissaan, miten South Park -jakso ”pilasi vittu hänen elämänsä”.

Hupaisan kuuloisesta asiasta huolimatta kyseinen jakso oli aidosti haitallinen joillekin punapäille. Vuonna 2008 Facebookissa kiersi USA:ssa ”kansallinen potkaise punapäätä -päivä” -vitsi, jota tutkittiin Kanadassa viharikoksena.

Samainen päivä nousi uudelleen otsikoihin vuonna 2015, kun massachusettsilaisessa koulussa ”vitsi” levisi oppilaiden keskuudessa niin pahaksi, ja moni punatukkainen oppilas sai vammoja potkimisesta, lyömisestä ja kiusaamisesta.

Lisää luettavaa