Ehkäpä kaikkien aikojen merkityksellisin kotimainen hiphop-yhtye tekee paluun – Fintelligens nousee taas lavoille

Fintelligens tekee paluun.

14.03.2018

Maamme menestyneimpiin rap-yhtyeisiin kuuluvat Fintelligens ja Kapasiteettiyksikkö tekevät paluun ja yhdistävät ensimmäistä kertaa voimansa kolmelle yhteiselle festarikeikalle. Kotimaisen hiphopin uranuurtajat juhlivat Rähinä Recordsin 20-vuotista taivalta yhteiskeikoilla heinäkuussa Lahden Summer Upissa ja Sotkamon Vuokatissa juhlittavassa Pipefestissä sekä elokuussa järjestettävässä Tampereen Blockfestissä.

Elastisen ja Iso H:n muodostaman Fintelligensin debyyttialbumi Renesanssi näki päivänvalon vuonna 2000. Kaksikko on sittemmin julkaissut kuusi Suomen musiikkikentän mullistanutta pitkäsoittoa, joista viimeisimpänä vuonna 2011 ilmestynyt Täytyy Tuntuu.

Kapasiteettiyksikkö julkaisi vuosina 2001-2006 viisi uraa uurtavaa albumia, joilta muistetaan mm. Pakko Saada Sut ja Tää On Mun Stadi -kappaleet.

Fintelligensin ja Kapasiteettiyksikön perustama levy-yhtiö Rähinä Records sai alkunsa jo vuonna 1998 ystävien unelmasta tehdä suomalaista hiphopia ja kaikki itse ilman välikäsiä. Rähinä on sittemmin julkaissut yli 50 albumia ja nostanut koko kansan tietoisuuteen artisteja kuten Cheek, Brädi ja Nelli Matula.

Lisää luettavaa