Italialaisen genre-elokuvan mestari Sergio Martino saapui keskiviikkona alkaneelle Night Visions -elokuvafestivaalille. Ohjaajan lukuisista klassikoista nähdään festivaaleilla vielä Torso (Kinopalatsissa tänään perjantaina 22.11. klo 17.45) sekä post-apokalyptinen toimintaklassikko 2019: After the Fall of New York (Kinopalatsissa tänään klo 20.00 ja lauantaina 23.11. klo 3.25). Näin ohjaajan ennen The Strange Vice of Mrs. Wardh elokuvan näytöstä ja vaihdoimme muutaman sanasen.
Ennen kuin aloitit ohjaamaan elokuvia, toimit apulaistuottajana ja erilaisissa tehtävissä elokuvaohjaajille Umberto Lenzi (mm. Cannibal Ferox) ja Mario Bava (mm. Black Sabbath, Diabolik – Mies mustassa Jaguaarissa). Mitä opit heiltä omaan ohjaustyöhösi?
”Opin heiltä tekniikkaa ja ohjaamisen varten lisäksi suunnattomasti luovuutta. Etenkin kun kyse oli budjetti- sekä aikarajoitteiden tuomista haasteista. Ollessani apulaisohjaajana Mario Bavan elokuvassa Whip and the Body (La Frusta e il Corpo, 1963) tapahtui eräs mainio tapaus, jota voi käyttää esimerkkinä.”
”1960-luvulla Italiassa elokuva-alalla oli tiukat työajat ja Mario Bavalla oli tunti aikaa ratkaista ongelma ennen työpäivän päättymistä. Luciano Stellan kanssa piti kuvata pitkän englanninkielisen monologin sisältämä kohtaus. Stellan englanti ei ollut kovin hääppöistä ja hän yritti kuumeisesti opetella monologia ulkoa. Bava sai idean, että Stella opettelisi vain monologin alun. Heti kun hän oli saanut lauseen alun sanottua, kamera-ajo vei kameran pois Stellan kasvoilta, kuvaten taustan maisemaa, kukkia, puita, ja kun kuva-ajo palasi takaisin Stellan kasvoihin, monologi oli jo lopussa ja hänen tarvitsi lausua vain pitkän monologin loppuosa. Jälkituotannolla elokuva dubattiin halutuille kielille ja kohtaus toimi täydellisesti. Mahtavaa ajan ja rahan säästämistä.”
”Federico Fellini on toinen, jolta minulla on mieluisa muisto. Fellini palkkasi usein elokuviinsa näyttävän näköisiä ihmisiä, joilla ei taas aina ollut haluttuja näyttelijänlahjoja. Fellini opasti heitä näyttelemään rooliaan ja puhumaan lausumalla numerot yhdestä kymmeneen. Näin näyttelijöiden suun liikkeet sopivat dubbaukseen paremmin eri kielille.”
”Kokeilin tätä eräässä elokuvassani. Minulla oli juristia näyttelevä vanhempi herrasmies, jolla oli useampia vaikeuksia roolinsa kanssa ja hän unohteli asioita yhtenään. Hänen oli tarkoitus pitää valamiehille pidempi puheenvuoro. Opastin häntä Felliniin tapaan, liikuta suutasi ja lausu numeroita yhdestä kymmeneen. Tällä kertaa kikasta ei ollut apua, sillä kyseinen näyttelijä unohti neljän numeron toistamisen jälkeen mitä oli tekemässä.”
Sergio Leone teki tiiviisti yhteistyötä Ennio Morriconen kanssa ja Dario Argento Goblin-yhtyeen ja Keith Emersonin kanssa. Elokuvissasi on mahtava musiikki. Miten työskentelit muusikoiden kuten Nora Orlandin (The Strange Vice of Mrs. Wardh) ja Guido ja Maurizio De Angeliisin veljesten kanssa?
”Ohjatessani elokuvaani kohtauksia ilmoitan elokuvan säveltäjälle, että tarvitsen nyt tietynmittaisen pätkän tiivistunnelmaista, romanttista tai vaikka lounge-musiikkia. Nora Orlandin kanssa minulla oli ongelma Mrs. Wardh -elokuvan lopulla olevassa kohtauksessa, jossa musiikin tuli peittyä sydänmenlyönteihin, jotka hiljenee kohtauksen mukaan. En ollut tyytyväinen alun perin sävellettyyn musiikkiin. Orlandi löysi ratkaisun käyttämällä valokuvien kehityksessä käytettyä tekniikkaa ja yhdistämällä tähän filminegatiivia sai hän aikaiseksi haluamani sydämen sykkeen äänen jota käytin elokuvassa.”
Pitkään elokuvauraasi mahtuu paljon elokuvia ja useita genrejä. Onko sinulla jotain suosikkeja?
”Ensimmäinen ohjaustyöni on suomennettuna nimeltään Tuhat syntiä vaan ei yhtään hyvää tekoa (Mille peccati… nessuna virtù). Saman niminen on myös italiaksi julkaistu elämäkertani. Tehdessäni näitä elokuvia kriitikot tuntuivat kilpailevan siitä kuka tylyimmin lyttää elokuviani.”
”Eräs kriitikko kirjoitti, että Sergio Martinon ensimmäisen elokuvan nimi kuvastaa hyvin Martinon koko uraansa. Hän on tehnyt tuhat syntiä, mutta ei yhtään hyvää tekoa elokuvataiteelle. Otin ivallisesti tuon kritiikin kirjani nimeen, lisäämällä loppuun kysymysmerkin. Muun muassa Guillermo Del Toro ja Quentin Tarantino ovat kertoneet elokuvieni toimineen heille inspiraationa, joten onko asiat nyt todellakin niin kuin kriitikko on aikanaan väittänyt.”
Night Visions -elokuvafestivaali on käynnissä. Tutustu ohjelmaan tapahtuman kotisivuilla.