Elastisen uudella levyllä on puolet uutta ja puolet vanhaa – suunnilleen samanlainen otanta räppiä ja iskelmää

Uutta Elastista!

14.11.2020

Iskelmä-radiokanavan mainoskasvonakin nähty Elastinen on julkaissut uransa seitsemännen sooloalbumin. Uusia muistoi on samalla tapa konkreettisesti avata Elastisen uusi aikakausi. Nyt räppäri laulaa laajalla rintamalla. Toki levy sisältää Elastiselle tuttuun tyyliin puhtaita räppibiisejä.

Biisejä uudella albumilla on 14, joista puolet on julkaistu etukäteen sinkkuina. Levyn päättää uudistuneen tyylin suunnannäyttäjänä aikanaan toiminut lauluvetoinen Supervoimii. Levyn avaa rap-kappale Note To Self.

Materiaaliin mahtuu jo mainittujen tyylien lisäksi perinteikästä bilemusaa Rähinän tapaan (Nollatoleranssi), sekä tarttuvuudeltaan huippuluokkaa oleva Maailmanloppu, joka nimestään huolimatta kannustaa jaksamaan.

Nimikkobiisillä vierailee F, joka heittää tulisen versen. Vieläkin Penelope-striimejä hirmutahtiin nakuttava William vierailee Karataan-kappaleella. Muita vierailijoita ovat Gettomasa, Johanna Kurkela ja Jenni Vartiainen.

Uudelta levyltä julkaistiin nippu lyriikkavideoita, jotka löytyy täältä. Ollu tääl -biisistä julkaistiin Toni Karénin ohjaama musiikkivideo, jonka näet alta. Albumi löytyy suoratoistopalveluista.

Lisää luettavaa