“20 vuotta tukka putkella” – Elastinen kertoo supervoimistaan

Haastattelussa uuden singlen julkaissut suomiräpin pioneeri.

17.04.2018

Elastinen julkaisi perjantaina 13. päivä uuden singlensä Supervoimii. Kuluva vuosi ei ole mielenkiintoinen pelkän uuden soolomateriaalin vuoksi: Elastisen perustama Rähinä Records täyttää 20 vuotta ja Fintelligens tekee paluukeikkoja.

Elastinen on pitkän linjan suomiräppäri, jonka tekemiset niin soolona kuin Fintelligensin parissa ovat vaikuttaneet vahvasti nykypäivän tekijöihin. Esimerkiksi Gettomasa on kertonut Fintelligensin olevan yksi suurimmista vaikuttajista hänen urallaan. Elastista pidetään yhtenä suomiräpin tärkeimmistä pioneereista aivan syystä, joten uusi kappale Supervoimii yllättää varmasti monet.

Supervoimat eivät kantaudu tällä kertaa Bronxin lähiöistä, vaan soundi on orgaanisempaa, lähes folkkaavaa. Kappale sisältää räppiosuuksia, mutta on vahvasti laulupainoitteinen. Biisi on tehty yhdessä Olli-Pekka Vuorisen eli OP Beatsin, Lasse Mellbergin eli Redraman ja Kyösti Salokorven kanssa. Elastinen kuulostaa kappaleella hyvin rentoutuneelta.

”Hyvä viba ja biisi on otettu odotettua paremmin vastaan. Ihmiset näyttävät diganneen. Alkuvuosi on ollut vähän hiljainen, joten kevätkausi lähti omalta osalta käyntiin tällä.”

”Olen tehnyt paljon musiikkia sekä itse että muiden kanssa. Tehtiin porukalla yhtä toista kappaletta ja ajateltiin sessioiden jälkeen vielä kokeilla, jos irtoaisi jotain, kun oli niin vapautunut tila. Biisistä tuli itselleni poikkeuksellisen avoin. Onhan toki levyllä ollut avoimia kappaleita, mutta singlenä en ole tällaista ikinä julkaissut. Viime vuosi oli iso, menin naimisiin ja sain lapsen. Tässä kerrotaan siitä mitä tapahtui.”

Single enteilee Elastisen kuudetta sooloalbumia, Ison kuvan (2015) seuraajaa. Se on luvassa syksyllä.

”Olen nyt tehnyt monipuolista tavaraa, räppiä laidasta laitaan. Toisessa ääripäässä on bängeriräppiä ja toisessa taas tällaista tunteellisempaa musiikkia. Olen räpin suhteen ollut aina kaikkiruokainen. Tosin kuuntelen nyt paljon muutakin musiikkia, soulia ja rnb:tä, melodisempaa musiikkia ja se näkyy ilmaisussa. Suomiräppi on toki ollut maailman skenessä melodista kautta linjan ja se on siistiä.”

”On tullut yllättävän erilaisia kappaleita ja katsotaan mitä levylle päätyy. Yhden singlen kautta ei voi vielä maalata, että millainen koko levystä tulee. Olen ollut sessioissa bändin kanssa ja tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Jukka Immosen kanssa. Tästä tämä lähtee vyörymään.”

Viime vuonna Elastisella meni lujaa Profeetoissa eli duona Cheekin kanssa. Tähän vuoteen lähdetään uudella vaihteella ja palataan juurille. Keikkasetti on kasattu käytännössä uudestaan ja keikkailu onkin se, mikä Elastisen pitää motivoituneena.

”Keikkailusta saa välittömän palautteen yleisöltä. Toinen motivoiva tekijä on se, kun saa uutta musiikkia valmiiksi, mistään ei tule vastaavia kiksejä. Se on itselle se ultimaattinen fiilis, mitä kohti pyritään.”

”Supervoimii oli kevään ensimmäinen kunnon onnistuminen. Nyt koko kevät on keikkoja täynnä ja heitin juuri keikan Helsingin Cirkuksessa samana päivänä kuin single julkaistiin. Tästä lähdetään kohti kesää, keikkaa on niin viikonloppuisin kuin viikollakin. Profeettojen megameiningin jälkeen päästään vetämään vähän pienimmille lavoille ja ihmisten pariin.”

”Kivaa tehdä taas soolona. Keikkasetti on uudenlainen. Hyvin dj-vetoinen setti, mutta on toki rumpali, kitaristi ja kiipparisti messissä. Aloitettu hommaa uudestaan ja tehty uusia arreja biiseistä.”

Elastisen keikkakesässä hyvin mielenkiintoisena yksityiskohtana näkyy yhteiskeikat Kapasiteettiyksikön ja Fintelligenssin kesken.

”Ei ole ikinä aiemmin ollut yhteisshow’ta Kapasiteettiyksikön kanssa! Painopiste keikoilla on vuosituhannen alussa ja vanhoissa seteissä. Palvellaan sitä fanikuntaa, joka on tukenut ihan alusta asti. Ei olla vielä aloiteltu tuotantoa tämän parissa, eikä ihan joka ässää voi paljastaa tässä vaiheessa”, Elastinen vihjailee.

Kapasiteettiyksikön ja Fintelligensin paluu lavoille ei ole “rahastus”, vaan osa Rähinän 20-vuotisjuhlallisuuksia. Suomiräpin saralla 20 vuotta käsittää melkeinpä koko genren tähänastisen historian, joten sitä sietääkin juhlistaa.

”Tuntuu ihan kymmeneltä vuodelta koko retki, kun on painanut tukka putkella koko 20 vuotta. Nyt tämä kaikki vasta itselle konkretisoituu.”

Kysymykseen siitä, että onko vuosien aikana tullut vaikeita hetkiä, Elastinen vastaa ytimekkäästi:

”Suomiräp oli vähän aaltonsa pohjalla siinä vuosina 2003–2006. Kun viimein saatiin mahdollisuus nousta uudelleen, niin ei ole tuntunut, että olisi liikaa hommia ja vauhtia. Koko ajan ollut todella motivoitunut olo. Oikeastaan se, että Profeetat heitti viime kesänä vain 10 keikkaa, oli vähän jarruttelua.”

”Siisteintä on ollut se, että miten siitä meidän kaveriporukasta muodostui niin tiivis yhteisö ja millainen jälki on jäänyt. Kyllä meidän työllä on ollut kova vaikutus, kyllä se näkyy koko suomalaisessa musiikkiskenessä.”

Rähinän Facebook-sivuilla tehty levymerkin katalogista viikottaisia albuminostoja, joita Mikko Määttänen on kirjoittanut auki. Etenkin vuonna 2003 ilmestyneet, legendaariset Pommi 1– ja Pommi 2 –levyt ovat herättäneet keskustelua kirjoitusten myötä ja palautetta on kantautunut myös Elastisen korviin asti. Nousee eittämättä mieleen, että voisiko tulla neljäskin Pommi-levy (Pommi 3 – Perhealbumi ilmestyi 2005).

”Ollaan me sitä mietitty ja yritetty saada jengiä kasaan. Kyllä siitä aika erilainen tulisi, niistä kahdesta ensimmäisestä levystä on se 15 vuotta. Äijät ovat muuttuneet, eikä ole kauhean montaa, jotka olisivat jatkaneet pelkkiä räppihommia. Monet menneet muihin töihin ja löytäneet muuta tekemistä. Oikeastaan vain minä, Spekti, Uniikki ja Asa olemme jatkaneet aktiivisesti musiikin julkaisua.”

Pian myös eräs toinenkin Elastisen elämästä tuttu nimi alkaa etsiä itselleen uutta tekemistä. Cheek on kertonut lopettavansa uransa tänä vuonna. Cheek ja Elastinen ovat tunteneet toisensa kauan, joten on perusteltua kysyä onko Cheekin lopetuspäätös vaikuttanut Elastisen tekemiseen.

”Ei oikeastaan. Kyllä se pani puntaroimaan omia kummituksia ja fiiliksiä tästä työstä. Ymmärrän hyvin, mitä Jare tarkoittaa kokiessaan, että hänen täytyy lopettaa. Itselläni ei näitä samoja ajatuksia löydy omasta päästä. En näe mitään sudenkuoppia, että en voisi jatkaa. Musiikin tekeminen on minulle niin tärkeää, että en minä sitä lopettaisi. Jatkan tätä hautaan asti.”

”Uskon, että Cheek varmasti lopettaa. En usko, että Jare lähtee musiikin parista ikinä pois. Hän varmasti auttaa muita ja jollain tapaa pysyy mukana. Jare pääsee nyt brändistä ja hahmosta irti, mutta musiikki säilyy.”

Kuuntele Elastisen uusi single, Supervoimii alta.

Lisää luettavaa